Kirjoitettu: 24. tammikuuta 1872
Julkaistu: Ensimmäisen kerran lyhennettynä kirjassa »Friedrich Engels. Politisches Vermächtnis. Aus unveröfflichten Briefen, Berlin 1920; täydellisenä aikakauslehdessä »Die Gesellschaft», n:o 11, Berlin 1925.
Suomennos: Tuntematon
Lähde: Marx–Engels. Valitut teokset (6 osaa). 3. osa, s. 584–591. Kustannusliike Edistys, Moskova (1978).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoossa 24. tammikuuta 1872
...Bakunin, joka oli vuoteen 1868 asti juonitellut Internationaalia vastaan, liittyi tehtyään fiaskon Bernin rauhankongressissa Internationaaliin ja alkoi heti sen sisällä salakähmäisen toiminnan Pääneuvostoa vastaan. Bakuninilla on oma eriskummallinen teoriansa, proudhonismin ja kommunismin sekasotku, jossa olennaisinta on, ettei hänen mielestään poisraivattavana pääpahana ole pääoma eikä siis yhteiskuntakehityksen tuloksena syntynyt kapitalistien ja palkkatyöläisten luokkavastakohta, vaan valtio. Kun sosiaalidemokraattiset työläiset ovat enimmältään meidän kanssamme samaa mieltä siitä, ettei valtiovalta ole mitään muuta kuin järjestö, jonka hallitsevat luokat — maanomistajat ja kapitalistit — ovat luoneet suojaamaan omia yhteiskunnallisia etuoikeuksiaan, niin Bakunin taas väittää, että valtio on luonut pääoman, että kapitalistilla on pääomansa vain valtion armosta. Koska siis valtio on pääpaha, niin täytyisi ennen kaikkea raivata valtio pois tieltä, silloin pääoma lentää muka itsestään hornan tuuttiin. Me taas sanomme päinvastoin: raivatkaa pois pääoma, koko tuotantovälineistön anastaminen harvojen käsiin, niin valtio kaatuu itsestään. Ero on oleellinen: valtion poistaminen ilman edelläkäyvää sosiaalista mullistusta on järjettömyys; pääoman hävittäminen taas onkin sosiaalinen mullistus ja siihen sisältyy koko tuotantotavan uudistaminen. Mutta kun Bak[unin]ille valtio on peruspaha, ei saa tehdä mitään, mikä saattaisi tukea valtiota, olipa se tasavalta, monarkia tai mikä tahansa. Siitä on peräisin täydellinen pidättyminen kaikesta politiikasta. Poliittinen teko, varsinkin vaaleihin osallistuminen, olisi periaatteen pettämistä. Täytyy harjoittaa propagandaa, mustata valtiota, on järjestäydyttävä, ja kun saadaan omalle puolelle kaikki työläiset, siis enemmistö, niin hajotetaan kaikki valtionlaitokset, lakkautetaan valtio ja asetetaan sen tilalle Internationaalin järjestö. Tämä suurenmoinen teko, jossa saa alkunsa tuhatvuotinen valtakunta, on nimeltään sosiaalinen likvidointi.
Tämä kaikki kajahtaa tavattoman radikaaliselta ja on niin yksinkertaista, että sen voi oppia ulkoa viidessä minuutissa, ja sen vuoksi on tämä Bakuninin teoria nopeasti saanut kannatusta Italiassa ja Espanjassa nuorten asianajajien, tohtoreiden ja muiden opinkappaleissa pitäytyvien keskuudessa. Mutta työläisjoukot eivät koskaan usko siihen, että heidän maansa julkiset asiat eivät samalla olekaan heidän omia asioitaan; he ovat luonnostaan poliittisesti aktiivisia — ja kääntävät loppujen lopuksi selkänsä jokaiselle, joka kehottaa heitä luopumaan politiikasta. Saarnata työläisille pidättymistä politiikasta kaikissa tilanteissa merkitsee samaa kuin ajaa heitä pappien taikka porvarillisten tasavaltalaisten hoiviin.
Koska Internationaali Bakuninin mielestä ei ole luotu poliittista taistelua silmälläpitäen, vaan jotta se voi sosiaalisen likvidaation tapahtuessa asettua heti vanhan valtiojärjestyksen sijaan, niin sen on lähenneltävä mahdollisimman suuresti tulevaisuuden yhteiskunnan bakuninilaista ihannetta. Tuossa yhteiskunnassa ei ensinnäkään ole olemassa minkäänlaista auktoriteettia, sillä auktoriteetti — valtio — on ehdoton paha. (Miten nuo herrat aikovat ilman ylimmän instanssin ratkaisevaa tahtoa, ilman yhtenäistä johtoa panna tehtaat toimimaan, liikennöidä rautatiellä ja ohjata alusta, sitä he tosin eivät meille kerro.) Lakkaa olemasta myös enemmistön vähemmistön suhteen omaama auktoriteetti. Jokainen yksilö, jokainen yhteisö on autonominen, mutta miten on mahdollinen vain kahdenkin ihmisen yhteiskunta ilman, että kumpikin luovuttaa autonomiastaan jotakin, siitä on Bakunin jälleen vaiti.
Internationaali on siis järjestettävä tämän mallin mukaisesti. Jokainen jaosto on autonominen ja jokainen yksilö jaostossa on autonominen. Piru vieköön Baselin päätökset, jotka siirtävät Pääneuvostolle turmiollisen ja sitä itseään demoralisoivan auktoriteetin! Vaikka tämä auktoriteetti onkin annettu vapaaehtoisesti, se on lakkautettava nimenomaan siksi, että se on auktoriteetti!
Tässä Teillä on lyhyesti petkutuksen pääkohdat. Mutta ketkä ovat sitten Baselin päätösten alkuunpanijat? Herra Bakunin itse ja kumppanit!
Kun nämä herrat havaitsivat Baselin kongressissa, että he eivät onnistu toteuttamaan suunnitelmaansa, so. siirtämään Pääneuvostoa Genèveen, siis ottamaan sitä omiin käsiinsä, rupesivat he toimimaan toiseen tapaan. He perustivat Sosiaalisen demokratian allianssin, kansainvälisen yhdistyksen suuren Internationaalin sisään sillä tekosyyllä, jonka voitte jälleen nähdä Italian bakuninilaisessa lehdistössä, esim. »Proletariossa» ja »Gazzettino Rosassa»:[1] kuumaverisille latinalaisille roduille on muka selväpiirteinen ohjelma tarpeellisempi kuin kylmäkiskoisille pohjoismaalaisille. Tämä suunnitelmapahanen kaatui Pääneuvoston vastustukseen, koska se ei tietenkään voinut sallia mitään erillistä kansainvälistä järjestöä Internationaalin sisällä. Sen jälkeen sama suunnitelma on ilmaantunut kaikenkaltaisissa muodoissa, jotka kytkeytyvät Bakuninin ja hänen kannattajiensa pyrkimykseen vaihtaa vaivihkaa Internationaalin ohjelma bakuninilaiseen; toisaalta taas taantumus Jules Favresta ja Bismarckista alkaen Mazziniin asti on hyökätessään Internationaalia vastaan aina karannut nimenomaan bakuninilaisten tyhjien kerskalausumien kimppuun. Senvuoksi oli välttämätön lausuntoni Mazzinia ja Bakuninia vastaan joulukuun 5. päivältä, joka painettiin myös »Gazzettino Rosassa».[2]
Bakuninilaisten ydinryhmässä on pari tusinaa juralaista, joilla on takanaan tuskin 200 työläistä; etulinjassa ovat Italiassa nuoret asianajajat, tohtorit ja lehtimiehet, jotka nykyisin esiintyvät kaikkialla Italian työläisten edustajina, muutamia heidän tapaisiaan Barcelonassa ja Madridissa, ja siellä täällä jokin yksilö — tuskin koskaan työläinen — Lyonissa ja Brysselissä; täällä[3] on vain yksi ainoa kappale, Robin. — Konferenssi, joka kutsuttiin koolle välttämättömyyden pakosta, kun ei voitu kutsua koolle kongressia, soi heille tekosyyn, ja koska useimmat Sveitsissä asuvat ranskalaiset pakolaiset lyöttäytyivät heidän puolelleen, sillä nämä (proudhonilaiset) tapasivat sieltä samoin virittyneitä kieliä, ja myös henkilökohtaisista syistä — niin he aloittivatkin kampanjan. Luonnollisesti voidaan kaikkialla Internationaalissa löytää tyytymättömiä vähemmistöjä ja tunnustusta vaille jääneitä neroja — ja juuri näiden varaan on laskelmia tehtykin eikä aiheettomasti. Tällä hetkellä heikäläisten voimat ovat seuraavat:
1. Itse Bakunin — tämän kampanjan Napoleon.
2. 200 juralaista ja 40–50 ranskalaisen jaoston jäsentä (Genèvessä asuvia pakolaisia).
3. Brysselissä Hins, »Libertén»[4] toimittaja, joka ei kuitenkaan esiinny avoimesti heidän puolellaan.
4. Täällä — meidän milloinkaan tunnustamamme vuoden 1871 ranskalaisen jaoston rippeet,[5] jotka ovat hajonneet kolmeen keskenään vihamieliseen osaan, ja edelleen noin 20 saksalaisesta jaostosta ulosheitettyä (koska he vaativat joukkoeroamista Internationaalista) herra von Schweitzerin tyyppistä lassallelaista, jotka ovat äärimmäisen keskityksen ja lujan järjestön puoltajina mitä sopivinta ainesta anarkistien ja autonomistien järjestöön.
5. Espanjassa jotkut Bakuninin henkilökohtaiset ystävät ja kannattajat, joilla on ollut ainakin teoreettisesti voimakas vaikutus työläisiin, varsinkin Barcelonassa. Mutta sen vastapainona on, että espanjalaiset pitävät kovasti kiinni järjestöstä, ja sen puuttuminen toisilta pistää heidän silmäänsä. Missä määrin Bakunin voi täällä menestyä, ilmenee vasta huhtikuussa espanjalaisten kongressissa, mutta koska työläisiä tulee siinä olemaan enemmistö, ei minua pelota.
6. Vihdoin Italiassa ovat tietääkseni Torinon, Bolognan ja Girgentin jaostot ilmoittaneet kannattavansa kongressin koollekutsumista ennen määräaikaa. Bakuninilaisten lehdistö väittää, että heihin on liittynyt 20 italialaista jaostoa, en tiedä niistä. Joka tapauksessa johto on miltei kaikkialla Bakuninin ystävien tai kannattajien käsissä ja he pitävät suurta meteliä; mutta jos asiaa tutkitaan tarkemmin, voi hyvinkin ilmetä, että heidän puolellaan ei ole kovinkaan paljon väkeä, sillä italialaiset ovat sentään enimmältään tähän asti olleet mazzinilaisia ja jäävätkin sellaisiksi niin pitkään kuin Internationaali samastetaan siellä politiikasta pidättymisen kanssa.
Kuitenkin on asianlaita Italiassa siten, että siellä bakuninilaiset isännöivät Internationaalissa. Pääneuvosto ei edes aio valittaa sen johdosta; italialaisilla on oikeus tehdä niin paljon päättömyyksiä kuin he haluavat, ja Pääneuvosto asettuu heitä vastaan ainoastaan rauhanomaisen väittelyn tietä. Heillä on myös oikeus julistautua juralaisten ajatteleman kongressin puolelle, vaikka on erittäin kummallista, että vastikään liittyneet jaostot, jotka eivät voi tietää mistään mitään, ottavat ilman muuta kantaa sellaiseen asiaan, vieläpä ennemmin, kuin ne ovat kuulleet kumpaakin osapuolta! Olen jo lausunut tästä torinolaisille mielipiteeni ja tulen tekemään saman kaikille muille jaostoille, jotka ovat esittäneet samanlaisen lausunnon. Sillä jokainen sellainen myötälausunto yhtymisestä kiertokirjeeseen[6] on tosiasiassa sen sisältämien ja Pääneuvostoa vastaan suunnattujen väärien syytösten ja valheiden hyväksymistä; Pääneuvosto tulee muuten lähipäivinä myöskin julkaisemaan asiaa koskevan kiertokirjeensä.[7] Jos Te voisitte ennen sen ilmestymistä estää milanolaisten samankaltaisen lausuman, niin täyttäisitte kaikki meidän toiveemme.
Koomillisinta on, että samaiset torinolaiset, jotka ovat asettuneet juralaisten kannalle ja syyttäneet siis meitä autoritaarisuudesta, vaativat nyt äkkiä Pääneuvostolta tavallaan autoritaarista esiintymistä heidän kanssaan kilpailevaa torinolaista Työväenfederaatiota vastaan millaista se ei tähän mennessä ole milloinkaan tehnyt, nimittäin että se erottaisi »Ficcanasosta»[8] Beghellin, joka ei lainkaan kuulu Internationaaliin jne. Ja kaikki tuo tapahtuisi ennen kuin olemme edes kuulleet Työväenfederaatiota, mitä sillä on sanottavana tähän!
Viime maanantaina[9] lähetin Teille »Révolution Socialen»,[10] joka sisältää juralaisten kiertokirjeen, yhden numeron geneveläistä »Égalitéa»[11] (sellaista, jossa on Genèven federaatiokomitean vastaus,[12] tuo komitea edustaa kaksikymmenkertaisesti enemmän työläisiä kuin Juran järjestö, minulla ei valitettavasti ole enää yhtään) ja »Volksstaatin»[13] numeron, josta näette, mitä ajatellaan Saksassa tästä jutusta. Saksin maakunnan edustajakokous — 120 valtuutettua 60 paikkakunnalta — on asettunut yksimielisesti Pääneuvoston puolelle.[14] — Belgian kongressi 25.–26. joulukuuta vaatii sääntöjen tarkistamista, mutta vasta sääntömääräisessä kongressissa (syyskuussa).[15] Ranskasta meille tulee päivittäin hyväksymislausuntoja. Täällä Englannissa ei millään noista juonitteluista ole tietenkään ollut maaperää. Ja parin juonittelijan ja mahtailijan mieliksi ei Pääneuvosto varmaankaan kutsu koolle ylimääräistä kongressia. Niin kauan kuin nämä herrat pysyttelevät säädösten mukaisella maaperällä, Pääneuvosto antaa kernaasti heidän mellastaa: tämä mitä erilaatuisimpien ainesten liittoutuma hajoaa pian; mutta mikäli he tekevät jotakin sääntöjä ja kongressin päätöksiä vastaan, täyttää Pääneuvosto velvollisuutensa.
Kun muistaa, millä hetkellä — juuri kun Internationaali on kaikkialla joutunut erittäin ankaran ajojahdin kohteeksi — tuo väki aloittaa salaliittoilunsa, niin ei voi välttyä ajatukselta, että kansainvälisen poliisiurkinnan herroilla on näppinsä pelissä. Ja niin se on. Béziersissä on Genèven bakuninilaisilla kirjeenvaihtajana Commissaire central de police[16] (poliisimestari)! Kaksi pääbakuninilaista, Albert Richard Lyonista ja Blanc olivat täällä ja selittivät yhdelle työläiselle, lyonilaiselle Schollille, johon he ottivat yhteyttä, että ainoa keino kukistaa Thiers on palauttaa Bonaparte valtaistuimelle, ja että he matkustelevat bonapartistien rahoin harjoittaakseen pakolaisten keskuudessa propagandaa bonapartistisen restauraation hyväksi! Tätä nämä herrat nimittävät pidättymiseksi politiikasta! Berliinissä toitottaa Bismarckin rahoittama »Neuer Social-Democrat» -lehti[17] aivan samaan torveen. Missä määrin Venäjän poliisilla on sormensa tässä, sen kysymyksen haluan jättää toistaiseksi avoimeksi, mutta Bakunin oli korviaan myöten sotkeutunut Netšajevin juttuun (hän tosin kiistää sen, mutta meillä on täällä alkuperäisiä venäläisiä selostuksia, ja kun Marx ja minä ymmärrämme venäjää, hän ei voi meitä pettää).[18] Netšajev puolestaan on joko Venäjän provokaattoriagentti taikka hän on ainakin toiminut kuin agentti; ja lisäksi on Bakuninilla venäläisten ystäviensä joukossa kaikenkarvaista epäilyttävää väkeä.
Olen varsin pahoillani, että menetitte paikkanne, kirjoitinhan Teille, että Teidän tulisi toki välttää kaikkea, mikä voisi johtaa sellaiseen. Teidän läsnäolonne Milanossa on Internationaalin kannalta paljon tärkeämpää kuin se hitunen vaikutusta, jonka voi saada aikaan esiintymällä julkisesti; salaisesti olisi mahdollista myös tehdä paljon jne. Jos voin olla avuksenne käännöstyöasiassa, niin teen sen mielihyvin, sanokaa minulle vain, mistä kielistä ja mille kielelle Te osaatte kääntää ja miten voin olla Teille hyödyksi.
Minun valokuvanikin ovat siis poliisikonnat kaapanneet. Oheistan Teille toisen ja pyydän omianne kaksi kappaletta, joista toisen tarkoituksena on houkutella neiti Marx luovuttamaan isänsä yhden valokuvan Teille (yksistään hänellä on vielä pari hyvää).
Vielä pyydän Teitä olemaan varovainen kaikkien niiden ihmisten suhteen, jotka ovat yhteydessä Bakuniniin. Kaikkien lahkojen ominaisuus on pysyä lujasti koossa ja juonitella. Jokainen tiedotuksenne — siitä voitte olla varma — kulkee välittömästi Bakuninille. Hänen pääperiaatteitaan on, että sanansa pitäminen ja muut samankaltaiset asiat ovat pelkkää porvarillista ennakkoluuloa, joita todellisen vallankumouksellisen tulee asiansa vuoksi kohdella aina halveksien. Venäjällä hän puhuu siitä avoimesti, Länsi-Euroopassa se on salaoppia.
Kirjoittakaa minulle hetimmiten. Jos onnistuisimme aikaansaamaan sen, että Milanon jaosto ei yhdy Italian muiden jaostojen kuoroon, niin se olisi mainiota...
[1] »Il Proletario» (Proletaari) oli Torinossa 1872–1874 ilmestynyt italialainen sanomalehti; se esiintyi bakunistien puolella Pääneuvostoa ja Lontoon konferenssin päätöksiä vastaan.
»Gazzettino Rosa» (Punainen lehti) oli Milanossa 1867–1873 ilmestynyt italialainen päivälehti, vasemmistomazzinistien äänenkannattaja. Vuonna 1871 lehti esiintyi Pariisin kommuunin puolesta ja julkaisi Internationaalin aineistoja. Vuodesta 1872 oli bakunistien vaikutuksen alainen. Toim.
[2] Ks. Werke, Bd. 17. s. 472–473. Toim.
[3] — Lontoossa. Toim.
[4] »La Liberté» (Vapaus) oli Brysselissä 1865–1873 ilmestynyt belgialainen demokraattinen sanomalehti; vuodesta 1867 yksi Internationaalin äänenkannattajista Belgiassa. Toim.
[5] Vuoden 1871 ranskalaisen jaoston perusti Lontoossa syyskuussa 1871 ryhmä ranskalaisia maanpakolaisia. Jaoston johto solmi kiinteät yhteydet Sveitsin bakunisteihin ja toimi yhdessä näiden kanssa yhtyen näiden hyökkäilyihin Internationaalin järjestöperiaatteita vastaan. Jaostoa ei hyväksytty Internationaaliin, koska sen sääntöjen eräät kohdat olivat ristiriidassa Internationaalin yleisten sääntöjen kanssa. Myöhemmin jaosto hajosi erillisiksi ryhmiksi. Toim.
[6] Tässä on kyse Kiertokirjeestä kaikille Kansainvälisen työväenliiton federaatioille, jonka hyväksyi 12. marraskuuta 1871 Sonvillierissä pidetty bakunistien Juran federaation edustajakokous. Tämä kiertokirje kiisti Lontoon konferenssin päätökset ja Pääneuvoston oikeudet sekä kehotti kaikkia federaatioita vaatimaan kongressin viipymätöntä koollekutsumista, jotta tämä tarkistaisi yleiset säännöt ja tuomitsisi Pääneuvoston. Toim.
[7] Ks. Karl Marx & Friedrich Engels: Näennäistä hajaanusta Internationaalissa. Toim.
[8] »Ficcanaso» (Liero) oli Torinossa 1868–1872 ilmestynyt tasavaltalainen satiirinen päivälehti, vasemmistolaisten mazzinistien äänenkannattaja. Toim.
[9] — tammikuun 22. päivänä 1872. Toim.
[10] »La Revolution Sociale» (Sosiaalinen vallankumous) oli Genèvessä ranskan kielellä lokakuusta 1871 tammikuuhun 1872 ilmestynyt viikkolehti, marraskuusta 1871 anarkistisen Juran liiton virallinen äänenkannattaja. Toim.
[11] »L'Égalite» (Tasa-arvoisuus) oli sveitsiläinen viikkolehti, Internationaalin romaanisen federaation äänenkannattaja; ilmestyi Genèvessä ranskan kielellä joulukuusta 1868 joulukuuhun 1872. Toim.
[12] Engels tarkoittaa Romaanisen liittokomitean vastausta Sonvillierin edustajakokouksen 16 osanottajan kiertokirjeeseen. Toim.
[13] »Der Volksstaat» (Kansanvaltio) oli Saksan sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen (eisenachilaisten) pää-äänenkannattaja, joka ilmestyi Leipzigissä 1869–1876. Toim.
[14] Saksilaisten sosiaalidemokraattien edustajakokous pidettiin Chemnitzissa 6.–7. tammikuuta 1872. Muiden kysymysten (äänioikeudesta, ammattiliittojen järjestämisestä jne.) ohella edustajakokous käsitteli kysymystä suhteesta Sonvillierin kiertokirjeeseen (ks. viitettä [6]) sekä Internationaalin sisällä tapahtuneesta taistelusta anarkisteja vastaan. Edustajakokous ilmaisi yksimielisen kannatuksensa Pääneuvostolle ja hyväksyi vuoden 1871 Lontoon konferenssin päätökset. Toim.
[15] Internationaalin Belgian federaation edustajakokous työskenteli 24.–25. joulukuuta 1871 Brysselissä. Sonvillierin kiertokirjettä käsiteltäessä sen osanottajat eivät kannattaneet Sveitsin anarkistien vaatimusta yleisen kongressin viipymättömästä koollekutsumisesta. Edustajakokous antoi kuitenkin Belgian liittoneuvoston tehtäväksi laatia Internationaalin uusien sääntöjen luonnos, jotta se olisi voitu käsitellä Haagin kongressissa. Toim.
[16] — Bousquet. Toim.
[17] »Neuer Social-Demokrat» (Uusi sosiaalidemokraatti) oli Berliinissä 1871–1876 ilmestynyt saksalainen sanomalehti, Lassallen perustaman Saksan yleisen työväenyhdistyksen äänenkannattaja. Se kamppaili Internationaalin marxilaista johtoa ja Saksan sosiaalidemokraattista työväenpuoluetta vastaan kannattaen mm. bakunisteja. Toim.
[18] Netšajevin jutuksi sanotaan Pietarissa heinä–elokuussa 1871 käsitteillä ollutta oikeusjuttua salaisesta vallankumouksellisesta toiminnasta syytettyä opiskelevaa nuorisoa vastaan. Netšajev oli jo 1869 ottanut yhteyden Bakuniniin ja aloittanut toiminnan Kansan kosto -nimisen salaliittolaisjärjestön perustamiseksi Venäjän eri kaupunkeihin. Järjestö julisti »kertakaikkisen hävittämisen» anarkistisia aatteita. Kumousmielisen opiskelijanuorison ja raznotsinetsilaisten väestökerrosten edustajat liittyivät Netšajevilaisiin järjestöihin tsaarivallan kiihkeän arvostelun ja taistelukehotusten puoleen vetäminä. Netšajev käytti hyväkseen Bakuninilta saamaansa Euroopan vallankumouksellisen liiton valtakirjaa ja kuvasi itsensä Internationaalin edustajaksi, millä johti harhaan perustamansa järjestön jäseniä. 1871 Netšajevin järjestö hajotettiin ja oikeudenkäynnissä tulivat ilmi Netšajevin tarkoitustensa saavuttamiseksi käyttämät seikkailuhenkiset menetelmät. Toim.