Kirjoitettu: 9. lokakuuta 1866
Julkaistu: Ensimmäisen kerran »Die Neue Zeit» -lehdessä, 2. osa, 2. n:o, 1901–1902.
Suomennos: Tuntematon
Lähde: Marx–Engels. Valitut teokset (6 osaa). 3. osa, s. 574–575. Kustannusliike Edistys, Moskova (1978).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoossa 9. lokakuuta[1] 1866
Olin hyvin huolissani Genèven ensimmäisestä kongressista,[2] mutta vastoin odotustani se meni yleensä hyvin. Sen vaikutus Ranskassa, Englannissa ja Amerikassa ylitti kaikki odotukset. Minä en voinut enkä halunnut matkustaa kongressiin, mutta kirjoitin Lontoon edustajien ohjelman.[3] Rajoitin sen tarkoituksellisesti sellaisiin kohtiin, joiden pohjalla työläiset voivat päästä välittömästi yhteisymmärrykseen ja toimia yhdessä ja jotka antavat välitöntä virikettä ja sysäyksen luokkataistelun vaatimuksille ja työläisten järjestämiselle luokaksi. Pariisilaisherrojen päät on ahdettu täyteen tyhjänpäiväisiä proudhonilaisia fraaseja. He lörpöttelevät tieteestä, mutta itse eivät tiedä mitään. He suhtautuvat yliolkaisesti jokaiseen vallankumoukselliseen, so. itse luokkataistelusta johtuvaan, tekoon, jokaiseen keskitettyyn yhteiskunnalliseen liikkeeseen, so. sellaiseen, jota voidaan käydä myös poliittisin keinoin (kuten esimerkiksi työpäivän lainsäädännöllinen lyhentäminen). Vapauden ja antigouvernementalismin tai kaikelle auktoriteetille vihamielisen individualismin varjolla nuo herrat, jotka 16 vuoden ajan ovat aivan rauhallisina sietäneet ja edelleen sietävät kaikkein häpeällisintä despotismia, julistavat itse asiassa vain proudhonilaisesti idealisoitua tavallista porvarillista taloutta! Proudhon aiheutti tavatonta vahinkoa. Alussa hänen näennäinen arvostelunsa ja se että hän oli näennäisesti utopistien vastakohta (itse hän on pikkuporvarillinen utopisti, kun taas sellaisten miesten kuin Fourierin ja Owenin ym. utopioissa on aavistusta uudesta maailmasta ja fantastinen kuvaus siitä), valtasivat ja lumosivat »loistavan nuorison», ylioppilaat, sitten työläiset, varsinkin pariisilaiset, jotka työskennellen ylellisyysesineiden tuotannossa ovat itsekään sitä tajuamatta hyvin persoja vanhalle rihkamalle. Nuo valistumattomat, turhamaiset, vaateliaat, suulaat ja valheellista paatosta täynnä olevat miehet olivat vähältä tärvellä kaiken saavuttuaan kongressiin niin lukuisana joukkona, ettei se lainkaan vastannut heidän jäsenmääräänsä. Selostuksessa ruoskin heitä nimeämättä heitä suoraan.
Suurta tyydytystä minulle tuotti Amerikan työväen edustajakokous, joka pidettiin samaan aikaan Baltimoressa.[4] Siellä oli tunnuksena järjestäytyminen taisteluun pääomaa vastaan, ja merkillistä on, että suurin osa Genèveä varten laatimistani vaatimuksista esitettiin työläisten varman vaiston ansiosta aivan samoin sielläkin.
Täkäläinen reformiliike, jonka Keskusneuvostomme herätti eloon (quorum magna pars fui[5]), on nyt kasvanut valtaviin mittoihin ja käy vastustamattomaksi.[6] Pysyttelin koko ajan kulissien takana enkä ole enää huolissani, koska asia on lähtenyt sujumaan...
[1] Alkuperäistekstissä on väärin: »marraskuuta». Toim.
[2] Internationaalin Genèven kongressi pidettiin 3.–8. syyskuuta 1866. Sen työhön osallistui 60 Pääneuvoston sekä Englannin, Ranskan, Saksan ja Sveitsin jaostojen ja työläisyhdistysten edustajaa. Pääneuvoston virallisena selostuksena kongressissa luettiin Marxin laatima Eri kysymyksiä koskeva ohje väliaikaisen Keskusneuvoston jäsenille. Vastoin kongressiin osallistuneiden proudhonistien tahtoa suurin osa tämän ohjeen kohdista tuli hyväksytyksi kongressin päätöslauselmina. Kongressi hyväksyi sitä paitsi Kansainvälisen työväenliiton säännöt ja ohjesäännön. Toim.
[3] Ks. Eri kysymyksiä koskeva ohje väliaikaisen keskusneuvoston jäsenille. Toim.
[4] Kysymystä 8-tuntisen työpäivän säätämisestä lailla käsiteltiin 20.–25. elokuuta 1866 Baltimoressa pidetyssä Amerikan työväen edustajakokouksessa. Tämän lisäksi käsitteillä olivat myös kysymykset työläisten poliittisesta toiminnasta, osuuskunnista, kaikkien työläisten liittymisestä trade unioneihin, lakoista yms. Toim.
[5] — minunkaan osuuteni ei siinä ole vähäinen (Vergilius. Aeneis, toinen kirja.) Toim.
[6] On kysymys Englannin trade unionien laajasta osallistumisesta vuosien 1865–1867 yleisdemokraattiseen liikkeeseen toisen äänioikeusuudistuksen puolesta.
Internationaalin Pääneuvoston aloitteesta ja sen läheisellä osanotolla 23. helmikuuta 1865 äänioikeusuudistuksen kannattajien kokouksessa hyväksyttiin päätös uudistusliiton (The Reform League) perustamisesta. Liitosta tuli se poliittinen keskus, joka johti työläisten joukkoliikettä toisen uudistuksen puolesta. Marxin kehotuksesta uudistusliitto vaati antamaan yleisen äänioikeuden koko maan aikuiselle miespuoliselle väestölle. Uudistusliiton johtoon kuuluneiden ja työläisten joukkoliikettä säikähtäneiden porvarillisten radikaalien horjunta sekä trade unionien johtajien sovittelupolitiikka johtivat siihen, että liitto ei kuitenkaan pystynyt noudattamaan Pääneuvoston viitoittamaa suuntaa. Englannin porvaristo onnistui hajottamaan liikkeen, ja 1867 maassa pantiin toimeen rajoitettu uudistus, joka myönsi äänioikeuden ainoastaan pikkuporvaristolle ja työväenluokan huippukerrok-selle jättäen työväenluokan perusjoukon edelleenkin poliittisesti oikeudettomaksi. Toim.