V.I. Lenin
1 »Iskra» (Kipinä), ensimmäinen yleisvenäläinen illegaalinen marxilainen sanomalehti. Lenin perusti sen joulukuussa 1900 ulkomailla, ja sieltä sitä lähetettiin salaa Venäjälle. »Iskralla» oli erittäin suuri merkitys Venäjän sosialidemokraattien aatteellisessa yhteenliittämisessä, kun valmisteltiin erillään toimivien sosialidemokratian paikallisjärjestöjen yhdistämistä vallankumoukselliseksi marxilaiseksi puolueeksi. Sen jälkeen, kun VSDTP:n 2. edustajakokouksessa 1903 oli tapahtunut puolueen kahtiajako bolševikeiksi ja menševikeiksi, »Iskra» joutui menševikkien haltuun (52. n: osta lähtien) ja sitä alettiin sanoa uudeksi »Iskraksi» erotukseksi leniniläisestä vanhasta »Iskrasta». Uusi »Iskra» lakkasi olemasta vallankumouksellisen marxilaisuuden äänenkannattaja, menševikit tekivät siitä marxilaisuutta ja puoluetta vastaan käymänsä taistelun äänenkannattajan, opportunismin levittäjän.
2 Vuoden 1901 keväällä ja kesällä sosialidemokratian ulkomaiset järjestöt (Venäläisten Sosialidemokraattien Liitto, Bundin ulkomainen komitea, vallankumouksellinen Sotsial-Demokrat -järjestö, »Iskran» ja »Zarjan» toimituksen ulkomainen osasto) kävivät Borba-ryhmän aloitteesta ja välityksellä neuvotteluja sopimuksesta ja yhdistymisestä. Yhdistävän edustajakokouksen valmistelutarkoituksessa pidettiin kesäkuussa 1901 Genevessä näiden järjestöjen edustajien konferenssi (joka saikin nimekseen »kesäkuun» eli »Geneven» konferenssi). Konferenssissa laadittiin päätöslauselma (periaatteellinen sopimus), jossa myönnettiin kaikkien sosialidemokraattisten järjestöjen yhtyminen välttämättömäksi ja tuomittiin opportunismi, kaikki sen ilmaukset ja vivahteet: ekonomismi, bernsteiniläisyys, millerandilaisuus yms. Mutta Venäläisten Sosialidemokraattien Liiton ja sen äänenkannattajan »Rabotšeje Delon» uusi käänne opportunismiin rauensi yhdistymisyritykset. VSDTP:n ulkomaisten järjestöjen yhdistävä edustajakokous oli koolla 21. ja 22. syyskuuta (4. ja 5. lokakuuta) 1901 Zürichissä. Siihen osallistuivat »Iskran» ja »Zarjan» toimituksen ulkomainen osasto, vallankumouksellinen Sotsial-Demokrat -järjestö, Venäläisten Sosialidemokraattien Liitto ja Borba-ryhmä. Koska edustajakokous hyväksyi opportunistishenkisiä päätöksiä, sen vallankumoukselliset osanottajat (»Iskran» ja »Zarjan» osasto sekä Sotsial-Demokrat -järjestö) esittivät julkilausuman yhdistämisen mahdottomuudesta ja poistuivat kokouksesta.
3 »Rabotšeje Delo» (Työväen Asia) — epäsäännöllinen aikakausjulkaisu, Venäläisten Sosialidemokraattien Ulkomaisen Liiton äänenkannattaja. Ilmestyi Genevessä vuoden 1899 huhtikuusta helmikuuhun 1902. Kaikkiaan julkaistiin 12 numeroa (9 nidettä). »Rabotšeje Delon» toimitus oli »ekonomistien» ulkomainen keskus. Julkaisu kannatti bernsteiniläistä marxilaisuuden »arvosteluvapauden» tunnusta. VSDTP:n 2. edustajakokouksessa »rabotšejedelolaiset» edustivat puolueen äärioikeistolaista, opportunistista siipeä.
4 Ekonomismi oli Venäjän sosialidemokratiassa 19. ja 20. vuosisadan vaihteessa esiintynyt opportunistinen virtaus. »Ekonomistit» rajoittivat työväenluokan tehtävät taloudelliseen taisteluun palkankorotuksen, työehtojen parantamisen yms. puolesta, väittivät että poliittinen taistelu on liberaalisen porvariston asia; he kiistivät työväenluokan puolueen johtavan osuuden, jättivät sen tehtäväksi vaistonvaraisen liikkeen syrjästä seuraamisen ja tapahtumien kirjaamisen. Ollessaan työväenliikkeen vaistonvaraisuuden palvojia »ekonomistit» väheksyivät vallankumouksellisen teorian merkitystä, kuvittelivat sosialistisen ideologian syntyvän vaistonvaraisesta työväenliikkeestä.
5»Rabotšaja Gazeta» (Työväen Lehti) — kijeviläisten sosialidemokraattien illegaalinen lehti. Ilmestyi vain kaksi numeroa: vuoden 1897 elo- ja joulukuussa. VSDTP:n 1. edustajakokous (maaliskuu 1898) tunnusti lehden puolueen viralliseksi äänenkannattajaksi. Kokouksen jälkeen Keskuskomitean ja lehden toimituskunnan jäsenet vangittiin ja kirjapaino hajotettiin, joten latomakuntoinen kolmas numero ei nähnyt päivänvaloa. Vuonna 1899 yritettiin entistää »Rabotšaja Gazetan» julkaiseminen; tästä yrityksestä Lenin kertoo kirjansa »Mitä on tehtävä?» viidennessä luvussa
6Lassallelaiset ja eisenachilaiset — kaksi puoluetta Saksan työväen liikkeessä 1860-luvulla ja 1870-luvun alussa; ne kävivät keskenään ankaraa taistelua etupäässä taktiikan kysymyksistä ja ennen kaikkea silloisen Saksan kärkevimmästä kysymyksestä: Saksan yhdistämisen teistä. Lassallelaiset olivat saksalaisen pikkuporvarillisen sosialistin Ferdinand Lassallen kannattajia ja seuraajia, Saksan Yleisen Työväenliiton jäseniä. Liitto perustettiin 1863 työväenyhdistysten Leipzigin edustajakokouksessa, sen ensimmäinen presidentti oli Lassalle, joka muotoili liiton taktiikan perusteet ja ohjelman. Työväenliiton poliittiseen ohjelmaan kuului taistelu yleisen äänioikeuden puolesta, sen taloudellinen ohjelma edellytti valtion rahoittamien tuotannollisten työväenyhdistysten luomista. Käytännöllisessä toiminnassaan Lassalle ja hänen kannattajansa tukivat Bismarckin suurvaltapolitiikkaa. Marx ja Engels arvostelivat monesti ja ankarasti lassallelaisten teoriaa, taktiikkaa ja järjestö-periaatteita, paljastivat lassallelaisuuden Saksan työväenliikkeen opportunistiseksi virtaukseksi. Eisenachilaiset kuuluivat Saksan Sosialidemokraattiseen Työväenpuolueeseen, joka perustettiin 1869 Eisenachissa pidetyssä edustajakokouksessa ja jonka johdossa olivat August Bebel ja Wilhelm Liebknecht; he olivat Marxin ja Engelsin aatteellisen vaikutuksen alaisia. Eisenachilaisten ohjelmassa sanottiin, että Saksan Sosialidemokraattinen Työväenpuolue katsoo olevansa »Kansainvälisen Työväenliiton jaosto ja sillä on samat pyrkimykset». Saksan yhdistämiskysymyksessä he puolsivat »demokraattista ja proletaarista tietä vastustaen pienimpiäkin myönnytyksiä, joita tehtiin preussilaisuudelle, bismarckilaisuudelle ja nationalismille» (V. I. Lenin, Teokset, 19. osa, s. 290). Saksan keisarikunnan perustaminen vuonna 1871 poisti lassallelaisten ja eisenachilaisten väliltä tärkeimmän taktisen erimielisyyden, ja vuonna 1875 työväenliikkeen laajetessa ja hallituksen varotoimenpiteiden voimistuessa nämä puolueet yhtyivät Gothassa pitämässään edustajakokouksessa yhtenäiseksi Saksan Sosialistiseksi Työväenpuolueeksi (sittemmin Saksan Sosialidemokraattinen Puolue).
7 Guesdeläiset ja possibilistit — virtaukset Ranskan sosialistisessa liikkeessä, edellinen vallankumouksellinen, toinen opportunistinen. Saivat alkunsa 1882, kun Ranskan Työväenpuolue jakautui Saint-Etiennen kongressissa kahtia. Guesdeläiset olivat Jules Guesden ja Paul Lafarguen kannattajia ja muodostivat marxilaisen vasemmistovirtauksen, joka ajoi proletariaatin itsenäistä vallankumouksellista politiikkaa. Guesdeläiset säilyttivät nimen Ranskan Työväenpuolue ja pysyivät uskollisina vuonna 1880 Havressa hyväksytylle puolueohjelmalle, jonka teoreettinen osa oli Marxin laatima. Heillä oli suuri vaikutusvalta Ranskan teollisuuskeskuksissa; työväenluokan valveutuneimmat ainekset liittyivät heihin. Vuonna 1901 guesdeläiset perustivat Ranskan Sosialistisen Puolueen. Possibilistit (Paul Brousse, Benoît Malon ym. ) edustivat pikkuporvarillista reformistista virtausta, he kehottivat proletariaattia luopumaan vallankumouksellisista taistelumenetelmistä. Possibilistit perustivat Sosialivallankumouksellisen Työväenpuolueen, joka kielsi proletariaatin vallankumouksellisen ohjelman ja taktiikan, sumutti työväenliikkeen sosialistiset päämäärät, kehotti työläisiä rajoittumaan taistelussaan »mahdollisuuden» puitteisiin (possible — mahdollinen); tästä sai alkunsa myös puolueen nimi. Possibilistien vaikutus ulottui pääasiassa Ranskan taloudellisesti takapajuisille alueille ja työväenluokan vähän kehittyneiden osien keskuuteen. Vuonna 1902 possibilistit perustivat yhdessä muiden reformististen ryhmien kanssa Ranskan Sosialistisen Puolueen, jonka johtoon tuli Jean Jaurès. Vuonna 1905 Ranskan Sosialistinen Puolue ja Ranskalainen Sosialistinen Puolue yhtyivät samaksi puolueeksi. Imperialistisen maailmansodan aikana (1914—1918) tämän puolueen johto (Guesde, Sembat ym. ) kavalsi työväenluokan aatteen ja siirtyi sosiali-sovinismin kannalle.
8 Fabiolaiset olivat Englannin reformistisen järjestön, vuonna 1884 perustetun fabiolaisseuran (Fabian Society) jäsenet. Seuran nimi oli johdettu Fabius Maximuksesta, joka oli 3. vuosisadalla eaa. elänyt roomalainen sotapäällikkö ja joka odottelevan taktiikkansa ja ratkaisevien taistelujen välttämisen vuoksi sodassa Hannibalia vastaan sai liikanimen Cunctator (Vitkastelija). Fabiolaisseuran jäsenet olivat enimmäkseen porvarillista sivistyneistöä: tiedemiehiä, kirjailijoita, poliitikkoja (Sidney ja Beatrice Webb, Bernard Shaw, Ramsay MacDonald ym. )- He kielsivät proletariaatin luokkataistelun ja sosialistisen vallankumouksen välttämättömyyden ja väittivät että kapitalismista sosialismiin voidaan siirtyä vähittäisten uudistusten, reformien tietä. Vuonna 1900 fabiolaisseura liittyi Labour Partyyn. Sosialidemokraatit. Lenin tarkoitti Englannin Sosialidemokraattisen Liiton (perustettu 1884) jäseniä. Anarkistien ja reformistien (Hyndman ym. ) ohella liittoon kuului vallankumouksellisten sosialidemokraattien ryhmä (Harry Quelch, Thomas Mann, Edward Aveling, Eleanor Marx ym. ), joka kannatti marxilaisuutta. Tämä ryhmä muodosti Englannin sosialistisen liikkeen vasemmistosiiven. Friedrich Engels arvosteli jyrkästi sosialidemokraattista liittoa sen dogmaattisuuden ja lahkolaisen politiikan vuoksi, siitä että se eristäytyi Englannin työväenjoukkojen liikkeestä ja väheksyi sen erikoisuuksia. Vuonna 1907 sosialidemokraattinen liitto nimettiin sosialidemokraattiseksi puolueeksi, joka muodosti 1911 yhdessä Riippumattoman Työväenpuolueen vasemmistoainesten kanssa Britannian Sosialistisen Puolueen. Vuonna 1920 suurin osa puolueen jäsenistä otti osaa Ison-Britannian Kommunistisen Puolueen perustamiseen.
9 Narodnajavoljalaiset olivat terroristi-narodnikkien salaisen vallankumousjärjestön Narodnaja Voljan jäseniä. Järjestö syntyi elokuussa 1879. Narodnajavoljalaisten lähimmäistehtävänä oli itsevaltiuden kukistaminen ja demokraattisen tasavallan perustaminen. Narodnikkilaisuuden historiassa narodnajavoljalaiset asettivat ensimmäisinä kysymyksen poliittisen taistelun välttämättömyydestä, mutta taistelussa rajoittuivat salaliittoiluun ja yksilöterrorin taktiikkaan. Useat Aleksanteri II: n murhayritykset epäonnistuivat, kun hänet murhattiin kuitenkin 1. maaliskuuta 1881, attentaatin osanottajat teloitettiin, monet järjestön jäsenet joutuivat tuomiolle. Pian sen jälkeen Narodnaja Volja lakkasi. Virheellinen teoria ja taktiikka, eristyneisyys laajoista kansanjoukoista johtivat järjestön vararikkoon, vaikka narodnajavoljalaiset taistelivatkin uhrautuvaisesti ja urhoollisesti. Sosialidemokraateilla tässä tarkoitetaan venäläisiä marxisteja Georgi Plehanovia, Vladimir Leniniä ym., jotka kirjoissaan ja artikkeleissaan arvostelivat 1880- ja 90-luvulla narodnajavoljalaisten ideologiaa ja poliittisen taistelun menetelmiä.
10 Ranskalaiset ministerisosialistit (millerandilaiset) olivat ranskalaisen sosialistin Millerandin kannattajia. Millerand meni 1899 Waldeck-Rousseaun johtamaan taantumukselliseen porvarilliseen hallitukseen.
11Bernsteiniläiset edustivat saksalaisessa ja kansainvälisessä sosialidemokratiassa 1800-luvun lopulla syntynyttä opportunistista liikettä, joka sai nimensä saksalaisen sosialidemokraatin Eduard Bernsteinin mukaan. Vuosina 1896—1898 Bernstein esitti Saksan sosialidemokratian teoreettisessa äänenkannattajassa »Die Neue Zeit» lehdessä artikkelisarjan rubriikilla »Sosialismin ongelmia». Siinä hän yritti »arvosteluvapauden» tunnuksen suojissa tarkistaa vallankumouksellisen marxilaisuuden filosofiset, taloudelliset ja poliittiset perusteet ja korvata ne porvarillisilla luokkaristiriitojen sovittamista ja luokkien yhteistyötä saarnaavilla teorioilla. Bernsteinin aatteet saivat Saksan sosialidemokratian oikeistosiiven ja II Internationaalin muiden puolueiden opportunististen ryhmien kannatusta.
12Venäläiset arvostelijat olivat bernsteiniläisyyden kannattajia Venäjällä; heidät tunnetaan »legaalisina marxilaisina», jotka »arvosteluvapauden» tunnuksen varjolla vaativat, että tarkistettaisiin Marxin teoriat ja luovuttaisiin taistelusta sosialismin, sosialistisen vallankumouksen ja proletariaatin diktatuurin puolesta.
13Jupiter ja Minerva, Muinais-Rooman pantheonin jumalat. Jupiter — taivaan, ukkosen jumala, Rooman valtakunnan pääjumala. Minerva — sodan jumalatar, käsityön, tieteiden ja taiteiden suojelija.
14Venäläisten Sosialidemokraattien Ulkomainen Liitto perustettiin 1894 Genevessä Työn Vapautus -ryhmän aloitteesta. Ryhmän tehtävänä oli toimittaa liiton julkaisut. VSDTP:n 1. edustajakokous (maaliskuu 1898) hyväksyi liiton puolueen edustajaksi ulkomailla. Myöhemmin liitossa pääsivät voitolle opportunistiset ainekset, »ekonomistit» eli ns. nuoret. Huhtikuusta 1899 liitto ryhtyi julkaisemaan »ekonomistien» aikakauslehteä »Rabotšeje Delo». Työn Vapautus -ryhmä vastusti liiton opportunistista linjaa, se kieltäytyi toimittamasta tämän julkaisuja. Liiton 2. edustajakokouksessa (1900) tapahtui kahtiajako: Työn Vapautus -ryhmä ja sen aateystävät poistuivat kokouksesta ja perustivat itsenäisen järjestön Sotsial-Demokrat. VSDTP:n 2. edustajakokous julisti liiton hajotetuksi.
15 »Zarja», marxilainen tieteellis-poliittinen aikakauslehti, jota »Iskran» toimitus julkaisi Stuttgartissa vuosina 1901 ja 1902. Ilmestyi kaikkiaan neljä numeroa (kolme vihkoa). »Zarja» arvosteli kansainvälistä ja venäläistä revisionismia, puolusti marxilaisuuden teoreettisia perusteita.
16 Vuori ja Gironde, näin nimitettiin kahta porvariston poliittista ryhmittymää 1700-luvun lopulla tapahtuneen Ranskan porvarillisen vallankumouksen kaudella. Vuoreksi eli jakobiineiksi sanottiin sen ajan vallankumouksellisen luokan, porvariston, jyrkimpiä edustajia, jotka vaativat yksinvallan ja feodalismin hävittämistä. Girondistit, erotukseksi jakobiineista, horjuivat vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä ja hieroivat kauppoja monarkian kanssa. »Sosialistiseksi Girondeksi» Lenin nimitti sosialidemokratian opportunistista virtausta; proletaarisiksi jakobiineiksi, »Vuoreksi» hän sanoi vallankumouksellisia sosialidemokraatteja. VSDTP:n jakauduttua bolševikkeihin ja menševikkeihin Lenin korosti usein, että menševikit ovat girondistinen virtaus työväenliikkeessä.
17 Kadetit, perustuslaillis-demokraattinen puolue, Venäjän liberaalis-monarkistisen porvariston pääpuolue; perustettiin lokakuussa 1905. Puolue yhdisti porvariston, tilanherrojen ja porvarillisen älymystön edustajia. Saadakseen työtätekevät joukot puolelleen kadetit nimittivät valheellisesti itseään »kansanvapauden» puolueeksi, käytännössä he eivät menneet perustuslaillisen monarkian vaatimusta pitemmälle. Ensimmäisen maailmansodan vuosina (1914—1918) kadetit tukivat aktiivisesti tsaarihallituksen ekspansiopyrkimyksiä ulkopolitiikassa. Helmikuun porvarillis-demokraattisen vallankumouksen aikana he yrittivät pelastaa monarkian. Päästyään johtoasemaan porvarillisessa väliaikaisessa hallituksessa kadetit harjoittivat kansanvastaista, vastavallankumouksellista politiikkaa. Lokakuun sosialistisen vallankumouksen voitettua kadetit olivat neuvostovallan leppymättömiä vihollisia.
18 »Bezzaglavijalaiset», Venäjän porvarillisen sivistyneistön puolittain kadettilainen, puolittain menševistinen ryhmä, joka muodostui vuosien 1905—1907 vallankumouksen laskukauden alussa. Nimensä se sai Pietarissa tammi—toukokuussa 1906 ilmestyneestä poliittisesta viikkolehdestä »Bez Zaglavija», jonka toimittajana oli Prokopovitš. Muodollisen puolueettomuutensa varjolla »bezzaglavijalaiset» levittivät porvarillisen liberalismin ja opportunismin aatteita, tukivat Venäjän ja kansainvälisen sosialidemokratian revisionisteja.
19 Menševikit, Venäjän sosialidemokratiassa esiintyneen opportunistisen virtauksen kannattajat. Vuonna 1903 VSDTP:n 2. edustajakokouksessa suoritetuissa puolueen keskuselinten vaaleissa Leninin johtamat sosialidemokraatit saivat äänten enemmistön (ven. bolšinstvo, tästä lähtöisin nimitys bolševikit), opportunistit jäivät vähemmistöksi (ven. menšinstvo, mistä nimitys menševikit). Vuosien 1905—1907 vallankumouksen kaudella menševikit vastustivat proletariaatin hegemoniaa vallankumouksessa sekä työväenluokan ja talonpojiston liittoa ja vaativat sopimusta liberaalisen porvariston kanssa, jonka käsiin vallankumouksen johtaminen piti heidän mielestään antaa. Vallankumouksen tappiota seuranneina taantumuksen vuosina menševikeistä tuli enimmäkseen likvidaattoreita, jotka vaativat että lakkautettaisiin työväenluokan maanalainen vallankumouksellinen puolue. Vuoden 1917 helmikuun porvarillis-demokraattisen vallankumouksen voitettua menševikit kuuluivat porvarilliseen väliaikaiseen hallitukseen, tukivat sen imperialistista politiikkaa ja taistelivat valmisteilla olevaa sosialistista vallankumousta vastaan. Lokakuun sosialistisen vallankumouksen jälkeen menševikeistä tuli avoimesti vastavallankumouksellinen puolue, joka esiintyi neuvostovallan kukistamiseen tähdättyjen salaliittojen ja kapinoiden järjestäjänä ja osanottajana.
20 Vuoden 1871 Pariisin Kommuuni, historiassa ensimmäinen proletaarisen diktatuurin toteutus, työväenluokan vallankumouksellinen hallitus, jonka loi Pariisissa proletaarinen vallankumous ja joka piti valtaa 72 päivää, vuoden 1871 maaliskuun 18. päivästä touko kuun 28. päivään.
21 Poikkeuslain sosialisteja vastaan saattoi voimaan Saksassa vuonna 1878 Bismarckin hallitus. Sen oli määrä tukahduttaa työväen- ja sosialistinen liike. Lain nojalla kiellettiin kaikki sosialidemokraattisen puolueen järjestöt ja työväen joukkojärjestöt, lakkautettiin työväenlehdet, takavarikoitiin sosialistista kirjallisuutta, vainottiin ja karkotettiin sosialidemokraatteja. Vuonna 1890 laajenevan ja yhä voimistuvan työväenliikkeen painostuksesta poikkeuslaki sosialisteja vastaan kumottiin.
22 27. —29. toukokuuta 1877 Gothan kaupungissa pidettiin Saksan Sosialistisen Työväenpuolueen sääntömääräinen edustajakokous. Käsiteltäessä puoluelehdistöä koskevaa kysymystä torjuttiin muutamien edustajien (Most, Vahlteich) yritykset tuomita puolueen pää-äänenkannattajaa »Vorwärts» -lehteä siitä, että se oli julkaissut Dühringiä vastaan tähdättyjä Engelsin kirjoituksia (vuonna 1878 ne julkaistiin erillisenä kirjana: »Anti-Dühring. Herra Eugen Dühring tieteen mullistajana»), sekä Engelsiä itseään jyrkkäsanaisesta polemiikista.
23 »Vorwärts», päivälehti, Saksan sosialidemokratian pää-äänenkannattaja; ilmestyi Berliinissä vuodesta 1891. Friedrich Engels kävi lehden palstoilla taistelua erilaisia opportunismin ilmauksia vastaan. 1890-luvun jälkipuoliskolta lähtien, Engelsin kuoleman jälkeen »Vorwärts» joutui puolueen oikeistosiiven haltuun ja lehdessä julkaistiin säännöllisesti Saksan sosialidemokratiassa ja II Internationaalissa vallassa olleiden opportunistien kirjoituksia. Ensimmäisen maailmansodan vuosina lehti puolsi sosialisovinismia. Lakkasi vuonna 1933.
24 Katederisosialistit edustivat 1870—1880-luvulla esiintynyttä porvarillisen taloustieteen virtausta. He levittivät yliopistojen katedereilta (saks. Katheder) sosialismin nimellä liberaalista porvarillista reformismia. Katederisosialismin kannattajat väittivät, että porvarillinen valtio on luokkien yläpuolella oleva instituutio, joka pystyy sovittamaan vihamieliset luokat ja saattamaan vähitellen voimaan »sosialismin», joka ei kajoa kapitalistien etuihin ja ottaa mikäli mahdollista huomioon työtätekevien joukkojen vaatimukset. Venäjällä katederisosialismin aatteita levittivät »legaaliset marxilaiset».
25 Nozdrjov, riitaisan ja petollisen tilanherran tyyppi, jonka Nikolai Gogol loi teoksessaan »Kuolleet sielut». Gogol sanoi Nozdrjovin olevan »historiallinen» henkilö, koska kaikkialla, mihin tämä ilmaantui, syntyi »historioita» ja skandaaleja.
26 Lenin tarkoittaa 9. —14. lokakuuta 1899 koolla olleessa Saksan Sosialidemokraattisen Puolueen Hannoverin edustajakokouksessa tehtyä päätöslauselmaa »Hyökkäilyt puolueen peruskatsomuksia ja taktiikkaa vastaan». August Bebel esitti tästä kysymyksestä virallisen selostuksen. Valtavalla äänten enemmistöllä kokous hyväksyi Bebelin ehdottaman päätöslauselman, joka torjui sosialidemokratian teoreettisten ja taktisten perusteiden tarkistamisyritykset. Päätöslauselmasta puuttui kuitenkin bernsteiniläisyyden asiallista arvostelua, siksi sen puolesta äänestivät Bernstein ja hänen kannattajansa.
27 Lenin tarkoittaa Saksan Sosialidemokraattisen Puolueen Lyypekin edustajakokouksen (22. —28. syyskuuta 1901) päätöslauselmaa; se oli suunnattu Eduard Bernsteiniä vastaan, joka ei vuoden 1899 Hannoverin edustajakokouksen jälkeen lakannut hyökkäilemästä sosialidemokratian ohjelmaa ja taktiikkaa vastaan, vaan päin vastoin hyökkäili entistä kiukkuisemmin ja jopa puolueeseen kuulumattomien keskuudessa. Keskustelun aikana sekä Bebelin ehdottamassa ja edustajakokouksen valtaenemmistön hyväksymässä päätöslauselmassa Bernsteiniä varoitettiin suoraan. Torjuttiin opportunisti Heinen laatima päätösehdotus, jossa vaadittiin »arvosteluvapautta» ja sivuutettiin kysymys Bernsteinistä. Lyypekin edustajakokouksessa ei kuitenkaan asetettu periaatteellisesti kysymystä siitä että marxilaisuuden revidointi ei sovi yhteen sosialidemokraattiseen puolueeseen kuulumisen kanssa.
28 Saksan Sosialidemokraattisen Puolueen Stuttgartin edustajakokous oli koolla 3. —8. lokakuuta 1898, siinä käsiteltiin ensi kertaa kysymystä Saksan sosialidemokratiassa ilmenneestä revisionismista. Edustajakokouksessa luettiin poissa olleen Bernsteinin kirje, jossa hän esitti useissa aikaisemmissa artikkeleissaan ilmaisemansa opportunistiset katsomukset ja puolusti niitä. Bernsteinin vastustajat eivät olleet kokouksessa yksimielisiä. August Bebel, Karl Kautsky ym. lausuivat kannattavansa aatteellista taistelua ja Bernsteinin virheiden arvostelua, mutta vastustivat järjestöllisten vaikutuskeinojen soveltamista häneen. Rosa Luxemburgin johtama vähemmistö vastusti bernsteiniläisyyttä jyrkemmin.
29 »Legaalinen marxilaisuus», 1890-luvulla itsenäiseksi yhteiskuntapoliittiseksi virtaukseksi muovautunut marxilaisuuden vääristelemisen tendenssi, joka levisi Venäjän liberaalisen porvarillisen sivistyneistön keskuudessa. Siihen aikaan mennessä marxilaisuus oli levinnyt Venäjällä melko laajalle ja porvarilliset intellektuellit ryhtyivät marxilaisuuden nimellä propagoimaan julkisissa lehdissä ja aikakausjulkaisuissa omia liberaalis-porvarillisia katsomuksia. Siksi heitä sanottiinkin »legaalisiksi marxilaisiksi».
30 »Ylpistyneestä kirjailijasta», Maksim Gorkin varhaiskertomuksen nimi.
31 Lenin tarkoittaa kokoelmaa »Материалы к характеристике нашего хозяйственного развития» (Aineistoa taloudellisen kehityksemme luonnehtimiseksi), jota painettiin 2000 kappaletta julkisessa kirjapainossa huhtikuussa 1895. Kokoelmassa julkaistiin Leninin artikkeli »Narodnikkilaisuuden taloudellinen sisältö ja sen arvostelu hra Struven kirjassa (Marxilaisuuden heijastuminen porvarillisessa kirjallisuudessa)», joka oli tähdätty »legaalisia marxilaisia» vastaan. Tsaarihallitus kielsi kokoelman levittämisen ja pidettyään sitä koko vuoden kiellonalaisena takavarikoi ja poltti sen. Onnistuttiin pelastamaan vain satakunta kappaletta, ja niitä levitettiin salaa sosialidemokraattien keskuuteen Pietarissa ja muissa kaupungeissa.
32 Kyseessä on Eduard Bernsteinin kirja »Die Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie» (Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät), jossa revidoitiin porvarillisen reformismin hengessä vallankumouksellista marxilaisuutta. Vuonna 1901 Bernsteinin kirjan venäjännös julkaistiin eri otsikoilla: 1) »Исторический материализм» (Historiallinen materialismi), 2) »Социальные проблемы» (Yhteiskunnallisia ongelmia), 3) »Проблемы социализма и задачи социал-демократии» (Sosialismin ongelmat ja sosialidemokraattien tehtävät). Herostratos, Efesoksen asukas, joka perimätiedon mukaan sytytti vuonna 356 eaa. palamaan maailman »seitsemään ihmeeseen» lasketun Efesoksen Artemis-temppelin. Hänen ainoana tarkoituksenaan oli tehdä nimensä kuuluisaksi.
33 »Venäjän sosialidemokraattien vastalauseen» Lenin kirjoitti ollessaan elokuussa 1899 karkotuksessa. Se oli tähdätty »Credoa», »ekonomistien» ryhmän (Sergei Prokopovitšin, Jekaterina Kuskovan ym. myöhemmin kadeteiksi tulleiden) manifestia vastaan. »Vastalause» käsiteltiin ja hyväksyttiin yksimielisesti Leninin koolle kutsumassa 17 karkotetun marxilaisen neuvottelukokouksessa Minusinskin piirikunnan Jermakovskojen kylässä. Turuhanskissa ja Orlovissa (Vjatkan kuvernementissa) olleet karkotettujen siirtokunnat yhtyivät »Vastalauseeseen». Lenin lähetti »Venäjän sosialidemokraattien vastalauseen» ulkomaille Työn Vapautus -ryhmälle. Plehanov julkaisi sen vuoden 1900 alussa kokoelmassa »”Vademecum’ для редакции ’Рабочего дела’» (ks. selitystä 35).
34 »Rabotšaja Mysl», sanomalehti, »ekonomistien» äänenkannattaja; ilmestyi ulkomailla (n: osta 3) lokakuusta 1897 joulukuuhun 1902, kaikkiaan 16 numeroa. Leninin arvion mukaan »Rabotšaja Myslin» levittämät aatteet olivat kansainvälisen opportunismin venäläinen muunnelma. Lenin arvosteli niitä monissa teoksissaan, eritoten »Iskrassa» julkaistuissa artikkeleissa ja tässä kirjoituksessa.
35 »’Vademecum’ для редакции ’Рабочего дела’”» (»Vademecum» eli Matkaopas »Rabotšeje Delon» toimitukselle). Työn Vapautus-ryhmän julkaisema Plehanovin alkulauseella varustettu aineistokokoelma (Geneve, helmikuu 1900) oli suunnattu VSDTP:n riveissä ilmennyttä opportunismia, pääasiassa Venäläisten Sosialidemokraattien Ulkomaisen Liiton ja sen äänenkannattajan »Rabotšeje Delo» -lehden levittämää ekonomismia vastaan.
36 »Profession de foi» (uskontunnustus, ohjelma, maailmannäkemyksen esitys), lentolehtinen, jossa esitettiin VSDTP:n Kijevin komitean opportunistiset katsomukset; se laadittiin vuoden 1899 lopussa. Sisällöltään lehtinen oli hyvin lähellä »ekonomistien» »Credoa».
37 »’Rabotšaja Myslin’ erillisliite», kirjanen jonka »ekonomistien» lehden »Rabotšaja Myslin» toimitus julkaisi syyskuussa 1899. Kirjasessa ja varsinkin nimimerkillä R. M. varustetussa kirjoituksessa »Наша действительность» (Tosiolomme) esitettiin avomielisesti opportunistisia katsomuksia.
38 Työn Vapautus -ryhmä oli ensimmäinen venäläinen marxilaisryhmä, sen perusti Georgi Plehanov Genevessä 1883. Työn Vapautus -ryhmä edisti suuresti työllään marxilaisuuden levittämistä Venäjällä. Se venäjänsi, julkaisi ulkomailla ja levitti Venäjällä Marxin ja Engelsin teoksia sekä popularisoi julkaisuissaan marxilaisuutta. Ryhmällä oli suuri osuus narodnikkilaisuuden paljastamisessa. Plehanovin kirjoittamat ja Työn Vapautus -ryhmän julkaisemat kaksi venäläisten sosialidemokraattien ohjelmanluonnosta merkitsivät tärkeätä edistysaskelta Venäjän sosialidemokraattisen puolueen perustamisessa. Työn Vapautus -ryhmä otti yhteyden kansainväliseen työväenliikkeeseen ja edusti Venäjän sosialidemokratiaa kaikissa II Internationaalin kongresseissa alkaen ensimmäisestä vuonna 1889 Pariisissa. Ryhmän katsomuksissa ja toiminnassa oli kuitenkin vakavia virheitä: se yliarvioi liberaalisen porvariston osuuden, aliarvioi talonpojiston vallankumouksellisuutta, ei nähnyt talonpojistoa proletaarisen vallankumouksen reservinä. Näistä virheistä saivat alkunsa myöhemmät Plehanovin ja muiden ryhmän jäsenten menševistiset katsomukset.
39 Venäläisten Sosialidemokraattien Liiton 3. edustajakokous pidettiin vuoden 1901 syyskuun jälkipuoliskolla Zürichissä. Siinä hyväksyttiin korjaukset ja lisäykset Geneven konferenssissa kesäkuussa 1901 laadittuun sopimusluonnokseen venäläisten sosialidemokraattien ulkomaisten järjestöjen yhdistämisestä. Edustajakokouksessa vahvistettiin revisionisteja rohkaisseet ohjeet »Rabotšeje Delon» toimitukselle. Kokouksen päätökset osoittivat, että liiton johto-henkilöiden keskuudessa vallitsivat opportunistiset mielialat ja j että he olivat luopuneet kesäkuun konferenssin päätöksistä.
40 Ks. Karl Marxin kirjettä Wilhelm Brackelle toukokuun 5. päivältä 1875; (Karl Marx — Friedrich Engels, Valitut teokset kolmessa osassa, 3. osa, kustannusliike Edistys, Moskova, s. 7—8).
41 Gothan ohjelma, Saksan Sosialistisen Työväenpuolueen ohjelma, joka hyväksyttiin vuonna 1875 pidetyssä Gothan edustajakokouksessa, jossa yhdistyivät kaksi siihen saakka erillään toiminutta Saksan sosialistista puoluetta: eisenachilaiset ja lassallelaiset. Ohjelman vikana oli eklektisyys, se oli opportunistinen, koska eisenachilaiset tekivät tärkeimmissä kysymyksissä myönnytyksiä lassallelaisille ja hyväksyivät lassallelaiset sanamuodot. Marx ja Engels arvostelivat ankarasti Gothan ohjelman luonnosta, arvioivat sen olevan melkoinen taka-askel verrattuna vuonna 1869 hyväksyttyyn Eisenachin ohjelmaan.
42 Proudhonismi, marxilaisuudelle vihamielinen pikkuporvarillinen virtaus, joka sai nimensä oman ideologin, ranskalaisen anarkistin Proudhonin mukaan. Proudhon arvosteli kärkevästi kapitalismia, mutta ei nähnyt ulospääsyä siinä, että hävitetään kapitalistinen tuotantotapa, joka aiheuttaa väistämättä kurjuutta, epätasa-arvoisuutta, työihmisten riistoa, vaan siinä että kapitalismia »korjataan», poistetaan sen epäkohdat ja väärinkäytökset suorittamalla muutamia uudistuksia. Proudhon halusi yksityisen pien-omistuksen tulevan ikuiseksi, joten hän kehotti perustamaan »vaihto»- ja »kansan»-pankin, joiden turvin työläiset voivat muka hankkia omat tuotantovälineet, tulla käsityöläisiksi ja turvata tuotteidensa »oikeudenmukaisen» myynnin. Proudhon ei käsittänyt proletariaatin historiallista osuutta, suhtautui kielteisesti luokkataisteluun, proletaariseen vallankumoukseen ja proletariaatin diktatuuriin; anarkistiselta näkökannalta kielsi valtion välttämättömyyden. Marx ja Engels vastustivat johdonmukaisesti Proudhonin yrityksiä tyrkyttää katsomuksiaan I Internationaalille. Marxin, Engelsin ja heidän kannattajiensa päättävä taistelu proudhonismiä vastaan I Internationaalissa päättyi marxilaisuuden täydelliseen voittoon,
43 Lenin tarkoittaa vuonna 1896 puhjennutta Pietarin tekstiilityöläisten joukkolakkoa. Lakon syynä oli se, että tehtailijat kieltäytyivät maksamasta työläisille täydellistä palkkaa. Lakko alkoi 23. toukokuuta Kalinkinin manufaktuurissa. Se levisi nopeasti kaikkiin Pietarin tärkeimpiin puuvillakehräämöihin ja kutomoihin, sitten suuriin konepajoihin ym. tehtaisiin. Pietarin proletariaatti lähti ensimmäisen kerran laajana rintamana taisteluun riistäjiä vastaan. Lakon osanottajien määrä ylitti 30 000. Lakkoa johti Pietarin Taisteluliitto Työväenluokan Vapauttamiseksi. Pietarin lakot edistivät työväenliikkeen kehitystä Moskovassa ja muissa Venäjän kaupungeissa, ne pakottivat tsaarihallituksen jouduttamaan tehdaslakien tarkistusta ja antamaan 2. (14. ) kesäkuuta 1897 lain työpäivän lyhentämisestä tehtaissa lll/2 tuntiin.
44 Taisteluliitto Työväenluokan Vapauttamiseksi, salainen järjestö, jonka Vladimir Lenin, Anatoli Vanejev, Pjotr Zaporožetš ym. perustivat syksyllä 1895 Pietarissa. Taisteluliitto yhdisti parikymmentä marxilaista työläiskerhoa. Koko sen toiminta rakentui sentralismin ja tiukan kurinalaisuuden periaatteelle. Taisteluliitto ohjasi työväenliikettä, yhdisti työläisten taloudelliset ja poliittiset tsarismia vastaan tähtäävät taistelutavoitteet. Leninin antaman arvion mukaan Taisteluliitto oli vallankumouksellisen työväenpuolueen itu. Joulukuussa 1895 tsaarihallitus pidätti Leninin ja muut liiton johtajat, sittemmin heidät karkotettiin Siperiaan. Taisteluliiton johtoon pääsivät ns. nuoret, jotka levittivät ekonomismin aatteita.
45 »Russkaja Starina», historiallinen aikakauslehti, jota julkaistiin Pietarissa vuosina 1870—1918. Lehdessä annettiin huomattava sija Venäjän valtiomiesten ja venäläisen kulttuurin edustajien muistelmille, päiväkirjoille, muistiinpanoille ja kirjeille sekä julkaistiin erilaista asiakirja-aineistoa.
46 Tarkoitetaan Jaroslavlin Suuren manufaktuurin lakkoilevien työläisten nujertamista 27. huhtikuuta (9. toukokuuta) 1895. Tämän yli 4000 työläisen lakko oli vastaus johtokunnan käytäntöön ottamiin uusiin palkkataksoihin, joilla alennettiin työläisten palkkaa. Lakko tukahdutettiin verisesti. Artikkeli vuoden 1895 Jaroslavlin lakosta oli Leninin kirjoittama; sitä ei ole tähän asti löydetty.
47 »Sankt-Peterburgski Rabotši Listok», illegaalinen sanomalehti, jota julkaisi Taisteluliitto Työväenluokan Vapauttamiseksi. Ilmestyi 2 numeroa: n: o l helmikuussa (merkitty tammikuu) 1897, painettu Venäjällä, ja n: o 2 syyskuussa 1897 Genevessä.
48 Kyseessä on »Venäjän Sosialidemokraattisen Työväenpuolueen manifesti», jonka VSDTP:n keskuskomitea julkaisi VSDTP:n 1. edustajakokouksen toimeksiannosta ja sen nimissä. Manifestissa Venäjän sosialidemokratian päätehtäväksi asetettiin taistelu poliittisen vapauden puolesta ja itsevaltiuden kukistaminen, siinä yhdistettiin poliittinen taistelu työväenliikkeen yleisiin tehtäviin.
49 Leninin mainitsema »yksityinen kokous» pidettiin Pietarissa helmikuun 14. ja 17. päivän (helmikuun 26. ja maaliskuun 1. ) välillä 1897. Kokouksessa olivat läsnä Vladimir Lenin, Anatoli Vanejev, Gleb Kržizanovski ym. vanhat jäsenet Pietarin Taisteluliitosta Työväenluokan Vapauttamiseksi, jotka oli laskettu kolmeksi päiväksi vapaalle jalalle Siperian karkotuksen edellä, ja »nuoret», jotka johtivat taisteluliittoa Leninin vangitsemisen jälkeen.
50 »Listok ’Rabotnika’1» (»Rabotnikin» Lisälehti), Venäläisten Sosialidemokraattien Ulkomaisen Liiton epäsäännöllinen julkaisu; ilmestyi Genevessä vuosina 1896—1898, kaikkiaan 10 n:oa, joista n:ot l— 8 olivat Työn Vapautus -ryhmän toimittamia. Kun enemmistö liiton jäsenistä kallistui ekonomismin kannalle, Työn Vapautus -ryhmä kieltäytyi toimittamasta liiton julkaisuja, 9. ja 10. nro (marraskuu 1898) ilmestyi »ekonomistien» toimittamana.
51 V. I—nin artikkeli, kyseessä on yksi »ekonomistien» johtomiehistä, Vladimir Pavlovitš Ivanšin.
52 Tsaarin santarmit käyttivät sinistä virkapukua.
53 V. V., Vasili Pavlovitš Vorontsovin salanimi; hän oli 1880—1890-luvun liberaalisen narodnikkilaisuuden ideologeja. »Venäjän sosialidemokratian V. V: llä» Lenin tarkoitti venäläisen sosialidemokratian opportunistisen virtauksen, ekonomismin, edustajia.
54 »Die Neue Zeit» (Uusi aika), Saksan Sosialidemokraattisen Puolueen teoreettinen aikakausjulkaisu; ilmestyi Stuttgartissa vuosina 1883—1923. Siinä julkaistiin monet Marxin ja Engelsin kirjoitukset. Engels auttoi alituisesti lehden toimitusta neuvoillaan ja arvosteli sitä usein marxilaisuudesta poikkeamisen takia. 1890-luvun puolivälistä lähtien lehti julkaisi säännöllisesti revisioni tien kirjoituksia.
55 Itävallan Sosialidemokraattisen Puolueen Wienin edustajakokouksessa, joka oli koolla 2. —6. marraskuuta 1901, hyväksyttiin uusi puolueohjelma entisen Hainfeldin ohjelman (1888) tilalle. Uuden ohjelman luonnoksessa, jonka erikoinen valiokunta oli Brünnin edustajakokouksen (1899) toimeksiannosta laatinut, tehtiin oleellisia myönnytyksiä bernsteiniläisyydelle.
56 Tarkoitetaan zubatovštšinaa, santarmien yritystä luoda omien käskyläistensä johtamat »työläisseurat», jotka suuntaisivat työläiset pois poliittisesta taistelusta itsevaltiutta vastaan. Tällaisten järjestöjen alullepanijana oli santarmieversti Zubatov. Ensimmäinen zubatovilainen järjestö perustettiin Moskovaan toukokuussa 1901, sen nimi oli Konetuotannon työläisten keskinäisavun seura. Samanlaiset järjestöt perustettiin Pietariin, Minskiin, Kijeviin ym. kaupunkeihin. Paljastaessaan zubatovštšinan taantumuksellista luonnetta vallankumoukselliset sosialidemokraatit käyttivät julkisia työläisjärjestöjä vetääkseen yhä laajempia työväenjoukkoja taisteluun itsevaltiutta vastaan. Nouseva vallankumousliike pakotti tsaari-hallituksen lakkauttamaan vuonna 1903 zubatovilaiset järjestöt.
57Hirsch-dunckerilaiset ammattiyhdistykset, Saksan reformistisia ammattijärjestöjä, joita porvarillisen progressistipuolueen toimihenkilöt Max Hirsch ja Franz Duncker perustivat vuonna 1868. Hirsch-dunckerilaisten ammattiyhdistysten perustajat julistivat työn ja pääoman etujen »sopusoinnun» aatteita, siksi he katsoivat voitavan ottaa yhdistyksiin työläisten ohessa kapitalisteja, pitivät lakkotaistelua epätarkoituksenmukaisena. He väittivät, että työläiset voidaan vapauttaa pääoman ikeestä kapitalistisen yhteiskunnan puitteissa porvarillisen valtion lainsäädännön tietä, ammatillisen järjestön avulla. Ammattiyhdistysten päätehtävä oli heidän mielestään toimia työläisten ja työnantajien välittäjinä ja kartuttaa rahavaroja. Yhdistysten toiminta rajoittui pääasiassa apukassojen sekä kulttuuri- ja valistusjärjestöjen puitteisiin.
58 Työväenluokan Itsevapautusryhmä, vähäinen »ekonomistien» ryhmä; muodostui Pietarissa syksyllä 1898 ja oli olemassa muutamia kuukausia. Ryhmä julkaisi vetoomuksen, jossa selitti päämääriään (päivätty maaliskuussa 1899, painettu aikakauslehdessä »Nakanune» heinäkuussa 1899), säännöt ja muutamia lentolehtisiä työläisille.
59”Nakanune” (Aattona), suuntaukseltaan narodnikkilainen kuukausijulkaisu; ilmestyi Lontoossa venäjän kielellä tammikuusta 1899 helmikuuhun 1902, kaikkiaan 37 n:oa.
60 Narodnikkilaisuus, Venäjän vallankumousliikkeessä 1860- ja 1870-luvulla syntynyt pikkuporvarillinen virtaus. Narodnikkien tavoitteena oli itsevaltiuden hävittäminen ja tilanherrojen maiden luovuttaminen talonpojistolle. He sanoivat itseään sosialisteiksi, mutta heidän sosialisminsa oli utopistista. Narodnikit eivät pitäneet kapitalististen suhteiden kehitystä Venäjällä lainomaisena, siksi he näkivät vallankumouksen päävoiman talonpojistossa eivätkä proletariaatissa; kyläyhteisö oli heidän mielestään sosialismin alkeismuoto. Narodnikit kiistivät kansanjoukkojen historiallisen osuuden, he väittivät että historiaa tekevät suuret henkilöt, »sankarit», joiden vastapainoksi he asettivat innottomaksi leimaamansa lauman. Yrittäessään nostattaa talonpojat taisteluun itsevaltiutta vastaan narodnikit menivät maalle, »kansaan» (tästä johtuu nimityskin), mutta eivät saaneet kannatusta. Narodnikkilaisuus läpäisi monia kehitysvaiheita muuttuessaan vallankumouksellisesta demokratismista liberalismiksi. 1880—1890-luvulla narodnikit alkoivat hakea sovintoa tsaarivallan kanssa, ajoivat kulakiston etuja ja taistelivat marxilaisuutta vastaan.
61 Kyseessä on Saksan Sosialidemokraattisen Puolueen pää-äänen-kannattaja »Der Sozialdemokrat» lehti, jota julkaistiin sosialisteja vainoavan poikkeuslain voimassa ollessa. Lehti ilmestyi Zürichissä syyskuusta 1879 syyskuuhun 1888 ja Lontoossa lokakuusta 1888 vuoden 1890 syyskuuhun.
62 Nimimerkillä N. Beltov Georgi Valentinovitš Plehanov julkaisi tunnetun kirjansa »К вопросу о развитии монистического взгляда на историю» (»Monistisen historiankäsityksen kehityksestä»), joka painettiin julkisesti vuonna 1895 Pietarissa.
63 Puhe on satiirisesta runosta »Гимн новейшего русского социалиста» (Uusimman venäläisen sosialistin hymni), joka julkaistiin »Zarjan» 1. numerossa (huhtikuu 1901) nimimerkillä »Narkissos Tuporylov». Siinä ivattiin »ekonomisteja», heidän mukautumistaan vaistonvaraiseen liikkeeseen. Runon oli sepittänyt Martov.
64 Tarkoitetaan Venäjän Sosialidemokraattien Ulkomaista Liittoa. Ks. selitystä 14.
65 Lujittaakseen tilanherrojen valtaa talonpoikain tsaarihallitus sääti vuonna 1889 zemstvopäällikön hallintoviran. Virkaan nimitettiin paikallisia aatelisia tilanherroja, jotka saivat paitsi hallinnollisia myös juridisia oikeuksia talonpoikiin nähden, jopa oikeuden vangita talonpoikia ja määrätä ruumiillisia rangaistuksia.
66 Bund eli Liettuan, Puolan ja Venäjän juutalaisten Yleinen Työväenliitto perustettiin 1897 juutalaisten sosialidemokraattisten ryhmien edustajakokouksessa Vilnossa. Se yhdisti etupäässä puoliproletaarisia aineksia, Venäjän läntisten alueiden juutalaisia käsityöläisiä. Bund oli Venäjän työväenliikkeessä nationalismin ja separatismin levittäjä: sillä oli opportunistinen kanta tärkeimmissä sosialidemokraattisen liikkeen kysymyksissä.
67 Lunastusmaksut, 19. helmikuuta 1861 annetun maaorjuuden lakkauttamista koskevan asetuksen mukaan Venäjän talonpojat joutuivat maksamaan tilanherroille lunnaat saamistaan maaosuuksista. Lunastusmaksujen summa oli paljon suurempi kuin talonpoikien maaosuuksien todellinen arvo. Lunastustoimitusta suoritettaessa hallitus maksoi tilanherroille lunastusrahat, joita pidettiin talon poikien velkana ja joita heidän oli määrä maksaa 49 vuoden ajan. Talonpoikien vuosittain maksamia velan osia nimitettiin lunastusmaksuiksi. Nämä maksut olivat talonpojille ylivoimaisia ja rasittavia, saattoivat heitä joukoittain vararikkoon ja kurjuuteen. Vuosien 1905—1907 ensimmäisen Venäjän vallankumouksen aikainen talonpoikaisliike pakotti tsaarihallituksen lakkauttamaan lunastusmaksut vuoden 1907 tammikuusta saakka.
68 Nälkävuosista 1891—1892 lähtien tsaarin Venäjällä nälkäajat toistuivat säännöllisesti. Tsaarihallitus taas sen sijaan että olisi auttanut nälkää kärsiviä esteli niitä julkisia järjestöjä, zemstvoja, lääkäreitä, yksityishenkilöitä, jotka yrittivät oma-aloitteisesti auttaa nälkäisiä keräämällä rahaa ja ruokatarvikkeita, järjestämällä ruokaloita, lääkintäpaikkoja yms. Kun vuonna 1901 nälän hätä levisi muutamiin kuvernementteihin, tsaarihallituksen sisäasiainministeri Sipjagin lähetti kadosta kärsineiden kuvernementtien »päälliköille» kiertokirjeen, jossa tuomittiin julkisten järjestöjen ja yksityishenkilöiden nälkää kärsiville antama apu sekä asetettiin kuvernöörien tehtäväksi valvoa tiukasti ja rajoittaa noiden järjestöjen ja henkilöiden toimintaa. Kiertokirjeessä sanottiin näet, että »huonosti tyydytetty tarve, sen ohessa väistämättömät sairaudet ja talouden lamatila ovat hyvin suotuisa maaperä hallituksen vastaista agitointia varten». Monissa nälkää kärsivissä kuvernementeissa kuvernöörit kielsivät järjestöjä ja yksityishenkilöitä järjestämästä ruokaloita tai ryhtymästä muihin aputoimenpiteisiin.
69 Kyseessä ovat tsaarihallituksen 15. syyskuuta 1901 säätämät »Väliaikaiset säännöt», jotka velvoittivat zemstvopäälliköt lähettämään nälkäkuvernementtien talonpoikia rautateiden rakennustöihin ym. töihin. Säännöt rajoittivat muutenkin oikeudettomien talonpoikien oikeuksia: lähetettävät työläisarttelit saatettiin työpaikkakunnalle erikoisviranomaisten valvonnan alaisina, aivan samoin kuin pakkotyövangit.
70 Tarkoitetaan ylioppilaiden ja työläisten joukkoesiintymisiä: poliittisia mielenosoituksia, kokouksia, lakkoja, joita järjestettiin helmi — maaliskuussa 1901 Pietarissa, Moskovassa, Kijevissä, Harkovissa, Kazanissa, Tomskissa ym. Venäjän kaupungeissa. Koululaitoksen uudistusta koskevien vaatimusten perustalta kasvanut lukuvuosien 1900—1901 ylioppilasliike sai itsevaltiuden taantumuksellista politiikkaa vastustavan vallankumouksellisen liikkeen luonteen. Sitä kannattivat valveutuneimmat työläiset, se herätti vastakaikua Venäjän yhteiskunnan kaikissa kerroksissa. Alkusysäyksenä mielenosoituksiin ja lakkoihin oli se, että helmi— maaliskuussa 1901 Kijevin yliopistosta ajettiin sotaväkeen 183 ylioppilasta, joita syytettiin osallistumisesta ylioppilaskokoukseen. Hallitus rynnisti vallankumouksellisten esiintymisten osanottajien kimppuun: poliisi ja kasakat hajottivat mielenosoitukset, pieksivät ylioppilaita, satoja ylioppilaita pidätettiin ja erotettiin korkeakouluista. Erikoisen julmasti kohdeltiin 4. (17. ) maaliskuuta 1901 pidetyn mielenosoituskokouksen osanottajia Pietarissa Kazanin kirkon edustalla.
71 »Svoboda» (Vapaus), aikakauslehti jota julkaisi 1901—1902 Sveitsissä samanniminen toukokuussa 1901 syntynyt ja »vallankumouksellis-sosialistiseksi» julistautunut ryhmä. Ilmestyi kaksi numeroa: n:o l vuonna 1901 ja n:o 2 vuonna 1902. Julkaisuissaan Svoboda-ryhmä saarnasi ekonomismin ja terrorismin aatteita, tuki Venäjän anti-iskralaisia ryhmiä. Ryhmä lakkasi olemasta vuonna 1903.
72 Ks. Karl Marx — Friedrich Engels, »Kommunistisen puolueen manifesti», Kansankulttuuri OY, Helsinki 1970, s. 61.
73 Zemstvomiehet olivat zemstvojen toimihenkilöitä. Zemstvo oli tsaarin Venäjän keskikuvernementeissa 1864 perustettu niin sanottu paikallinen itsehallinto, jonka johdossa oli aatelisto. Zemstvojen toimivalta rajoittui pelkästään paikallisiin talousasioihin (sairaaloiden perustaminen, teiden rakentaminen, tilasto- ja vakuutuskysymykset). Niiden toimintaa valvoivat kuvernöörit sekä sisäministeriö, jotka saattoivat estää hallitukselle epämieluisten päätösten toimeenpanon. Huomattava osa zemstvomiehistä oli liberaalisesti asennoitunutta intelligenssiä: lääkäreitä, agronomeja, opettajia. 1900-luvun alkuun mennessä voimistui liberaalisten zemstvomiesten oppositioliike. Zemstvojen kokouksissa esitettiin suunnitelmia zemstvojen oikeuksien laajentamiseksi, laadittiin tsaarille osoitettuja anomuksia, joissa vaadittiin uudistuksia yms. Tsaarihallitus yritti vainotoimenpitein tukahduttaa zemstvoliikkeen.
74 Aleksanteri II: n manifesti maaorjuuden lakkauttamisesta Venäjällä julkaistiin 19. helmikuuta 18(51. Tämän tapahtuman nelikymmenvuotispäivän yhteydessä »Iskran» 3. n:ossa julkaistiin Leninin artikkeli »Työväenpuolue ja talonpojisto».
75 Kyseessä on finanssiministeri Sergei Witten tsaarille osoittama salainen muistio, jonka »Zarja» aikakauslehden toimitus julkaisi 1901 Stuttgartissa otsikolla »Caмодержавие и земство» (Itsevaltius ja zemstvo) ja varusti sen R. N. S: n (Pjotr Struven salanimi) laatimalla esipuheella. Zemstvoihin vihamielisesti suhtautunut Witte todisteli muistiossaan zemstvojen sopimattomuutta itsevaltiudelliseen järjestykseen ja esitti laajan aineiston näyttääkseen, miten tsaarihallituksen politiikka oli zemstvojen perustamisesta saakka tähdätty niiden oikeuksien rajoittamiseen. Esipuheessaan Struve arvosteli muistiota porvarillisen liberalismin näkökannalta.
76 Tarkoitetaan tsaarihallituksen 8. kesäkuuta 1901 säätämää lakia, jonka mukaan yksityishenkilöille myönnettiin kruununmaita Siperiassa. Laki turvasi huojennuksia aateleille, jotka ostivat ja vuokrasivat maita Siperiassa. »Iskran» 8. nrossa painettiin tätä lakia koskeva Leninin artikkeli »Maaorjuuttajat työssä».
77 »Rossija» (Venäjä), maltillis-liberaalinen päivälehti, ilmestyi Pietarissa 1899—1902.
78 Sanontaa »mitä suvaitsette?» venäjän kirjallisuudessa käytetään tarkoittamaan periaatteettomuutta, mielistelyä, lakeijamaista valmiutta palvella esimiehiään.
79 »Sankt-Peterburgskije Vedomosti» (Pietarin Sanomat), sanomalehti, ilmestyi Pietarissa vuosina 1728—1917.
80 »Russkije Vedomosti» (Venäläiset Sanomat), sanomalehti, ilmestyi Moskovassa vuodesta 1863 vuoteen 1918, edusti maltillis-liberaalisen intelligenssin katsomuksia. Vuodesta 1905 lehti oli kadettipuolueen oikeistosiiven äänenkannattaja.
81 Brentanolainen käsitys luokkataistelusta, »brentanolaisuus», liberaalis-porvarillinen oppi, joka julisti mahdolliseksi ratkaista työväenkysymyksen kapitalismin puitteissa tehdaslainsäädännön avulla ja järjestämällä työläiset ammattiliittoihin. Nimi johdettu Lujo Brentanosta, joka oli Münchenin yliopiston kansantaloustieteen professori, katederisosialismin päämiehiä.
82 Pääomaa Vastaan Taisteleva Työläisryhmä järjestyi keväällä 1899 Pietarissa Gutovskin aloitteesta. Ryhmään kuului muutamia työläisiä ja intellektuelleja, mutta sillä ei ollut lujia yhteyksiä Pietarin työväenliikkeeseen. Sen jälkeen kun kesällä 1899 oli pidätetty melkein kaikki ryhmän jäsenet se lakkasi olemasta. Katsantokannaltaan ryhmä oli lähellä ekonomismia.
83 Narkissos, kreikkalaisessa tarustossa kaunis nuorukainen, joka nähdessään lähteessä kuvansa rakastui itseensä,
84 N. N: n (Sergei Prokopovitšin salanimi) vastaus Axelrodin kirjaseen »К вопросу о современных задачах и тактике русских социал-демократов» (Kysymykseen Venäjän sosialidemokratian nykyisistä tehtävistä ja taktiikasta), jossa tämä arvosteli Axelrodia ekonomismin asenteista, julkaistiin Plehanovin toimesta »Vademecumissa ’Rabotšeje Delon’ toimitukselle» (1900).
85 Kyse on todennäköisesti Leninin ja Martynovin ensi kohtaamisesta, joka tapahtui vuonna 1901.
86 Struvelaisuus on »legaalinen marxilaisuus». Ks. selitystä 29.
87 Afanasi Ivanovitš ja Pulhheria Ivanovna, perin ahdasmielinen tilanomistajaperhe, jota venäläinen kirjailija Nikolai Gogol kuvasi pienoisromaanissaan »Vanhanajan tilanomistajat».
88 Lenin tarkoittaa johtamaansa Pietarin sosialidemokraattien (»vanhojen») kerhoa; sen perustalle vuonna 1895 muodostettiin Taisteluliitto Työväenluokan Vapauttamiseksi.
89 Zemlja-i-voljalaiset olivat syksyllä 1876 Pietarissa muodostuneen vallankumouksellisten narodnikkien salaisen Zemlja i Volja (Maa ja Vapaus) -järjestön jäseniä. Järjestön rakenneperiaatteita olivat keskitys ja ankara kuri. Tunnustaessaan päätavoitteekseen sosialismin Zemlja i Volja katsoi välittömäksi tehtäväkseen toteuttaa »kansan vaatimuksia sellaisina kuin ne ovat kyseisellä hetkellä», ts. maan ja vapauden vaatimuksia. Zemlja-i-voljalaiset pitivät talonpojistoa suurimpana vallankumouksellisena voimana Venäjällä, siksi he yrittivät nostattaa talonpojat kapinaan tsaarivaltaa vastaan. He tekivät agitaatiotyötä monissa Venäjän kuvernementeissa. Kun sosialistinen agitaatiotyö ei menestynyt talonpoikien keskuudessa ja kun hallitus voimisti vainoja, järjestön sisälle muodostui 1879 terroristiryhmä, joka kieltäytyi vallankumouksellisesta agitaatiosta talonpoikien keskuudessa ja piti tsarisminvastaisen vallankumouksellisen taistelun pääkeinona tsaarihallituksen toimihenkilöihin kohdistuvaa yksilöterroria. Samana vuonna Voronežissa pidetyssä edustajakokouksessa Zemlja i Voija jakautui kahdeksi järjestöksi: Narodnaja Volja (Kansan Vapaus), joka omistautui terroritoiminnalle, ja Tšornyi Peredel (Musta Uusjako), joka pysyi Zemlja i Voljan kannalla. Myöhemmin muutamat Tšornyi Peredelin jäsenistä — Plehanov, Axelrod, Zasulitš, Deutsch, Ignatov — siirtyivät marxilaisuuden kannalle ja perustivat 1883 ulkomailla ensimmäisen venäläisen marxilaisjärjestön: Työn Vapautus -ryhmän.
90 Tarkoitetaan kirjasta »Доклад о русском движении Международному социалистическому конгрессу в Париже 1900 года» (Selostus Pariisissa v. 1900 kokoontuneelle kansainväliselle sosialistikongressille Venäjän sosialidemokraattisesta liikkeestä), Venäläisten Sosialidemokraattien Liiton julkaisu, Geneve 1901. Selostuksen oli laatinut »Rabotšeje Delon» toimitus liiton toimeksiannosta.
91 Lenin tarkoittaa »’Rabotšaja Myslin’ erillisliitteessä» syyskuussa 1899 painetun R. M: n artikkelin »Наша действительность» (Tosiolomme) sisältämää poleemista huomautusta, jota hän siteeraa III luvun b-kohdassa (ks. tämän osan s. 70).
92 »Južnyi Rabotši» (Etelän Työläinen), sosialidemokraattinen sanomalehti, jota julkaisi salaa samanniminen ryhmä tammikuusta 1900 huhtikuuhun 1903. Ilmestyi 12 numeroa. Lehteä levitettiin pääasiassa Etelä-Venäjän sosialidemokraattisten järjestöjen keskuudessa.
93 Lenin viittaa »Rabotšaja Mysl» (Työväen Ajatus) lehden toimituksen julkaisemaan lehtiseen »Вопросы о положении рабочего класса России» (Kysymyksiä Venäjän työväenluokan asemasta) (1898) ja kirjaseen »Вопросы для собирания сведений о положении положении рабочего класса в России» (Kysymyksiä Venäjän työväenluokan asemaa koskevien tietojen keräämiseksi) (1899). Lehtisessä oli 17 ja kirjasessa 158 kysymystä työläisten työ- ja elinoloista.
94 Vuoden 1885 lakkoliike levisi moniin tekstiilitehtaisiin keskisellä teollisuusalueella: Vladimirin, Moskovan, Tverin ym. kuvernementeissa. Tunnetuin oli Savva Morozovin omistaman Nikolskin manufaktuurin työläisten lakko tammikuussa 1885 (Morozovin lakko). Työläisten perusvaatimuksia olivat sakkojen pienentäminen, palkkausehtojen järjestely yms. Lakkoa johtivat valveutuneimmat työläiset. Noin 8 tuhannen työläisen Morozovin lakko tukahdutettiin sotaväen voimin. 33 lakkoilijaa asetettiin syytteeseen, yli 600 työläistä karkotettiin. Vuosien 1885—1886 lakkoliikkeen painostamana tsaarihallitus antoi vuoden 1886 kesäkuun 3. (15. ) päivän lain (ns. sakkolain). Vuoden 1896 lakosta ks. selitystä 43.
95 Augiaan tallit, kreikkalaisessa tarustossa Augias-tsaarin perin siivottomat tallit tarusankari Herakles puhdisti yhdessä päivässä.
96 Tämän alaviitteen Lenin teki harhauttamistarkoituksessa. Tosiasiat on esitetty juuri oikeassa järjestyksessä, niin kuin ne olivat todellisuudessa.
97 Venäjän Vallankumouksellisen Sosialidemokratian Ulkomainen Liiga perustettiin Leninin aloitteesta lokakuussa 1901. Liigan muodostivat ulkomainen Iskra-järjestö ja vallankumouksellinen Sotsial-Demokrat -järjestö (johon kuului myös Työn Vapautus -ryhmä). Liigan tarkoituksena oli levittää vallankumouksellisen sosialidemokratian aatteita ja edistää taisteluhenkisen sosialidemokraattisen järjestön luomista. Liiga oli Iskra-järjestön ulkomainen osasto. Se yhdisti »Iskraa» kannattavia venäläisiä sosialidemokraatteja ulkomailla, tuki »Iskraa» aineellisesti, järjesti lehden kuljetusta Venäjälle ja julkaisi yleistajuisia marxilaisia kirjasia. Liiga saattoi päivän valoon muutamia »Bulletiineja» ja kirjasia. VSDTP:n 2. edustajakokous vahvisti Liigan puolueen ainoaksi ulkomaiseksi järjestöksi ja velvoitti sen toimimaan VSDTP:n keskuskomitean ohjauksen ja valvonnan alaisena. Toisen edustajakokouksen jälkeen menševikit pesiytyivät ulkomaiseen liigaan ja aloittivat taistelun Leniniä, bolševikkeja vastaan. Liigan 2. edustajakokouksessa lokakuussa 1903 he ryhtyivät parjaamaan bolševikkeja; tämän jälkeen Lenin ja hänen kannattajansa poistuivat edustajakokouksen istunnosta. Menševikit vahvistivat liigan uudet säännöt, jotka oli tähdätty VSDTP:n 2. edustajakokouksessa hyväksyttyjä puolueen sääntöjä vastaan. Tästä lähtien liigasta tuli menševismin linnake, se oli olemassa vuoteen 1905.
98 Lenin siteeraa Dmitri Pisarevin artikkelia »Промахи незрелой мысли» (Epäkypsän ajattelun hairahduksia).
>99 »Listok ’Rabotšego Dela’» (»Rabotšeje Delon» Lisälehti), epäsäännöllisesti ilmestynyt aikakauslehden »Rabotšeje Delo» (Työväen Asia) liite, jota julkaistiin Genevessä kesäkuusta 1900 heinäkuuhun 1901. Ilmestyi kaikkiaan kahdeksan numeroa.
100 Lenin tarkoittaa seuraavaa kohtaa Karl Marxin teoksesta »Louis Bonaparten brumairekuun kahdeksastoista»: »Hegel huomauttaa jossain, että maailmanhistorian kaikki suuret tapahtumat ja henkilöt esiintyvät niin sanoaksemme kahdesti. Hän on unohtanut lisätä: kerran murhenäytelmässä, toisen kerran farssissa. » (Ks. Karl Marx — Friedrich Engels, Valitut teokset kolmessa osassa, 1. osa, kustannusliike Edistys, Moskova s. 360).
101 Marras—joulukuussa 1901 kautta Venäjän vyöryi työläisten tukemien ylioppilasmielenosoitusten aalto.
102 Janitsaarit, sulttaanin aikaisen Turkin vakinainen jalkaväki, joka muodostettiin 14. vuosisadalla ja oli sulttaanin valtajärjestelmän tärkein poliisivoima. Janitsaarit olivat tavattoman julmia. Lenin nimitti tsaarin poliiseja janitsaareiksi.
103 Venäjän Sosialidemokraattisen Työväenpuolueen 1. edustajakokous pidettiin 1. —3. (13. —15. ) maaliskuuta 1898 Minskissä. Kokouksen 9 edustajaa edustivat 5 järjestöä. Kokouksessa valittiin Keskuskomitea ja hyväksyttiin julkaistavaksi »Manifesti». Kokouksen päätyttyä Keskuskomitean jäsenet heti pidätettiin. Paikalliset järjestöt eivät itse asiassa yhdistyne