Karl Marx & Friedrich Engels

Kommunistisen puolueen manifesti

1848


Friedrich Engelsin esipuhe vuoden 1893 italiankieliseen painokseen

I t a l i a l a i s e l l e    l u k i j a l l e

»Kommunistisen puolueen manifestin» ilmestyminen sattui melkein täsmälleen yhteen 1848 maaliskuun 18. päivän kanssa, Milanossa ja Berliinissä tapahtuneiden vallankumousten kanssa, kahden kansakunnan aseellisen kapinan kanssa, joista toinen on Euroopan mannermaan keskellä ja toinen Välimeren maitten keskellä; kahden kansakunnan, joita hajanaisuus ja sisäiset eripuraisuudet olivat siihen saakka heikentäneet ja jotka olivat sen vuoksi joutuneet vieraan vallan alle. Kun Italia oli alistettu Itävallan keisarin alaiseksi, niin Saksa oli koko Venäjänmaan tsaarin yhtä tuntuvan, vaikkakin välillisemmän ikeen alla. Vuoden 1848 maaliskuun 18. päivän tapausten jälkiseurauksena oli Italian ja Saksan vapauttaminen tuosta häpeästä; kun nämä kaksi suurta kansakuntaa vuosien 1848 ja 1871 välisenä aikana saatettiin entiselleen ja ne saivat tavalla tai toisella takaisin itsenäisyytensä, niin se tapahtui siksi, että ne samat henkilöt, jotka nujersivat vuoden 1848 vallankumouksen, joutuivat vasten tahtoaan tuon vallankumouksen testamentin täyttäjiksi,[22] kuten Karl Marx sanoi.

Tämä vallankumous oli kaikkialla työväenluokan kätten työtä: juuri se rakensi katusulkuja ja maksoi sen verellään. Mutta vain Pariisin työläisillä oli hallitusta kukistaessaan aivan selvä aikomus kukistaa myös porvarillinen järjestelmä. Vaikka he käsittivätkin oman luokkansa ja porvariston välillä vallitsevan väistämättömän vastakohtaisuuden, ei maan taloudellinen kehitys eikä Ranskan työläisjoukkojen henkinen kehitys ollut silloin vielä saavuttanut sitä tasoa, jolla yhteiskunnan uudestijärjestäminen olisi mahdollinen. Vallankumouksen hedelmät joutuivat sen vuoksi viime kädessä kapitalistiluokalle. Toisissa maissa taas — Italiassa, Saksassa, Itävallassa — työväki aivan alusta saakka vain auttoi porvaristoa valtaan. Missään maassa porvariston herruus ei ole kuitenkaan mahdollista ilman kansallista riippumattomuutta. Sen vuoksi 1848 vallankumouksen oli annettava yhtenäisyys ja itsenäisyys niille kansakunnille, joilla niitä siihen saakka ei ollut: Italialle, Saksalle ja Unkarille. Nyt on Puolan vuoro.

Vaikka vuoden 1848 vallankumous ei ollutkaan sosialistinen vallankumous, niin se kuitenkin raivasi tietä ja valmisti maaperää sille. Porvarillinen järjestelmä, joka on saanut kaikissa maissa aikaan suurteollisuuden nousun, on samalla viimeisten neljänkymmenenviiden vuoden aikana luonut kaikkialla lukuisan, yhteenliittyneen ja voimakkaan proletariaatin; siten se on, käyttääksemme »Manifestin» sanoja, synnyttänyt omat haudankaivajansa. Ilman jokaisen eri kansakunnan riippumattomuuden ja yhtenäisyyden palauttamista ei proletariaatin yhdistäminen kansainvälisessä mitassa eikä myöskään näiden kansojen rauhallinen ja tietoinen yhteistyö yhteisten päämäärien saavuttamiseksi ole mahdollista. Koettakaapa kuvitella jotain italialaisten, unkarilaisten, saksalaisten, puolalaisten ja venäläisten työläisten yhteistä kansainvälistä esiintymistä vuoteen 1848 saakka vallinneissa poliittisissa oloissa!

Vuoden 1848 taistelut eivät siis olleet turhia. Hukkaan eivät ole menneet myöskään ne neljäkymmentäviisi vuotta, jotka erottavat meidät tuosta vallankumouskaudesta. Sen hedelmät alkavat jo kypsyä, ja minä toivoisin vain, että tämän italiankielisen käännöksen ilmestyminen olisi Italian proletariaatin voiton hyvänä enteenä, samoin kuin alkuperäisen teoksen ilmestyminen oli kansainvälisen vallankumouksen enteenä.

»Manifesti» antaa täyden arvon sille vallankumoukselliselle osuudelle, joka kapitalismilla oli menneisyydessä. Italia oli ensimmäinen kapitalistinen kansakunta. Feodaalisen keskiajan päättymisestä ja uuden kapitalistisen kauden alkamisesta oli merkkinä valtavan suuri henkilöhahmo. Se oli italialainen Dante, keskiajan viimeinen runoilija ja samalla myös uuden ajan ensimmäinen runoilija. Nyt, samoin kuin 1300-luvun vaiheilla, on alkamassa uusi historian aikakausi. Antaako Italia meille uuden Danten, joka on julistava tätä uutta proletaarisen aikakauden syntymähetkeä?

Friedrich Engels

Lontoossa 1. helmikuuta 1893

(Julkaistu kirjassa Karlo Marx e Federico Engels. Il Manifesto del Partito Communista, Milano 1893.)

 


Viitteet:

[22] Ajatus siitä, että vuoden 1848 vallankumousten häviämisenkin jälkeen taantumuspiirit toimisivat tavallaan vallankumouksen testamentin täyttäjinä toteuttamalla tarpeen tullen sen vaatimuksia, vaikkakin pilakuvamaisesti ja irvokkaasti, esiintyi monissa Marxin teoksissa, mm. artikkelissa »Erfurtilaisuus vuonna 1859».