Miten ylevästi kansanjoukon yläpuolella kriittinen kritiikki näkeekin olevansa, tuntee se silti rajatonta sääliä joukkoa kohtaan. Niin on kritiikki joukkoa rakastanut, että se on lähettänyt ainokaisen poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi vaan saisi kriittisen elämän. Kritiikki tulee joukoksi ja asuu keskuudessamme, ja me näemme sen loiston isän ainokaisen pojan loistona. Toisin sanoen kritiikki tulee sosialistiseksi ja puhuu »pauperismia käsittelevistä kirjoituksista».[1]
Sen mielestä ei ole rikos olla jumalan kaltainen; se luovuttaa itsensä (entäussert sich selbst), omaksuu kirjansitojamestarin hahmon ja alentaa itsensä mielettömyyteen asti — jopa kriittiseen, vierailla kielillä lausuttuun mielettömyyteen. Kritiikki, jonka taivaallinen, neitseellinen puhtaus kauhistuen perääntyy syntisen, spitaalisen joukon kosketusta, voittaa itsensä siinä määrin, että se ottaa huomioon »Bodzin»[2] ja »kaiken pauperismia käsittelevän lähdekirjallisuuden» ja »on jo vuosien ajan vaihe vaiheelta seurannut tätä aikamme tautia». Se halveksuu kirjoittamista asiantuntijoille, se kirjoittaa suurelle yleisölle, karsii kaikki vierasperäiset ilmaukset, kaiken »latinalaisen hiustenhalkomisen, kaiken turhantarkan kieleilyn». Kaiken tämän se karsii muiden kirjoituksista, sillä olisihan toki liikaa vaatia, että kritiikki itse alistuisi näihin »hallintomiesten määräilyihin». Kuitenkin se itse tekee osittain juuri näin, se luopuu — joskaan ei sanoista, niin kuitenkin sisällöstään — ihailtavan helpontuntuisesti, ja kukapa voisi syyttää sitä »käsittämättömien vierasperäisten sanojen röykkiöiden» käyttämisestä, kun se itse järjestelmällisesti antaa aihetta otaksua, että nuo sanat ovat jääneet myös sille käsittämättömiksi? Seuraavassa on muutamia kritiikin jatkuvasti käyttämistä ilmauksista:
»Siksi kerjäläisyyden instituutiot ovat heille kauhistus.»
»Vastuuoppi, jonka mukaan jokaisesta ihmisajatuksen liikahduksesta tulee Lootin vaimon kuva.»
»Tämän todella syvämielisen taiderakennelman lakikivelle.»
»Tässä on Steinin poliittisen testamentin pääsisältö, testamentin, jonka tuo suuri valtiomies luovutti hallitukselle ja kaikille sen tutkimuksille jo ennen vetäytymistään aktiivisesta palveluksesta.»
»Tällä kansalla ei tuolloin vielä ollut mitään ulottuvuuksia niin laaja-alaista vapautta varten.»
»Kun hän valtio-oikeudellisen tutkimuksensa lopuksi parlamentoi melkoisen varmana, että puuttuu enää vain luottamusta.»
»Valtiota kohottavalle miehekkäälle ymmärrykselle, joka nousee jokapäiväisyyden ja ahdasmielisen pelon yläpuolelle, historiassa muodostuneena ja muiden maiden yleistä valtiolaitosta koskevien eloisien havaintojen ruokkimana.»
»Yleisen kansallishyvinvoinnin kasvattaminen.»
»Viranomaisten valvonnan alla jäi vapaus Preussin kansan kutsumuksen rinnassa kuolleeksi.»
»Kansanorgaaninen sanomalehtitoimi.»
»Kansa, joka myös herra Brüggemannilta saa kastetodistuksen kypsyydestään.»
»Varsin räikeä ristiriita muihin määreisyyksiin nähden, joita on esitetty kirjoituksessa kansan ammattikelpoisuudesta.»
»Inha omanvoitonpyynti häivyttää nopeasti kaikki kansallistahdon hourekuvat.»
»Himo kahmia paljon jne. oli se henki, joka kulki läpi koko restauraation ajan ja melkoisella indifferenssin kvantiteetilla yhdistäytyi uuteen aikaan.»
»Preussin maalaismiesmäisessä kansallisuudessa havaittava hämärä poliittisen merkittävyyden käsite lepää suurenmoisen historian muistolla.»
»Vastenmielisyys katosi ja muuntui täydellisen hurmion tilaksi.»
»Tämän ihmeellisen siirtymän aikana kukin omalla tavallaan asetti vielä näkyviin erityisiä halujaan.»
»Katekismus, jonka hurskastelevan salomolaisen kielen sanat pehmeästi kuin kyyhkynen — tsirp, tsirp! — kohoavat mahtipontisuuden ja ukkosenkaikuisten aspektien piiriin.»
»Kolmenkymmenenviiden vuoden laiminlyöntien koko diletanttisuus».
»Kaupunkilaisten joutuminen erään entisen hallintoviranomaisensa liian räikeän vihanryöpyn kohteiksi olisi vielä voitu sietää edustajillemme ominaisen tyynesti, ellei Bendan käsitys vuoden 1808 kaupunkijärjestyksestä osoittaisi muhamettilaista käsitemieltymystä kaupunkijärjestyksen olemukseen ja käyttöön.»
Kautta herra Reichardtin esityksen vastaa tyylillistä rohkeutta itse kehittelyn rohkeus. Hänen siirtymänsä ovat seuraavanlaisia:
»Herra Brüggemann... vuosi 1843... valtioteoria... jokainen rehellinen mies... sosialistiemme suuri vaatimattomuus... luonnolliset ihmeet... Saksalle asetettavat vaatimukset... yliluonnolliset ihmeet... Abraham... Philadelphia... manna... leipurimestari... mutta koska puhumme ihmeistä, niin toikin Napoleon» jne.
Näiden poimintojen jälkeen ei enää olekaan mitään syytä ihmetellä sitä, että kriittinen kritiikki vielä »selittää» erästä lausetta jota se väittää »kansantajuisella kielellä ilmaistuksi»: se nimittäin »varustaa silmänsä orgaanisella voimalla tunkeutuakseen läpi sekasorron». Tässä kohdin on todettava että itse »kansantajuinen puhetapakaan» ei enää voi jäädä kriittiselle kritiikille käsittämättömäksi. Kritiikki oivaltaa, että kirjailijantie väistämättä jää mutkaiseksi, ellei tielle astuva tekijämies ole kyllin voimakas tien suoristamiseen, ja antaa siten luonnollisesti kirjailijan suoritettaviksi »matemaattisia toimituksia».
On itsestään selvää — ja historia, joka todistaa kaiken mikä on itsestään selvää, todistaa myös tämän — että kritiikki ei tule joukoksi itse joukoksi jäädäkseen, vaan se haluaa näin vapauttaa joukon joukoittaisesta joukkomaisuudestaan, siis ylittää joukon kansantajuisen puhetavan ja korvata sen kriittisen kritiikin kriittisellä kielellä. Kun kritiikki opettelee joukon kansantajuista kieltä ja kohottaa tämän karkean katukielen kriittisesti kriittisen dialektiikan ylitsevuotaviksi ajatushienouksiksi, on tämä alennuksen alin aste.
[1] takaa 112. Toim.
[2] Reichardtin virheellisesti kirjoittama Charles Dickensin salanimi. Toim.