Kirjoitettu: lokakuu - marraskuu 1847
Julkaistu: Eduard Bernsteinin SPD-puolue organ "Vorwärts" 1914.
Digitalisointi: Khalid Azzam
HTML: Jonas Holmgren
Vastaus: Kommunismi on oppi proletariaatin vapautumisen ehdoista.
Vastaus: Proletariaatti on se yhteiskuntaluokka, joka elää yksinomaan työnsä myymisestä[1] eikä minkäänlaisen pääoman voitosta; luokka, jonka onni ja onnettomuus, elämä ja kuolema, koko olemassaolo riippuu työn kysynnästä, siis hyvien ja huonojen liikeaikojen vaihtelusta, kilpailun heilahtelusta. Proletariaatti eli proletaarien luokka on sanalla sanoen 19. vuosisadan työtätekevä luokka.
Vastaus: Ei. Köyhiä ja työtätekeviä luokkia on aina ollut[2], ja työtätekevät luokat ovat enimmäkseen olleet köyhiä. Mutta sellaisia köyhiä, sellaisia työmiehiä, jotka olisivat eläneet sanotuissa olosuhteissa, siis proletaareja, ei aina ole ollut, aivan samoin kuin kilpailukaan ei aina ole ollut vapaata ja hillitöntä.
Vastaus: Proletariaatti syntyi viime vuosisadan toisella puoliskolla Englannissa tapahtuneen ja sittemmin maailman kaikissa sivistysmaissa toistuneen teollisen vallankumouksen johdosta. Tämän teollisen vallankumouksen aiheutti höyrykoneen, erilaisten kehruukoneiden, koneellisen kangaspuun ja monien muiden mekaanisten laitteiden keksiminen. Nämä koneet, jotka olivat hyvin kalliita ja joita sen vuoksi vain suurkapitalistit saattoivat hankkia, muuttivat koko entisen tuotantotavan ja syrjäyttivät entiset työmiehet, koska koneet alkoivat valmistaa parempia ja halvempia tavaroita kuin työmiehet puutteellisine rukkeineen ja kangaspuineen. Nämä koneet jättivät siten teollisuuden kokonaan kapitalistien käsiin ja tekivät työmiesten pikkuomaisuuden (työkalut, kangaspuut jne.) täysin arvottomaksi, joten kapitalistit saivat pian käsiinsä kaiken, eikä työmiehelle jäänyt mitään. Niin otettiin tehdasjärjestelmä käytäntöön kankaan valmistuksessa. – Kun oli annettu sysäys koneiden ja tehdasjärjestelmän käyttöönottamiselle, tätä järjestelmää alettiin nopeasti soveltaa kaikilla muillakin teollisuuden aloilla, varsinkin kankaan ja kirjan painamisessa, savenvalannassa ja metalliesineiden valmistuksessa. Työ alkoi jakautua yhä enemmän eri työmiesten kesken, niin että työmies joka oli aikaisemmin valmistanut koko kappaleen, teki nyt ainoastaan jotakin sen osaa. Tämä työnjako teki mahdolliseksi sen, että tuotteita alettiin saada nopeammin ja halvemmalla. Se rajoitti jokaisen työmiehen toiminnan yhteen yksinkertaiseen mekaaniseen liikkeeseen, joka suoritettiin koneen avulla ei vain yhtä hyvin, vaan paljon paremminkin kuin ennen. Sillä tavoin kaikki teollisuusalat toinen toisensa jälkeen joutuivat höyryvoiman, koneiden ja tehdasjärjestelmän herruuden alaisiksi, aivan samoin kuin kehruu- ja kutomatyökin. Samalla ne joutuivat täydellisesti suurkapitalistien käsiin, ja työmiehet menettivät viimeisetkin itsenäisyytensä rippeet. Vähitellen joutui paitsi varsinainen manufaktuuri myös käsityö yhä enemmän tehdasjärjestelmän alaiseksi, sillä perustamalla isoja työhuoneita, joissa säästetään paljon kustannuksia ja samalla voidaan soveltaa tiukkaa työnjakoa, suurkapitalistit alkoivat yhä enemmän syrjäyttää pikkumestareita. Näin olemme nyt tulleet siihen, että sivistysmaissa melkein kaikki työalat toimivat tehdasmaisesti ja miltei kaikilla näillä työaloilla suurteollisuus on syrjäyttänyt käsityön ja manufaktuurin. Tämän vuoksi on entinen keskisääty, varsinkin pienet käsityömestarit, yhä enemmän joutunut häviöön, työmiehen entinen asema on täydelleen muuttunut ja on syntynyt kaksi uutta luokkaa, jotka vähitellen nielevät kaikki muut, nimittäin:
I. Suurkapitalistien luokka, niiden, jotka kaikissa sivistysmaissa ovat jo nyt miltei yksinomaan kaikkien elämisen välineiden, niiden tuottamiseen tarvittavien raaka-aineiden, työvälineiden, koneiden ja tehtaiden omistajia. Tämä on porvarien luokka eli porvaristo.
II. Niiden täysin omistamattomien luokka, jotka tästä syystä ovat pakotetut myymään työtään porvaristolle saadakseen siitä olemassaoloaan varten välttämättömiä tarpeita. Tätä luokkaa sanotaan proletaarien luokaksi eli proletariaatiksi.
Vastaus: Työ on tavaraa, kuten mikä muu tahansa, ja sen hinta määräytyy aivan samojen lakien mukaan kuin kaiken muunkin tavaran. Tavaran hinta suurteollisuuden eli vapaan kilpailun vallitessa – jotka, kuten tulemme näkemään, ovat yhtä ja samaa – on keskimäärin aina yhtä suuri kuin tämän tavaran tuotantokustannukset. Työnkin hinta on siis yhtä suuri työn tuotantokustannusten kanssa, ja työn tuotantokustannukset ovat juuri se elämisen tarvikkeiden määrä, joka on välttämätön jotta työmies pysyisi työkykyisenä eikä työväenluokka kuolisi sukupuuttoon. Työmies ei saa työstään enempää kuin tätä tarkoitusta varten on välttämätöntä. Työn hinta eli työpalkka on pienin määrä, minimi siitä, mikä on välttämätöntä elämisen ylläpitoon. Mutta koska kauppa käy väliin huonommin, väliin paremmin, työmies saa milloin enemmän, milloin vähemmän, aivan niin kuin tehtailija saa tavarastaan enemmän tai vähemmän. Mutta aivan samoin kuin tehtailija sekä huonojen että hyvien aikojen keskimääränä ei kuitenkaan saa tavarastaan enempää eikä vähempää kuin tuotantokustannuksensa, samoin ei työmieskään saa keskimäärin enempää eikä vähempää kuin juuri tämän minimin. Tätä työpalkan taloudellista lakia toteutetaan sitä ankarammin, mitä enemmän kaikki työalat joutuvat suurteollisuuden valtaan.
Vastaus: Työtätekevät luokat ovat eläneet yhteiskunnan kehityksen eri asteilla erilaisissa olosuhteissa ja erilaisessa asemassa omistaviin ja hallitseviin luokkiin nähden. Muinaisuudessa työtätekevät olivat isäntiensä orjia, jollaisia he ovat vielä nytkin useissa kehittymättömissä maissa, Amerikan Yhdysvaltainkin eteläosassa. Keskiaikana he olivat maanomistaja-aateliston maaorjia, jollaisia he ovat vieläkin Unkarissa, Puolassa ja Venäjällä. Keskiajalla ja aina teolliseen vallankumoukseen asti oli sitä paitsi kaupungeissa käsityöläiskisällejä, jotka tekivät työtä pikkuporvarillisten mestarien palveluksessa, ja manufaktuurin kehittyessä alkoi vähitellen ilmaantua vielä manufaktuurityöläisiä, jotka olivat jo suurempien kapitalistien työssä.
Vastaus: Orja on kerta kaikkiaan myyty; proletaarin täytyy itse joka päivä ja joka hetki myydä itseään. Yksittäisellä orjalla, joka on yhden herran omaisuutta, on turvattu toimeentulo (olipa se miten surkea tahansa) jo herransa etujen vuoksi. Yksittäinen proletaari on niin sanoaksemme koko porvariluokan omaisuutta: hänen työtään ostetaan vain silloin kun joku sitä tarvitsee, eikä proletaarin toimeentulo ole lainkaan turvattu. Toimeentulo on turvattu ainoastaan koko työväenluokalle. Orja on ulkopuolella kilpailun, proletaari on siihen sidottu ja saa tuntea kaikki sen heilahdukset. Orjaa pidetään esineenä, ei yhteiskunnan jäsenenä: proletaari tunnustetaan henkilöksi ja kansalaisyhteiskunnan jäseneksi. Orjalla saattaa siis olla parempi toimeentulo kuin proletaarilla, mutta proletaari kuuluu korkeammalle yhteiskunnallisen kehityksen tasolle ja on itsekin korkeammalla asteella kuin orja. Orja vapautuu kumoamalla kaikista yksityisomistussuhteista vain orjuussuhteen ja tulee siten vasta proletaariksi. Mutta proletaari voi vapautua ainoastaan kumoamalla yksityisomistuksen yleensä.
Vastaus: Maaorjan hallussa ja käytössä on tuotannon väline, maakappale, ja tästä hän maksaa luovuttamalla osan tuotostaan tai työsuorituksina. Proletaari taas tekee työtä toisen tuotantovälineillä tämän toisen laskuun saaden itselleen osan tuotosta. Maaorja antaa pois, proletaarille annetaan. Maaorjan toimeentulo on turvattu, proletaarin ei ole. Maaorja on kilpailun ulkopuolella, proletaari on siihen sidottu. Maaorja vapautuu joko kaupunkiin muuttamalla ja jääden sinne kasityöläiseksi tai antamalla herralleen tuotteiden ja työnsä sijasta rahaa ja jääden vapaaksi vuokraviljelijäksi tai karkottamalla feodaaliherransa ja tullen itse omistajaksi, sanalla sanoen hän vapautuu päästessään tavalla tai toisella omistavaan luokkaan ja kilpailun piiriin. Proletaari vapautuu kumoamalla kilpailun, yksityisomistuksen ja kaikki luokkaeroavuudet.
[...][3]
Vastaus: Kuudennentoista – kahdeksannentoista vuosisadan manufaktuurityöläisellä oli melkein aina omat tuotantovälineensä, kangaspuunsa ja rukkinsa perheelleen sekä pieni peltotilkku, jota hän muokkasi joutohetkinään. Proletaari ei omista mitään tällaista. Manufaktuurityöläinen asuu melkein aina maalla ja on enemmän tai vähemmän patriarkaalisissa suhteissa tilanomistajaansa tai työnantajaansa. Proletaari asuu enimmäkseen suurissa kaupungeissa ja on työnantajaansa nähden pelkästään rahasuhteessa. Suurteollisuus irrottaa manufaktuurityöläisen hänen patriarkaalisista suhteistaan: hän kadottaa sen omaisuutensa, mitä hänellä vielä oli, ja tulee siten itse vasta proletaariksi.
Vastaus: Ensiksi, sen johdosta, että koneilla suoritettu työ alensi yhä enemmän teollisuustuotteiden hintoja, on vanha manufaktuurin tai käsityöhön perustuvan teollisuuden järjestelmä kaikissa maissa kokonaan hajonnut. Kaikki puolibarbaariset maat, jotka tähän asti olivat jääneet enemmän tai vähemmän syrjään historiallisesta kehityksestä ja joiden teollisuus näihin asti oli perustunut manufaktuuriin, tulivat näin pakosta temmatuiksi eristyneestä asemastaan. Ne ostivat halvempia englantilaisten tavaroita ja saattoivat häviöön omat manufaktuurityöläisensä. Niin ovat maat, jotka eivät olleet vuosituhansien aikana yhtään edistyneet, kuten esim. Intia, perinpohjin vallankumouksellistuneet ja myöskin Kiina käy nyt vallankumousta kohti. On tultu siihen, että uusi kone, joka tänään keksitään Englannissa, riistää vuoden kuluessa leivän miljoonilta Kiinan työläisiltä. Näin suurteollisuus on saattanut toistensa yhteyteen maailman kaikki kansat, yhdistänyt kaikki paikalliset markkinat maailmanmarkkinoiksi, valmistellut kaikkialla edistystä ja sivistystä ja johtanut siihen, että kaiken sivistysmaissa tapahtuvan täytyy vaikuttaa myös kaikkiin muihin maihin, niin että jos työläiset nyt vapauttavat itsensä Englannissa tai Ranskassa, tämän täytyisi synnyttää kaikissa muissa maissa vallankumouksia, jotka ennemmin tai myöhemmin johtaisivat sikäläistenkin työläisten vapautumiseen.
Toiseksi, kaikkialla missä suurteollisuus tuli manufaktuurin sijaan se on kehittänyt porvaristoa, sen rikkautta ja mahtia mitä suurimmassa määrin ja tehnyt siitä maan ylimmän luokan. Tämän seurauksena oli se, että kaikkialla missä näin tapahtui porvaristo sai poliittisen vallan käsiinsä ja syrjäytti entiset hallitsevat luokat – aristokratian, ammattikuntaporvariston ja näitä molempia edustaneen ehdottoman itsevaltiuden. Porvaristo tuhosi aristokratian, aateliston, mahdin kumoamalla majoraatit eli maaomaisuuden myyntikiellon ja kaikki aateliston etuoikeudet. Se mursi ammattikuntaporvarien mahdin kumoamalla kaikki ammattikunnat ja käsityön etuoikeudet. Kummankin sijaan se asetti vapaan kilpailun, ts. sellaisen yhteiskuntatilan, jossa jokaisella on oikeus harjoittaa liikettä millä tuotannonalalla tahansa ja jossa häntä ei voi estää tästä mikään muu kuin siihen tarvittavan pääoman puute. Vapaan kilpailun voimaansaattaminen on siis sen seikan avointa julistamista, että tästä lähtien yhteiskunnan jäsenet ovat ainoastaan sikäli eriarvoiset kuin heidän pääomansa ovat eriarvoiset, että pääomasta on tullut ratkaiseva mahti ja sen mukana kapitalisteista, porvareista, yhteiskunnan ylin luokka. Mutta vapaa kilpailu on välttämätön suurteollisuuden alkuunpääsylle, sillä se on ainoa yhteiskuntatila, jossa suurteollisuus voi menestyä. – Sen jälkeen kun porvaristo oli tuhonnut aateliston ja ammattikuntain yhteiskunnallisen vallan, se tuhosi myös niiden poliittisen vallan. Samoin kuin se oli yhteiskunnassa noussut ylimmäksi luokaksi, se julistautui myös poliittisesti ylimmäksi luokaksi. Se pani tämän toimeen ottamalla käytäntöön edustusjärjestelmän, joka perustui porvarilliseen tasa-arvoisuuteen lain edessä, vapaan kilpailun laillistamiseen Euroopan maissa ja joka saatettiin voimaan perustuslaillisen monarkian muodossa. Näissä perustuslaillisissa monarkioissa ovat valitsijoina ainoastaan ne, joilla on tietty pääoma, ts. ainoastaan porvarit. Porvarivalitsijat valitsevat edustajat, ja nämä porvariedustajat, käyttäen hyväkseen verojen hylkäämisoikeutta valitsevat porvarihallituksen. Kolmanneksi, teollinen vallankumous edisti kaikkialla proletariaatin kehitystä samassa määrin kuin se kehitti porvaristoa. Sitä mukaa kuin porvarit rikastuivat, kasvoi proletaarien lukumäärä. Kun proletaarit saavat työtä vain pääomalta ja pääoma taas suurenee käyttämällä työtä, käy proletariaatin lisääntyminen tarkalleen rinnan pääoman lisääntymisen kanssa. Samalla teollinen vallankumous kerää sekä porvarit että proletaarit suuriin kaupunkeihin, jotka ovat suotuisimpia teollisuuden kehitykselle, ja tämä suurten joukkojen kerääntyminen yhteen paikkaan tekee proletaarit tietoisiksi voimastaan. Edelleen, mitä enemmän teollinen vallankumous kehittyy, mitä enemmän keksitään uusia koneita, jotka syrjäyttävät käsin suoritetun työn, sitä enemmän suurteollisuus, kuten jo sanottiin, alentaa työpalkan aina pienimpään määrään asti ja tekee proletaarien aseman yhä sietämättömämmäksi. Tällä tavoin, lisäten toisaalta proletariaatin tyytymättömyyttä, toisaalta sen voimaa, se valmistelee proletariaatin suorittamaa yhteiskunnallista vallankumousta.
Vastaus: Suurteollisuus loi höyry- ja muiden koneiden muodossa välineet teollisuustuotannon rajattomaan laajentamiseen lyhyessä ajassa ja pienin kustannuksin. Tämän suurteollisuuden välttämättä aiheuttama vapaa kilpailu tuotannon ollessa helppoa sai hyvin pian mitä kiihkeimmän luonteen; joukko kapitalisteja ryntäsi teollisuuteen ja lyhyessä ajassa oli tuotettu enemmän kuin voitiin kuluttaa. Tästä seurasi, että tuotetut tavarat jäivät myymättä ja tuli niin sanottu kauppapula. Tehtaiden täytyi pysähtyä, tehtailijat tekivät vararikon ja työmiehet jäivät leivättömiksi. Kaikkialla alkoi mitä suurin kurjuus. Jonkin ajan kuluttua liikatuotteet oli myyty, tehtaat alkoivat uudestaan käydä, työpalkka nousi ja kauppa sujui vähitellen paremmin kuin koskaan. Mutta ei kauan. Jälleen tuotettiin liian paljon tavaroita ja syntyi uusi pula, jonka kulku oli aivan yhtäläinen kuin edellisenkin. Näin vaihteli tämän vuosisadan alusta alkaen teollisuuden tila kukoistusaikojen ja pula-aikojen välillä, ja melkein täsmälleen joka kuudes-seitsemäs vuosi tuli pula, jolloin työmiehet karsivat mitä suurinta kurjuutta, syntyi yleistä vallankumouksellista kuohuntaa ja koko olemassa oleva järjestys joutui mitä suurimpaan vaaraan.
Vastaus: Ensiksi: Se että suurteollisuus, vaikka se itse kehityksensä ensimmäisessä vaiheessa synnytti vapaan kilpailun, on nyt kuitenkin kasvanut yli vapaan kilpailun; että kilpailu ja yleensä yksityisten henkilöiden harjoittama teollisuustuotanto on tullut sille kahleeksi, joka sen täytyy murtaa ja jonka se murtaakin; että suurteollisuus, niin kauan kuin sitä harjoitetaan nykyisellä pohjalla, voi säilyä ainoastaan siten, että joka seitsemäs vuosi toistuu yleinen sekasorto, joka aina uhkaa koko sivistysmaailmaa eikä ainoastaan syökse kurjuuteen proletaareja, vaan saattaa häviöön myös suuren joukon porvareita; että siis suurteollisuudesta täytyy joko kokonaan luopua – mikä on kerrassaan mahdotonta – tai tunnustaa aivan välttämättömäksi uusi yhteiskuntajärjestys, jonka vallitessa eivät suurteollisuustuotantoa tule johtamaan keskenään kilpailevat yksityiset tehtailijat, vaan koko yhteiskunta – kiinteän suunnitelman mukaan ja kaikkien tarpeita vastaavasti.
Toiseksi: että suurteollisuus ja sen kautta mahdolliseksi tullut tuotannon rajaton laajentaminen mahdollistaa sellaisen yhteiskuntatilan, jonka vallitessa kaikkia elämiseen välttämättömiä tarvikkeita tuotetaan niin paljon, että jokainen yhteiskunnan jäsen saa tilaisuuden täysin vapaasti kehittää ja soveltaa kaikkia voimiaan ja taipumuksiaan. Näin siis se sama suurteollisuuden ominaisuus, joka nykyisessä yhteiskunnassa synnyttää kaiken kurjuuden ja kaikki kauppapulat, tekee toisenlaisen yhteiskuntajärjestyksen vallitessa lopun tästä kurjuudesta ja näistä monista tuhoisista heilahteluista.
Täten on tullut selvästi todistetuksi:
1. että nyt on kaikki tämä paha katsottava johtuvan yksinomaan ajan olosuhteisiin sopimattomaksi käyneestä yhteiskuntajärjestyksestä ja
2. että nyt ovat olemassa keinot, joilla voidaan tehdä loppu tästä pahasta uuden yhteiskuntajärjestyksen avulla.
Vastaus: Se ottaa ennen kaikkea teollisuuden ja eri tuotannonalojen harjoittamisen pois keskenään kilpailevien yksilöiden käsistä. Sen sijaan kaikki tuotannonalat tulevat koko yhteiskunnan haltuun, ts. niitä hoidetaan yhteiseksi hyväksi, yhteisen suunnitelman mukaan ja kaikkien yhteiskunnan jäsenten osallistuessa. Se hävittää kilpailun ja asettaa sen sijaan yhteenliittymisen. Kun yksityishenkilöiden harjoittaman teollisuuden kiertämättömänä seurauksena on yksityisomistus, eikä kilpailu ole muuta kuin yksityisomistajien hallitseman teollisuuden harjoittamisen muoto, ei yksityisomistus ole erotettavissa yksilöllisestä teollisuuden harjoittamisesta eikä kilpailusta. Täytyy siis poistaa myös yksityisomistus ja sen sijaan tulee kaikkien tuotantovälineiden yhteinen käyttäminen ja kaikkien tuotteiden jako yhteisen sopimuksen mukaisesti eli niin sanottu omaisuuden yhteisyys. Yksityisomistuksen poistaminen onkin lyhin ja merkitsevin yleistävä ilmaisu sille koko yhteiskuntajärjestyksen uudistamiselle, joka teollisuuden kehityksen johdosta on käynyt välttämättömäksi. Siksi kommunistit ovat oikeassa esittäessään päävaatimuksenaan yksityisomistuksen poistamisen.
Vastaus: Ei ollut. Jokainen yhteiskunnallisen järjestyksen muutos, jokainen omaisuussuhteiden kumoaminen on ollut välttämätön seuraus sellaisten uusien tuotantovoimien ilmaantumisesta, jotka eivät enää ole vastanneet vanhoja omistussuhteita. Yksityisomistuskin syntyi sillä tavoin. Sillä yksityisomistus ei aina ole ollut olemassa, vaan kun keskiajan loppupuolella manufaktuurin muodossa ilmaantui uusi tuotantotapa, joka ei ollut alistettavissa silloisen feodaali- ja ammattikuntaomistuksen kehyksiin, loi tämä vanhojen omistussuhteiden yli kasvanut manufaktuuri uuden omistusmuodon, yksityisomistuksen. Manufaktuurille ja suurteollisuuden ensimmäiselle kehitysasteelle ei ollut mahdollinen mikään muu omistusmuoto kuin yksityisomistus, eikä mikään muu yhteiskuntajärjestys kuin yksityisomistukseen perustuva. Niin kauan kuin ei voida tuottaa niin paljon kuin on välttämätöntä ei ainoastaan siihen, että kaikille riittäisi, vaan myös siihen, että jäisi tuotteiden ylijäämää yhteiskunnallisen pääoman suurentamista varten ja tuotantovoimien edelleen kehittämiseksi, niin kauan täytyy olla hallitseva luokka, joka pitää hallussaan yhteiskunnan tuotantovoimia, ja köyhä, sorrettu luokka. Millaisia nämä luokat ovat, se riippuu tuotannon kehitysasteesta. Maanviljelyksestä riippuva keskiaika antaa meille paronin ja maaorjan, myöhäisemmän keskiajan kaupungit taas tuovat esiin mestarin, kisällin ja päivätyöläisen, 1600-luku manufaktuuriyrittäjän ja manufaktuurityöläisen, 1800-luku suurtehtailijan ja proletaarin. Selvää on, että tuotantovoimat eivät tähän saakka olleet vielä niin kehittyneitä, että olisi voitu tuottaa riittävästi kaikille, ja että yksityisomistuksesta oli tullut näille tuotantovoimille kahle, este. Mutta nyt, kun suurteollisuuden kehitys on luonut ensiksi pääomia ja tuotantovoimia ennen tuntemattomissa määrin, ja kun on välineet näiden tuotantovoimien lisäämiseksi lyhyessä ajassa loppumattomiin, ja toiseksi, kun nämä tuotantovoimat ovat keskittyneet muutamien harvojen porvarien kasiin, samalla kun suurin osa kansasta muuttuu yhä enemmän proletaareiksi, samalla kun sen asema käy yhä kurjemmaksi ja sietämättömämmäksi sitä mukaa kuin porvarien rikkaudet lisääntyvät; kun kolmanneksi nämä jättiläismäiset ja helposti suurenevat tuotantovoimat jo ovat kasvaneet yli yksityisomistuksen ja porvariston pään, niin että ne joka hetki aiheuttavat valtavia häiriöitä yhteiskuntajärjestyksessä, on yksityisomistuksen kumoaminen nyt vasta tullut sekä mahdolliseksi että myös aivan välttämättömäksi.
Vastaus: Olisi toivottavaa, että näin tapahtuisi, ja kommunistit olisivat varmasti viimeisinä sitä vastustamassa. Kommunistit tietävät varsin hyvin, että kaikenlaiset salaliitot eivät ole vain hyödyttömiä, vaan vahingollisiakin. Liian hyvin he tietävät, että vallankumouksia ei tehdä mielivaltaisesti eikä tahallisesti, vaan että ne aina ja kaikkialla ovat olleet välttämätön seuraus olosuhteista, jotka ovat täysin riippumattomia yksittäisten puolueiden ja kokonaisten luokkien tahdosta ja johdosta. Mutta he näkevät myös sen, että melkein kaikissa sivistysmaissa tukahdutetaan väkivaltaisesti proletariaatin kehitystä ja että siten kommunistien vastustajat kaikin voimin edistävät vallankumouksen syntymistä. Ja jos tämän vuoksi sorrettu proletariaatti lopulta ajetaan vallankumoukseen, tulemme me kommunistit teoin puolustamaan sitä proletaarien asiaa, jota nyt puolustamme sanoin.
Vastaus: Ei ole, aivan samoin kuin ei voida kerralla lisätä jo olemassa olevia tuotantovoimia yhteistalouden luomiseen tarvittavissa määrissä. Kaiken todennäköisyyden mukaan lähestyvä proletariaatin vallankumous tulee vain vähitellen uudistamaan nykyisen yhteiskunnan ja vasta sitten kykenee poistamaan yksityisomistuksen, kun tähän tarvittava määrä tuotantovälineitä on luotu.
Vastaus: Ennen kaikkea se saattaa voimaan demokraattisen järjestelmän ja siten joko suoraan tai välillisesti proletariaatin poliittisen herruuden. Suoraan – Englannissa, missä proletaarit ovat jo nyt kansan enemmistönä. Välillisesti – Ranskassa ja Saksassa, missä kansan enemmistöä eivät muodosta yksin proletaarit, vaan myös pienviljelijät ja pikkuporvarit, jotka ovat vasta siirtymässä proletariaattiin ja tulevat kaikkien poliittisten etujensa vuoksi yhä enemmän riippuvaisiksi proletariaatista ja joiden siitä syystä täytyy pian yhtyä proletariaatin vaatimuksiin. Kenties tämä tulee vaatimaan toisen taistelun, mutta se voi päättyä vain proletariaatin voittoon.
Demokratia olisi proletariaatille kokonaan hyödytön, ellei sitä heti käytettäisi keinona jatkuvien, yksityisomistukseen suoraan kajoavien ja proletariaatin toimeentuloa turvaavien toimenpiteiden läpiviemiseen. Tärkeimmät näistä toimenpiteistä, jotka jo nyt välttämättä johtuvat nykyisin vallitsevista olosuhteista, ovat seuraavat:
1. Yksityisomistuksen rajoittaminen: progressiivinen verotus, korkea perintövero, perintöoikeuden lakkauttaminen sivulinjoilla (veljet, veljenpojat jne.), pakolliset lainat ym.
2. Vähitellen tapahtuva maanomistajien, tehtailijain, rautateiden ja laivojen omistajien pakkoluovutus osaksi valtion teollisuuden kilpailun avulla, osaksi välittömästi arvopaperien lunastuksella.
3. Kaikkien maanpakolaisten ja kansan enemmistöä vastaan nousseiden kapinallisten omaisuuden takavarikoiminen.
4. Työn järjestäminen eli proletaarien sijoittaminen työhön kansallisille maatiloille, tehtaisiin ja verstaisiin, minkä seurauksena kilpailu työmiesten kesken häviää ja tehtailijat, sikäli kuin heitä vielä on, velvoitetaan maksamaan työmiehille yhtäläistä korotettua palkkaa kuin valtiokin.
5. Yhtäläinen työvelvollisuus kaikille yhteiskunnan jäsenille yksityisomistuksen täydelliseen lopettamiseen saakka. Teollisuusarmeijain muodostaminen, varsinkin maanviljelystä varten.
6. Luottojärjestelmän ja rahakaupan keskittäminen valtion haltuun valtion pääomin toimivan kansallispankin välityksellä ja kaikkien yksityispankkien ja pankkiirien syrjäyttäminen.
7. Kansallisten tehtaiden, verstaiden, rautateiden ja laivojen lisääminen, kaikkien maa-alueiden ottaminen viljelykseen ja jo viljeltyjen parantaminen kansakunnan käytettävinä olevien pääomien ja työväen lisääntymistä vastaavasti.
8. Kaikkien lasten kasvattaminen valtion laitoksissa ja valtion varoilla siitä hetkestä alkaen, jolloin he voivat tulla toimeen ilman ensimmäistä äidin hoitoa. Kasvatus ja työskentely yhdessä.
9. Suurien palatsien rakentaminen kansallistiloille yhteisasunnoiksi niille kansalaisryhmille, jotka tekevät sekä maanviljelys- että teollisuustyötä ja yhdistävät toisiinsa sekä kaupunkilais- että maalaiselämän etuisuudet ja välttävät kummankin elintavan yksipuolisuudet ja epäkohdat.
10. Kaikkien epäterveellisten ja huonosti rakennettujen asuntojen ja kaupunginosien purkaminen.
11. Yhtäläinen perintöoikeus avioliitossa ja sen ulkopuolella syntyneille lapsille.
12. Koko liikennelaitoksen keskittäminen kansakunnan käsiin.
Kaikkia näitä toimenpiteitä ei tietystikään voida toteuttaa yhdellä kertaa. Mutta yksi tuo aina toisen jälkeensä. Kun ensimmäinen perusteellinen hyökkäys yksityisomistusta vastaan on kerran tapahtunut, proletariaatti huomaa että sen on pakko mennä eteenpäin, keskittää yhä enemmän koko pääoma, koko maanviljelys, koko teollisuus, kaikki kuljetus ja kaikki vaihto valtion haltuun. Tähän tähtäävät kaikki nämä toimenpiteet; ja ne ovat toteutettavissa ja niiden keskittävät seuraukset kehittyvät aivan samassa suhteessa kuin maan tuotantovoimat lisääntyvät proletariaatin työstä. Kun kaikki pääoma, kaikki tuotanto ja vaihto on vihdoin keskittynyt kansakunnan käsiin, yksityisomistus katoaa itsestään, raha tulee tarpeettomaksi, tuotanto lisääntyy ja ihmiset muuttuvat niin paljon, että vanhan yhteiskunnan viimeisetkin kanssakäymismuodot voivat kadota.
Vastaus: Ei voi. Suurteollisuus on jo luomalla maailmanmarkkinat saattanut kaikki maailman kansat, varsinkin sivistyskansat, sellaiseen yhteyteen keskenään, että jokainen kansa on riippuvainen siitä mitä toisessa maassa tapahtuu. Lisäksi se on yhtäläistänyt kaikkien sivistysmaiden yhteiskunnallisen kehityksen niin pitkälle, että porvaristo ja proletariaatti ovat kaikissa näissä maissa tulleet yhteiskunnan ratkaiseviksi luokiksi ja niiden välinen taistelu tullut ajan päätaisteluksi. Tästä syystä kommunistinen vallankumous ei jää vain kansalliseksi, vaan se on tapahtuva samanaikaisesti kaikissa sivistysmaissa, ts. ainakin Englannissa, Amerikassa, Ranskassa ja Saksassa. Se tulee kehittymään joko hitaammin tai nopeammin kussakin näistä maista riippuen siitä, missä maassa on kehittyneempi teollisuus, suuremmat rikkaudet ja merkitsevämpi määrä tuotantovoimia. Tämän vuoksi se tulee hitaimmin ja vaikeimmin toteutumaan Saksassa, kaikkein helpoimmin ja nopeimmin Englannissa. Se tulee samoin huomattavasti vaikuttamaan maailman muihin maihin, muuttamaan kokonaan niiden entistä kehitystapaa ja jouduttamaan sitä suuresti. Se on yleismaailmallinen vallankumous ja senvuoksi sen alue on myös oleva yleismaailmallinen.
Vastaus: Kun yhteiskunta ottaa pois yksityisten kapitalistien käsistä kaikkien tuotantovoimien ja yhteysvälineiden käytön sekä myös tuotteiden vaihdon ja jaon, ja kun se hoitaa asioita sellaisen suunnitelman mukaan, joka vastaa koko yhteiskunnan varoja ja tarpeita, tulevat ennen muuta poistetuiksi kaikki turmiolliset seuraukset, jotka vielä nyt liittyvät suurteollisuuden harjoittamiseen. Pulat katoavat; laajamittainen tuotanto, joka nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässä on liikatuotantoa ja kurjuuden valtava syy, ei silloin enää riitäkään, vaan sen täytyy entisestäänkin vielä paljon laajentua. Kurjuuden asemesta tulee yhteiskunnan lähimmät tarpeet ylittävä tuotanto varmistamaan kaikkien ihmisten tarpeiden tyydyttämisen, luo uusia tarpeita ja samalla keinoja niiden tyydyttämiseksi. Se on uusien edistysaskeleiden ehto ja aiheuttaja: se tulee toteuttamaan nämä edistysaskeleet saattamatta sekasortoon koko yhteiskuntajärjestystä, niinkuin näihin saakka on joka kerta tapahtunut. Yksityisomistuksen puristuksesta vapautunut suurteollisuus kasvaa niin laajaksi, että siihen verrattuna sen nykyinen tila tulee näyttämään yhtä mitättömältä kuin manufaktuuri näyttää meidän päiviemme suurteollisuuden rinnalla. Tämä teollisuuden kehitys antaa yhteiskunnan käyttöön riittävän määrän tuotteita kaikkien ihmisten tarpeiden tyydyttymiseksi. Samoin maanviljelys, jota yksityisomistuksen paine ja maan pirstominen ovat estäneet omaksumasta jo keksittyjä parannuksia ja tieteellistä edistystä, nousee aivan uudelle tasolle ja antaa yhteiskunnan käytettäväksi täysin riittävän määrän tuotteita. Näin yhteiskunta pystyy valmistamaan riittävästi tuotteita voidakseen järjestää jakelun niin, että sen kaikkien jäsenten tarpeet tulevat tyydytetyiksi. Yhteiskunnan jakautuminen toisilleen vastakkaisiin luokkiin käy tällöin tarpeettomaksi. Eikä se käy vain tarpeettomaksi, vaan uuteen yhteiskuntajärjestykseen sopimattomaksikin. Luokkien olemassaolo sai alkunsa työnjaosta, mutta entisenlainen työnjako katoaa kokonaan. Sillä teollisuuden ja maanviljelyksen kohottamiseen edellä kuvatulle tasolle eivät mekaaniset ja kemialliset apukeinot yksinään riitä; vastaavassa määrässä täytyy kehittyä myös niiden ihmisten taidon, jotka näitä apukeinoja käyttävät. Samoin kuin viime vuosisadan pienviljelijät ja manufaktuurityöläiset muuttivat kokonaan elintapansa ja tulivat aivan toisiksi ihmisiksi, kun heidät temmattiin suurteollisuuteen, samoin tulee koko yhteiskunnan yhteisesti harjoittama tuotanto ja sitä seuraava tuotannon uusi kehitys tarvitsemaan ja myös luomaan aivan uusia ihmisiä. Tuotannon yhteinen hoitaminen ei käy päinsä nykyisenlaisilla ihmisillä, joista jokainen on alistettu yhteen ainoaan tuotannonalaan, on siihen kahlehdittu ja siinä riistetty, ihmisillä, joista kukin kehittää vain yhtä taipumustaan kaikkien muiden kustannuksella ja tuntee vain yhden alan tai tämän osan kokonaistuotannosta. Nykyinenkin teollisuus tarvitsee yhä vähemmän sellaisia ihmisiä. Koko yhteiskunnan yhteisesti ja suunnitelmallisesti harjoittama teollisuus edellyttää sitäkin suuremmalla syyllä ihmisiä, joiden taipumukset ovat monipuolisesti kehittyneet ja jotka pystyvät käsittämään koko tuotantojärjestelmän. Kokonaan häviää jo nyt koneiden horjuttama työnjako, joka tekee yhdestä maanviljelijän, toisesta suutarin, kolmannesta tehdastyöläisen, neljännestä pörssikeinottelijan. Kasvatus tekee nuorille ihmisille mahdolliseksi käydä nopeasti lävitse koko tuotantosysteemi, se tekee heidät kykeneviksi siirtymään vuoron perään tuotantoalalta toiselle riippuen yhteiskunnan tarpeista tai heidän omista taipumuksistaan. Se poistaa heistä sen yksipuolisen leiman, jonka nykyinen työnjako painaa jokaiseen. Kommunistisesti järjestetyssä yhteiskunnassa on siten kaikilla sen jäsenillä tilaisuus soveltaa kaikinpuolisesti kehitettyjä kykyjään kaikinpuolisesti. Samalla häviävät välittömästi myös eri luokat. Kommunistisesti järjestetty yhteiskunta on siis toisaalta yhteensoveltumaton luokkien olemassaolon kanssa ja toisaalta tämän yhteiskunnan luominen on keino luokkaerojen hävittämiseksi.
Tästä käy selville, että myös kaupungin ja maaseudun välinen vastakohta häviää. Se että maanviljelystä ja teollisuutta harjoittavat samat ihmiset eikä kaksi eri luokkaa, on jo aivan aineellisistakin syistä kommunistisen yhteisön välttämätön ehto. Maanviljelysväestön hajallaan olo maaseudulla, samalla kun teollisuusväestö on ahtautunut suuriin kaupunkeihin, on tila, joka vastaa maanviljelyksen ja teollisuuden vielä kehittymätöntä astetta, se on esteenä vastaiselle kehittymiselle ja tämä tuntuu selvästi jo nytkin.
Yhteiskunnan kaikkien jäsenten yleinen yhteenliittyminen yhteistä ja suunnitelmallista tuotantovoimien käyttöä varten, tuotannon kohottaminen sille asteelle, että se tulee tyydyttämään kaikkien tarpeet; sen asiaintilan lopettaminen, jossa toisten tarpeet tyydytetään toisten kustannuksella, luokkien ja niiden välisten vastakohtien täydellinen hävittäminen, yhteiskunnan jäsenten kykyjen kaikinpuolinen kehittäminen poistamalla tähänastinen työnjako, järjestämällä tuotannollinen kasvatus, vaihtelemalla toimintaa, kaikkien osallistumisella kaikkien luomiin nautintoihin ja sulattamalla kaupunki ja maaseutu yhteen – sellaiset ovat yksityisomistuksen poistamisen tärkeimmät tulokset.
Vastaus: Se tekee eri sukupuolten välisestä suhteesta puhtaasti yksityisen suhteen, joka koskee ainoastaan asianomaisia henkilöitä ja johon yhteiskunnan ei tarvitse puuttua. Se voi tehdä tämän, koska se poistaa yksityisomistuksen ja saattaa voimaan lasten yhteiskasvatuksen, ja siten myös hävittää molemmat yksityisomistuksesta johtuvat nykyisen avioliiton perustat, naisen riippuvuuden miehestä ja lasten riippuvuuden vanhemmista. Tähän sisältyy myös vastaus ylen siveellisten poroporvarien suunsoittoon kommunistisesta vaimojen yhteisyydestä. Vaimojen yhteisyys on ilmiö, joka kuuluu kokonaan porvarilliseen yhteiskuntaan ja nykyään esiintyy täydellisenä prostituutiossa. Prostituutio perustuu yksityisomistukseen ja häviää sen mukana. Kommunistinen järjestys ei siis saata voimaan vaimojen yhteisyyttä, vaan hävittää sen.
– jää[4]
– jää[5]
Vastaus: Niin sanotut sosialistit jakaantuvat kolmeen luokkaan. Ensimmäiseen luokkaan kuuluvat feodaalisen ja patriarkaalisen yhteiskunnan kannattajat, yhteiskunnan jota suurteollisuus, maailmankauppa ja niiden molempien luoma porvarillinen yhteiskunta ovat hävittäneet ja vieläkin ovat hävittämässä päivästä päivään. Nykyisen yhteiskunnan epäkohdista tämä luokka tekee johtopäätöksen, että feodaalinen ja patriarkaalinen yhteiskunta olisi palautettava, koska se oli vapaa näistä epäkohdista. Kaikki sen esitykset tähtäävät suoraan tai kiertoteitä tähän päämäärään. Kommunistit tulevat aina taistelemaan päättävästi tätä taantumuksellisten sosialistien luokkaa vastaan vaikka se olikin ottavinaan osaa ja vuodattavinaan kuumia kyyneleitä proletariaatin kurjuuden johdosta, sillä nuo sosialistit:
1. tavoittelevat aivan mahdottomia;
2. yrittävät palauttaa aristokratian, ammattikuntamestarien ja manufaktuuriyrittäjien herruuden ja niiden mukana yksinvaltaiset eli feodaaliset kuninkaat, virkamiehet, sotilaat ja papit; pyrkivät palauttamaan yhteiskunnan, joka tosin oli vapaa nykyisen yhteiskunnan pahoista puolista, mutta sen sijaan piti sisällään vähintään yhtä paljon muuta pahaa eikä antanut toiveitakaan proletariaatin vapautumisesta kommunistisen järjestyksen kautta;
3. paljastavat todelliset aikeensa joka kerta kun proletariaatista tulee vallankumouksellinen ja kommunistinen, jolloin he liittoutuvat heti porvariston kanssa proletariaattia vastaan.
Toiseen luokkaan kuuluvat nykyisen yhteiskunnan kannattajat, joissa sen pahat puolet välttämättä herättävät levottomuutta tämän yhteiskunnan kestävyyden puolesta. He siis pyrkivät säilyttämään nykyisen yhteiskunnan, mutta poistamaan siihen liittyvät pahat puolet. Tässä tarkoituksessa toiset heistä esittävät pelkkiä hyväntekeväisyystoimenpiteitä, toiset taas suurisuuntaisia uudistussysteemejä, joilla muka yhteiskunnan uudestijärjestelyin pyritään säilyttämään nykyisen yhteiskunnan perusteet, ja siis myös nykyinen yhteiskunta. Näitä porvarisosialisteja vastaan täytyy kommunistien jatkuvasti taistella, silla he työskentelevät kommunistien vihollisten hyväksi ja puolustavat juuri sitä yhteiskuntaa, jonka kommunistit tahtovat kukistaa.
Ja vihdoin kolmannen luokan demokraattiset sosialistit, jotka kommunisteja myötäillen vaativat osittain kysymyksessä[6] mainittuja toimenpiteitä, mutta ei kommunismiin siirtymisen keinoina, vaan sellaisina, jotka riittäisivät poistamaan kurjuuden ja hävittämään nykyisen yhteiskunnan pahat puolet. Nämä demokraattiset sosialistit ovat joko proletaareja, jotka eivät ole vielä täysin selvillä luokkansa vapautumisen ehdoista, tahi pikkuporvarien edustajia, luokan, jolla aina demokratian valtaamista ja siitä johtuvien sosialististen toimenpiteiden toteuttamista myöten on monessa suhteessa sama kiinnostus kuin proletariaatilla. Tästä syystä kommunistien on toiminnan hetkinä pyrittävä yhteisymmärrykseen demokraattisten sosialistien kanssa ja yleensä noudatettava heidän kanssaan mahdollisimman yhteistä politiikkaa, mikäli nämä sosialistit eivät siirry hallitsevan porvariston palvelukseen ja hyökkäile kommunisteja vastaan. On selvää, ettei tämä yhteinen toiminta estä erimielisyyksien pohtimista heidän kanssaan.
Vastaus: Tämä suhtautuminen on eri maissa erilainen. Englannissa, Ranskassa ja Belgiassa, missä porvaristo hallitsee, kommunisteilla on nykyisin yhteisiä etuja demokraattisten puolueiden kanssa, ja tämä etujen yhteisyys on sitä suurempi mitä enemmän demokraatit kaikkialla nykyään edustamissaan sosialistisissa toimenpiteissä lähentyvät kommunistien tavoitteita, ts. mitä selvemmin ja varmemmin he edustavat proletariaatin etuja ja mitä enemmän he nojautuvat proletariaattiin. Englannissa esim. työläisten muodostama chartisti-puolue on paljon lähempänä kommunisteja kuin demokraattiset pikkuporvarit tai niin sanotut radikaalit.
Amerikassa, missä on saatettu voimaan demokraattinen perustuslaki, kommunistien on tuettava sitä puoluetta, joka pyrkii suuntaamaan tämän perustuslain porvaristoa vastaan ja käyttämään sitä proletariaatin eduksi, ts. kansallisen maareformin kannattajien puoluetta.
Sveitsissä ovat radikaalit, vaikka se itse onkin vielä hyvin sekalainen puolue, kuitenkin ainoat, joiden kanssa kommunistit voivat olla tekemisissä, ja näistä radikaaleista ovat edistyksellisimpiä Genfin ja Waadtlandin radikaalit.
Saksassa on ratkaiseva taistelu porvariston ja rajattoman monarkian välillä vielä edessä. Mutta koska kommunistit eivät voi olettaa joutuvansa ratkaisevaan taisteluun porvaristoa vastaan ennen kuin porvaristo on tullut valtaan, kommunisteille on eduksi auttaa porvaristoa saavuttamaan herruutensa mahdollisimman pian kukistaakseen sen vuorostaan mitä pikimmin. Kommunistien on siis taisteltaessa hallituksia vastaan aina oltava vapaamielisten porvarien puolella, varoen vain osallistumasta porvarien itsepetokseen tai uskomasta heidän viekoitteleviin vakuutteluihinsa porvariston voiton muka terveellisistä seurauksista proletariaatille. Ainoat edut, mitkä porvariston voitto tarjoaa kommunisteille, ovat:
1. erinaiset myönnytykset, jotka tekevät kommunisteille helpommaksi periaatteidensa puolustamisen, niistä keskustelemisen ja niiden levittämisen ja siten proletariaatin yhdistymisen tiiviisti yhteen liittyneeksi taisteluvalmiiksi ja järjestyneeksi luokaksi;
2. varmuus siitä, että yksinvaltaisten hallitusten kukistumisen hetkestä lahtien tulee porvariston ja proletariaatin taistelun vuoro. Siitä päivästä alkaen kommunistien puoluepolitiikka muuttuu samanlaiseksi kuin niissä maissa, joissa porvaristo jo hallitsee.
[1] Marx ja Engel puhuvat ensimmäisissä kirjoituksissaan vielä työn myymisestä. Myöhemmin Marx on osoittanut, että työmies ei myy työtään, vaan työvoimaansa.
[2] Vrt. Engelsin huomautusta Kommunistisen manifestin alussa luokkayhteiskuntaa edeltäneestä luokattoman alkuyhteiskunnan kaudesta.
[3] Vastausta tähän 9. kysymykseen ei Engelsin käsikirjoitus sisällä. Sitä varten on jätetty vain puolisen liuskaa tilaa.
[4] Engelsin käsikirjoituksessa on vastauksen asemesta kysymyksiin 22. ja 23. vain sana "jää". Tämä tarkoittaa nähtävästi sitä, että vastauksen pitää jäädä sellaiseksi kuin se oli muotoiltu aikaisemmassa kommunistien liiton ohjelmaluonnoksessa, jota ei kuitenkaan ole tämän mennessä löydetty.
[5] Katso alaviite 4.
[6] Tarkoitetaan 18. kysymystä, jonka numero on jäänyt pois käsikirjoituksesta.