Julkaistu: Allekirjoitus: Antonio Gramsci; »L'Ordine Nuovo», 14. elokuuta 1920, n:o 12 ja 28. elokuuta 1920, n:o 14
Digitalisointi: Kaj Henriksson
HTML: Jonas Holmgren
Kun päätimme huhtikuussa 1919 en muista, montako meitä oli, kolme, neljä tai viisi (noiden keskustelujen ja päätösten muistiinpanojen on oltava vielä tallella, sillä ne koottiin pöytäkirjoiksi ja kirjoitettiin puhtaaksi, aivan niin, hyvät herrat, pöytäkirjoiksi ... historiaa varten!) alkaa julkaista viikkolehteä »Ordine Nuovo», tuskin kukaan meistä aikoi mullistaa maailmaa, uudistaa ihmisen aivokoneistoa tai sydäntä tai aloittaa uutta historiallista aikakautta. Kukaan meistä ei elätellyt ruusunpunaisia unelmia yrityksemme onnistumisesta (vaikka joku haaveilikin 6000 tilaajasta muutamassa kuukaudessa). Keitä olimme? Mitä edustimme? Mitä uusia tunnuksia kannoimme? Voi meitä! Ainoa seikka, joka meitä noissa kokouksissa yhdisti, oli epämääräinen viehtymys epämääräiseen proletaariseen kulttuuriin; halusimme toimia, toimia ja vielä kerran toimia. Olimme neuvottomia, meiltä puuttui suunta, meitä tukahdutti elämän ankaruus noina aselevon jälkeisinä kuukausina, jolloin italialaisen yhteiskunnan hajaannus näytti väistämättömältä. Voi meitä! Ainoa uusi ajatus, joka ehkä lausuttiinkin noissa kokouksissa, tyrmättiin välittömästi.
Yksi meistä, joka selvitteli teknisiä ongelmia, sanoi: »On tutkittava tehtaan organisaatiota tuotantovälineenä, suunnattava kaikki huomio kapitalistisiin tuotanto- ja organisaatio järjestelmiin ja saatava työväenluokka ja puolue paneutumaan tähän kysymykseen». Toinen, joka tutki ihmisten järjestäytymistä, ihmiskunnan historiaa ja työväenluokan psykologiaa, sanoi: »On tutkittava kaikkea sitä, mitä työväen joukkojen keskuudessa tapahtuu. Onko Italiassa mitään neuvostojen tapaista, niille olemukseltaan läheistä työläisjoukkojen elintä? Löytyykö mitään luonteeltaan samankaltaista, mikä antaa mahdollisuuden väittää, että neuvosto on yleismaailmallinen eikä yksistään venäläinen muoto? Voidaanko sanoa, että neuvosto on kaikkialla, missä proletaarit taistelevat teollisen itsehallinnon puolesta, juuri se muoto, jonka avulla työväenluokka pyrkii vapautumaan, että neuvosto toteuttaa työläisjoukkojen itsehallinnon. Onko Italiassa, onko Torinossa edes neuvoston alkiota tai vaikkapa vihiä pyrkimyksestä neuvostovaltaan?» Tämä toinen, jonka eräs puolalainen toveri oli saattanut ymmälle kysyen suoraan: »Miksei Italiassa koskaan ole pidetty sisäisten komiteoiden kongressia?», joutui vastaamaan noissa kokouksissa samanlaisiin kysymyksiin: »Kyllä, Italiassa ja juuri Torinossa on työläishallituksen alkio, neuvoston itu - sisäinen tehdaskomitea. Tutkikaamme tuota työväen laitosta, perehtykäämme siihen, tutkikaamme nimenomaan kapitalistista tehdasta, ei kuitenkaan aineellisen tuotannon järjestelmänä, sillä siihen tarvitsisimme erityisiä tietoja, joita meillä ei ole. Tutkikaamme sitä sen sijaan työväenluokalle välttämättömänä muotona, poliittisena elimistönä, työväen itsehallinnon 'kansallisena alueena'.» Tämä ajatus oli uusi ja sen torjui nimenomaan toveri Tasca.
Mitä toveri Tasca halusi? Hän ei tahtonut aloitettavan minkäänlaista propagandatyötä työväenjoukkojen keskuudessa, hän halusi päästä yhteisymmärrykseen ammattiliittojen ja -yhdistysten sihteerien kanssa. Tasca halusi, että sihteerien kanssa järjestettäisiin neuvottelukokous ja laadittaisiin suunnitelma virallista toimintaa varten. »Ordine Nuovon» ryhmästä olisi tällöin tullut tärkeilevien hääräilijöiden vastuuton nurkkakunta. Millaista ohjelmaa »Ordine Nuovo» siis kannatti ensimmäisissä numeroissaan? Konkreettista ohjelmaa ei ollut; sen tilalla oli epämääräinen pyrkimys käsitellä konkreettisia ongelmia. Mikä oli »Ordine Nuovon» ensi numeroiden johtoajatus? Ei ollut mitään keskeistä aatetta eikä julkaistua aineistoa jäsennelty mitenkään. Mitä toveri Tasca tarkoitti konkreettisesti, ei abstraktisesta puhuessaan »kulttuurista»? Toveri Tasca tarkoitti »kulttuurilla» »mieleen palauttamista», ei »ajattelemista ». Hän halusi lämmittää uudelleen työväenaatteen loppuunkuluneita ajatuksia. Hän aikoi opettaa Italian työväenluokalle, »muistuttaa» Italian kelpo työväenluokalle, joka oli mukamas takapajuista, karkeaa ja sivistymätöntä, muistuttaa siitä, että Louis Blanc oli tullut oivaltaneeksi työn järjestelyn ja että nämä »oivallukset» olivat johtaneet tiettyihin käytännön tuloksiin. Hän aikoi »palauttaa mieleen» että Eugene Fourniere on laatinut hiuksentarkat ohjeet siitä, kuinka valmistaa sosialistisen valtion malli kuumana tai kylmänä tarjottavaksi. Hänen tarkoituksenaan oli »muistella» Pariisin Kommuunia Micheletin (tai kunnon Luigi Molinarin) hengessä kajoamatta sanallakaan siihen, että venäläiset kommunistit liittävät Marxin opin mukaisesti neuvoston, neuvostojärjestelmän Pariisin Kommuunin perinteeseen. »Muistellessaan» hän ei aavista edes sitä, että Marxin huomautukset Kommuunin »tuotannollisesta» luonteesta auttoivat venäläisiä kommunisteja tajuamaan neuvoston luonteen, kehittelemään neuvostoaatetta, viitoittamaan puolueen toimintalinjan, puolueen, josta on tullut hallitseva. Mitä oli »Ordine Nuovo» ensimmäisissä numeroissaan? Se oli antologia, ei muuta. Se oli viikkolehti, joka olisi yhtä hyvin voinut syntyä Napolissa, Caltanissettassa, Brindisissä; se oli abstraktia kulttuuria ja tietoa tarjoava viikkolehti, joka oli taipuvainen julkaisemaan kauhukertomuksia ja opettavaisia puupiirroksia. »Ordine Nuovon» ensimmäiset numerot olivat siis sekasotkua, keskinkertaisen älyn tuotetta, alus joka ajelehtii sakeassa sumussa etsien aatteellista satamaa ja käytännöllisen toiminnan väylää. Tällainen oli »Ordine Nuovo» ensi numeroissaan, tällaisena se syntyi kokouksissamme, jotka pidettiin huhtikuussa 1919 ja joissa pidettiin tunnollisesti pöytäkirjaa. Näissä kokouksissa toveri Tasca torjui ehdotuksen, joka rikkoi hänestä italialaisen sosialistiperheen kohteliaisuuden ja sovun perinteitä. Tämän ehdotuksen mukaan meidän olisi suunnattava kaikki voimamme »ilmentääksemme» Italian työväenluokassa pyrkimyksen luoda neuvostoja, löytääksemme italialaisten todellisen vallankumoushengen. Todellinen tämä henki on siksi, että se yhtyy työläisten Internationaalin yleismaailmalliseen aatteeseen, ja myös siksi, että se on todellisen historiallisen tilanteen tulos, itse työväenluokan luomistyön tuote.
Togliatti ja minä päätimme silloin ottaa toimituksessa ohjat käsiimme. Lehden 7. numerossa asetettiin selvästi kysymys tuotantolaitosten sisäisistä komiteoista, Muutamaa päivää ennen artikkelin kirjoittamista selvittelin sen sisältöä toveri Terracinille ja hän ilmoitti hyväksyvänsä täydellisesti niin sen teoreettiset kuin käytäntöäkin koskevat kannanotot. Kirjoitus valmistui Terracinin tukemana ja yhteistyössä Togliattin kanssa. Kävi niin kuin olimme ennustaneetkin: minua, Togliattia ja Terracinia kutsuttiin järjestämään keskustelutilaisuuksia opintokerhoissa ja tehdaskokouksissa, meitä pyydettiin sisäisiin komiteoihin väittelemään suljetuissa kokouksissa osastokomissaarien ja kokoojien kanssa. Työmme jatkui; sisäisten tehdaskomiteoiden kehityksestä tuli keskeinen kysymys, »Ordine Nuovon» johtoaate. Se määriteltiin työväenvallankumouksen perusongelmaksi. »Ordine Nuovosta» tuli meille ja kannattajillemme »tehdasneuvostojen lehti». Työläiset pitivät »Ordine Nuovosta» (minkä voimme sangen tyytyväisinä todeta). Mutta mistä syystä se oli työläisille läheinen? Siitä, että lehden kirjoituksista he löysivät osan itseään, parhaat puolensa. Siksi että he tunsivat »Ordine Nuovon» kirjoitusten olevan heidän oman ajattelunsa ja tutkiskelunsa läpitunkemaa, että he näkivät niiden esittävän heidän omia kysymyksiään: »Miten voimine vapautua? Miten meistä voi tulla oman kohtalomme isäntiä?» »Ordine Nuovon» kirjoitukset eivät olleet kylmää älyllistä pohdiskelua, ne syntyivät parhaimpien työläisten kanssa käydyissä keskusteluissa, ne käsittelivät Torinon työväenluokan todellisia tunteita, todellista tahtoa, todellisia pyrkimyksiä, joita me tunnustelimme ja nostimme päivänvaloon. Tallentaessaan hyvin tarkasti todellisia tapahtumia »Ordine Nuovon» kirjoitukset tulkitsivat ne työväenluokan sisäisen vapautuksen ja itsensä tiedostamisen prosessin ilmentyminä. Tästä syystä työläiset pitivät »Ordine Nuovosta», ja tältä pohjalta versoi »Ordine Nuovon» johtoaate. Toveri Tasca ei lainkaan osallistunut lehden aatteellisen kannan muotoiluun, sen kehittelyyn. »Ordine Nuovo» kehitti omaa aatettaan hänen tahdostaan riippumatta, ilman hänen »panostaan» vallankumoukselliseen työhön. Tämä selittää mielestäni hänen nykyisen asennoitumisensa ja hänen polemiikkinsa »sävyn». Hän ei ole hikoillut liikoja luodessaan omaa »näkemystään». Minua ei lainkaan ihmetytä, että siitä tuli niin epämuotoinen, sillä puuttui kiintymystä. Minua ei myöskään kummastuta, että hän käsitteli kysymystä niin karkeasti, että hän ryhtyi toimiin niin ajattelemattomasti ja vailla itsekuria, vain antaakseen virallisen luonteen käsitykselle, jonka hän vuotta aiemmin oli esittänyt ja muotoillut.
Edellä olen koettanut määritellä toveri Tascan asenteen alkuperän, hänen suhtautumisensa »Ordine Nuovon» ohjelmaan. Ohjelman johdonmukaisen kehittelyn perustana ovat olleet meidän tutkimuksemme työväen luokan todellisista henkisistä ja aineellisista tarpeista, jotka liittyvät itse pääongelmaan, tehdasneuvostoihin, Koska toveri Tasca ei ole osallistunut tähän työhön, koska hän on suhtautunut siihen jopa vihamielisesti, häneltä ovat jääneet huomaamatta tehdasneuvosto-ongelman oikea historiallinen sisällys ja sen lainomainen kehittyminen. Vaikka sattuikin joitain horjahteluja ja ymmärrettäviä erehdyksiä, juuri nämä seikat selvitettiin neuvotteluissa, joita minä, Togliatti ja muut meidän avuksemme tulleet toverit kävimme. Tascalle kysymys tehdasneuvostoista oli yksinkertaisesti vain laskuopillinen ongelma: kuinka organisoida viipymättä koko Italian työväen ja talonpoikain luokka. Eräässä poleemisessa julkaisussaan Tasca käsittelee kommunistista puoluetta, ammattiyhdistystä ja tehdasneuvostoa samalla tasolla. Toisessa yhteydessä käy ilmi, ettei hän ole käsittänyt, mitä merkitsee sana »vapaaehtoinen», jolla »Ordine Nuovo» luonnehtii puolue- ja ammattijärjestöjä erotukseksi tehdasneuvostoista. Tämän taas lehti katsoo olevan historiallinen järjestäytymismuoto, sentyyppinen muodostuma, joka tänään voidaan rinnastaa vain porvarilliseen valtioon. »Ordine Nuovossa» kehitellyn näkemyksen mukaan (sellaisenaan tämä näkemys syntyi, koska juontui vapauden aatteesta, ja otettuna konkreettisesti, yhteydessä nykyiseen historialliseen luomistyöhön tämä näkemys on lähtöisin siitä olettamuksesta, että työväenluokan vallankumouksellinen toiminta on itsenäistä) tehdasneuvosto on luonteeltaan »julkinen» laitos, kun taas puolue ja ammattiyhdistys ovat »yksityisiä». Työläinen osallistuu tehdasneuvostoon tuottajana, ts. oman universaalin luonteensa perusteella, yhteiskunnallisen asemansa ja tehtävänsä tähden, samalla tavoin kuin kansalainen »osallistuu» jäsenenä parlamentaaris-demokraattiseen valtioon. Puolueeseen ja ammattiyhdistykseen työläinen liittyy »vapaaehtoisesti», allekirjoittamalla kirjallisen sitoumuksen, »sopimuksen», jonka hän millä hetkellä hyvänsä voi sanoa irti. Puoluetta ja ammattiyhdistystä ei niiden vapaaehtoisen, sopimuksenvaraisen luonteensa tähden saa missään tapauksessa sekoittaa neuvostoon. Neuvosto on edustuksellinen laitos, joka ei kehity aritmeettisesti vaan rakenteellisesti, jonka kehittyneimmät muodot pyrkivät antamaan kapitalismin voitonpyyntiä varten luomille tuotanto- ja vaihtovälineille proletaariset piirteet. Tästä syystä neuvostojärjestelmän korkeimpien muotojen kehitystä ei kuvattu »Ordine Nuovossa» luokkayhteiskunnalle ominaisin poliittisin käsittein vaan viittauksin teolliseen organisaatioon. »Ordine Nuovon» käsityksen mukaan »liitto» tai jokin sen kaltainen ilmaus ei voi kuvata neuvostojärjestelmää; sitä voidaan luonnehtia vain siten, että teollisten suhteiden kokonaisjärjestelmä, joka tietyssä tehtaassa yhdistää työryhmät, liittää osastot toisiinsa, käsitetään koko teollisuuskeskusta koskevaksi. Torinon esimerkki oli meille esikuva ja siksi Torinoa kutsuttiin eräässä kirjoituksessa Italian kommunistisen vallankumoushistorian ahjoksi. Tehtaassa työläiset ovat tuottajia, mikäli he toimivat yhteistyössä tuotantoprosessissa, jossa heidät on organisoitu teollisen tekniikan täsmällisesti määräämällä tavalla ja jossa teollisuustuotteen valmistustekniikka on (tietyssä mielessä) riippumaton tuotettujen arvojen haltuunottotavasta. Kaikista autotehtaan työläisistä, olivatpa he sitten metallimiehiä, muurareita, sähkömiehiä, puuseppiä tms., tulee luonteeltaan ja tehtävältään tuottajia, mikäli he ovat yhtä välttämättömiä ja tarpeellisia auton valmistuksessa, mikäli he ovat järjestäytyneet teollisen tuotantoprosessin mukaan ja muodostavat historiallisesti välttämättömän ja kerrassaan jakamattoman elimistön. Torino on kaupunkina kehittynyt historiallisesti seuraavaan tapaan: kun pääkaupunki siirtyi Firenzeen ja Roomaan, ja kun Italian valtio syntyi alunperin Piemonten valtion laajentumana, Torino menetti pääosan pikkuporvaristostaan, jonka edustajista uusi italialainen valtiokoneisto koostui. Pääkaupungin-siirto ja nykyajan kaupungille ominaisen aineksen - pikkuporvarillisen virkamiehistön - äkkijyrkkä harveneminen ei kuitenkaan vienyt Torinoa rappioon, päinvastoin kaupunki kehittyi edelleenkin ja sen kehityskulku kytkeytyi yhä tiiviimmin autoteollisuuden ja Fiatin tehtaiden kasvuun. Torino oli lahjoittanut uudelle valtiolle pikkuporvarillisen älymystön. Samalla kun kapitalistisen talouden kehittyminen tuhosi Italian pienteollisuuden ja käsityön, se johdatti Torinoon sankat proletaarien joukot, jotka antoivat Torinolle sen nykyiset piirteet, omaleimaisemmat kuin kenties millään muulla eurooppalaisella kaupungilla. Kaupungin kokonaiskuvan määräsi ja määrää yhä yksi teollisuuden ala, jonka ympärille on luonnollisesti keskitytty ja järjestäydytty ja joka hallitsee kaupungin kaikkia liikkeitä ja säätelee sen ulkoisia suhteita. Torino on autokaupunki samoin kuin Vercellesen provinssi on taloudellinen elimistö, jota luonnehtii riisi, samoin kuin Kaukasiaa luonnehtii öljy, Etelä-Walesia hiili jne. Kun tehtaassa työläiset järjestäytyvät tavalla, jonka määrää tietyn valmisteen tuotanto ja joka yhdistää ja organisoi metallityöläiset, kirves-miehet, muurarit, sähkömiehet jne., niin samalla tavoin kaupungissa työväenluokan järjestäytymismuoto vastaa vallitsevaa teollisuutta, joka panee koko kaupungin palvelemaan itseään. Näin on myös kansakunnan tasolla: kansa omaksuu rakenteen, joka vastaa sen vientiä ja perustuu sen todelliseen osuuteen maailman taloudellisessa elämässä.
Toveri Tasca on lukenut »Ordine Nuovoa» hyvin huolimattomasti. Hän ei ole käsittänyt mitään tästä teoreettisesta pohdinnasta, joka muuten on vain toveri Leninin eräissä kirjoituksissa (jotka julkaistiin samaisessa »Ordine Nuovossa») esittämien näkemysten Italian historialliseen todellisuuteen soveltamista, pohdinnasta, jolla on niin ikään paljon yhteistä amerikkalaisen Daniel De Leonin, vallankumouksellisen ammattiliiton IWW:n[1] marxilaisen teoreetikon katsomusten kanssa. Tosiaankin, eräässä yhteydessä toveri Tasca tulkitsee aito »kaupallisesti» ja kirjanpidollisesti sitä, että taloudellisia tuotantokomplekseja määritellään sanoilla »riisi», »puu», »rikki» jne. Toisessa kohtaa hän pohdiskelee neuvostojen välistä suhdetta. Kolmannessa hän taas löytää proudhonilaisesta näkemyksestä, jonka mukaan tehdas on tuhoava hallituksen, perustan »Ordine Nuovossa» esitetyille ajatuksille. Kuitenkin samassa kesäkuun 5. päivänä ilmestyneessä numerossa, jossa artikkeli »Tehdasneuvosto» ja kommentti työkamarin kongressista julkaistiin, lainattiin myös kirjoitusta Pariisin Kommuunista, jossa Marx selväsanaisesti viittaa tuottajien kommunistisen yhteiskunnan teolliseen luonteeseen. Tämän Marxin teoksen väittämiä käyttivät De Leon ja Lenin perustellakseen kantansa. Tältä perustalta kehiteltiin ja valmisteltiin »Ordine Nuovon» kirjoitukset (myös siinä numerossa, josta polemiikkimme sai alkunsa), jotka toveri Tasca jälleen kerran osoitti lukeneensa erittäin pinnallisesti ja joiden aatteellisesta tai historiallisesta sisällöstä hän ei ymmärtänyt yhtään mitään.
En halua toistaa lukijoille tuota polemiikkia, kaikkia esitettyjä perusteluja sen aatteen vahvistamiseksi, että työväen vapautuspyrkimykset toteutuvat aluksi tehdasneuvostossa. Olen vain tahtonut viitata muutamiin peruskysymyksiin osoittaakseni kuinka täydellisesti toveri Tascalta on kirvonnut ote »Ordine Nuovon» ohjelman sisäiseen kehitysprosessiin. Myöhemmin, näitä kahta lyhyttä kirjoitusta seuraavassa liitteessä erittelen Tascan esityksen eräitä kohtia, koska katson tarpeelliseksi selvittää ne ja osoittaa niiden paikkansapitämättömyyden. On kuitenkin selvitettävä viipymättä se kohta, jossa puhuessaan finanssipääomasta Tasca mainitsee, että pääoma »lentää tiehensä», »irrottautuu tuotannosta ja liihottelee...» Tuolla sekasotkulla, tiehensä lentämisellä ja setelirahasta irrallaan liihottelulla ei ole mitään tekemistä tehdasneuvostoja koskevan teorian kehittelyn kanssa. Olemme osoittaneet, että tuotannosta irtautuu kapitalisti henkilönä, ei pääoma enempää kuin finanssipääomakaan. Olemme osoittaneet, että tehdasta ei enää hallitse sen omistaja, vaan pankki teollisen virkakoneiston välityksellä, Tämä koneisto menettää vähitellen kiinnostuksensa tuotantoon samalla tavoin kuin valtion virkamies, jota julkinen hallinto lakkaa kiinnostamasta. Tarvitsimme tätä huomautusta voidaksemme analysoida historiallisesti tehtaassa vakiintuvaa uutta alistussuhteiden asteikkoa sekä myös kiinnittääksemme huomion siihen, että on jo olemassa yksi tärkeimmistä työväenluokan tuotannollisen itsenäisyyden edellytyksistä, että työväen tehdasorganisaatio pyrkii ottamaan tuotannollisen määräysvallan käsiinsä. Tarina »lennosta» ja »liihottelusta» on toveri Tascan mielikuvituksen tuotteeksi melko epäonnistunut. Halutessaan osoittaa »pohtineensa» kysymystä finanssipääomasta Tasca viittaa Arturo Labriolan »Kapitalismi»-nimisestä teoksesta kirjoittamaansa arvosteluun, joka julkaistiin »Corriere Universitariossa». (Tästä aiheesta huomautettakoon, että Labriolan puoltama teesi on vastakkainen Hilferdingin teesille, josta sittemmin tuli bolsevikkien teesi.) Tosiasiassa käy kuitenkin ilmi, ettei Tasca ole ymmärtänyt asiaa alkuunkaan, että hän on rakentanut linnansa hiekalle, epämääräisille muistikuville ja tyhjille sanoille.
Polemiikista oli se hyöty, että Tascan esitystä vastaan tekemäni huomautukset osoittautuivat olevan täysin perusteltuja: Tascan käsitys neuvostokysymyksestä oli sekava ja pinnallinen, hänellä oli vain hillitsemätön halu esittää »oma» näkemyksensä, aloittaa »itsenäinen» toiminta, aloittaa uusi aikakausi ammattiyhdistysliikkeessä.
Työkamarin kongressia ja toveri Tascan puheenvuoroa (jolla tämä pyrki saamaan aikaan äänestyksen ja sitovat päätökset) koskevat huomautukset syntyivät halusta saada lehden ohjelma puolustetuksi. Tehdasneuvostot noudattavat omia lakejaan, ne eivät voi eivätkä saa hyväksyä ammattiyhdistyselinten sääntöjä. Neuvostojen lähitavoitteena onkin nimenomaan uudistaa ammattiyhdistyselimet. Tehdasneuvostoliike pyrkii myös siihen, että joukot itse valtuuttaisivat työläisedustajat ja että heitä sitoisi joukkoihin imperatiivinen mandaatti. Toveri Tasca tuppautui työläisten kongressissa alustajaksi, vaikkei kukaan ollut valtuuttanut häntä; hän käsitteli ongelmaa, josta koko työväenluokka oli kiinnostunut, jonka ratkaisun olisi ehdottomasti täytynyt sitoa joukot. Hän menetteli siis siinä määrin vastoin »Ordine Nuovon» aatteellista linjaa, että jyrkkäsanainen kommentti oli täysin oikeutettu ja ehdottomasti välttämätön.
[1] Maailman teollisuustyöläiset (Industrial Workers of the World - IWW) - USA:n ammattiyhdistysjärjestö, joka perustettiin vuonna 1905; pääasiassa ammattitaidottomien ja eri alojen pienipalkkaisten työläisten järjestö. Sen perustamiseen osallistuivat amerikkalaisen työväenliikkeen aktivistit Daniel De Leon, Eugene Debs ja William Haywood. Imperialistisen maailmansodan vuosina liitto osallistui lukuiseen Amerikan työväenluokan sodanvastaisiin joukkoesiintymisiin. Samoihin aikoihin järjestön toiminnassa ilmeni anarkosyndikalistisia piirteitä: se ei tunnustanut proletariaatin poliittista taistelua, kielsi puolueen johtavan osuuden ja proletariaatin diktatuurin välttämättömyyden, se kieltäytyi ulottamasta toimintaansa niiden ammattiyhdistysten jäsenten keskuuteen, jotka kuuluivat Amerikan työn federaatioon. Käyttäen hyväkseen tilannetta, jolloin monet vallankumoukselliset aktivistit olivat vankeudessa, järjestön anarkosyndikalistiset johtajat kieltäytyivät 1920 vastoin ammattiyhdistysten jäsenjoukkojen tahtoa noudattamasta Kommunistisen Internationaalin toimeenpanevan komitean julkilausumaa, jossa kehotettiin liittymään Kominterniin. Opportunistisen politiikan seurauksena Maailman teollisuustyöläiset muuttui lahkolaiseksi järjestöksi, joka pian menetti vaikutusvaltansa työväenliikkeessä.