Meidän tarkoituksenamme ei ole viedä lukijan aikaa esipuheella tavallisessa merkityksessä. Kuten jokainen tietää, ei esipuhetta kirjoiteta ennenkuin teos on valmis, mutta tämän aineen käsittely ei tule loppumaan meidän aikanamme tai edes monen miesijän aikana meidän jälkeemme. Sananen tai pari meidän työtavastamme ja sen tuloksista on kaikki, mitä me tarvitsemme sanoa, ennenkuin käymme itse aineeseen.
Vaikkakaan me emme ottaneet tutkiaksemme ammattiyhdistysliikettä todistaakseni me oman ennen muodostetun mielipiteemme, vaan löytääksemme ne tehtävät, joita se voisi tulla meille asettamaan, emme me olleet niin ilman käsitystä kysymyksestä, ettemme olisi ennen muodostaneet mitään mielipidettä näistä tehtävistä. Me luulottelimme, että ne olisivat kokonaan taloudellisia, osottaen yhteistä taloudellista moralia. Ja tämä otaksuma näyttää meistä edelleen niin luonnolliselta, että jos tämä olettamus olisi täyttynyt, niin olisimme sen ilman muuta hyväksyneet. Mutta niinpä ei käynytkään. Tutkimuksemme eivät olleet kunnollisesti käynnissäkään, ennenkuin me aloimme huomata, että ammattiyhdistysliikkeen vaikutuksilla työehtoihin ja teollisuuden järjestymiseen ja edistykseen on ollut niin suuri vaikutuksensa valmistustavan äärettömistä teknillisistä uudistumisista, että nämä vaikutukset muuttuvat teollisuudesta teollisuuteen ja ammatista ammattiin; ja taloudellinen morali muuttuu niiden mukaan. Siellä, missä me luulimme löytäneemme taloudellisen johtolangan tutkimukseemme, tapasimmekin hämähäkin verkon. Ja siitä hetkestä ymmärsimme me, että se, mikä meidän ensin piti kirjoittaa ei ollut tutkimus, vaan historia. Me huomasimme, että ammattiyhdistysten historiaakin oli mahdoton kirjoittaa, jollemme eroittaisi koko liikkeen yleistä historiaa niiden tuhansien ammattiyhdistysten erityisestä historiasta, joista muutamat ovat yhtämittaa olleet aina edelliseltä vuosisadalta, sillä aikaa kun toisia on äkkiä syntynyt, kestänyt lyhyen ajan ja sitten hävinnyt. Kun me siis olimme lopettaneet työmme tutkia alkulähteitä jokaisesta tärkeästä ammattiyhdistyksestä toisesta Englannin äärestä toiseen, koonneet joukottain otteita sekä järjestäneet ne lukemattomien otsikkojen ja alaotsikkojen alle, havaitsimme me, että meidän täytyi ensimmäisestä osasta pyyhkiä pois kaikki paitsi pienempiä otteita niistä asiakirjoista, jotka meistä näyttivät merkitsevimmiltä liikkeen yleiseen kehitykseen nähden. Monia kuuluisia lakkoja ja sulkuja, monia mieltäkiinnittäviä ammattiriitoja, monia huomiotaherättäviä vainoomisia ja osa villejä metelin tai rikoksen puhkeamisia täytyi, samoinkuin joukko kuivia tiedonantoja eri ammateista, joko kokonaan jättää pois teoksestamme, tai myös ainoastaan joutua aivan pikimmittäisen mainitsemisen esineeksi ammattiyhdistysliikkeen historian kokonaisuuteen selitykseksi. Kaiken lähemmän syventymisen ammattiyhdistysten toiminnan taloudellisiin seurauksiin jätämme seuraavaan osaan, ammattiyhdistysliikkeen tehtävästä; siinä tulemme me ammentamaan runsaammin eri ammattiyhdistyksiä koskevista selonteoista. Ja siitä osasta saa vaativinkin taloudellisen moralin tutkija kyllänsä, sillä siinä tullaan kuvaamaan yhtämonenlaista taloudellista moralia kuin eri järjestöä.
Tämä ammattiyhdistysliikkeen yleinen historia, johon me tässä olemme rajoittuneet, on, kuten tullaan huomaamaan, osa Englannin valtiollista historiaa. Huolimatta kaikista uudenaikaisten historiankirjoittajain väitteistä, että pitäisi kirjoittaa vähemmän hallitusten teoista ja enemmän hallittavien tavoista ja tottumuksista, jää totuudeksi, että historian täytyy seurata olemassaolevien järjestöjen elämän kulkua tullakseen ollenkaan historiaksi, olkoonpa se sitten miten hyvin tahansa nojautunut kansan tapojen ja tottumusten kuvaamiseen ja siinä eläköön. Täysin kansanvaltaisen valtion historia voisi samalla kertaa tulla sekä hallituksen että kansan historiaksi. Ammattiyhdistysliikkeen historia on historiaa valtiosta valtiossamme, ja niin kansanvaltaisesta valtiosta, että tunteakseen sen hyvin, täytyy tuntea englantilaisen työmiehen paremmin kuin joku porvarillisen historian lukija hänet voi tuntea. Aina kahdeksannentoista vuosisadan ensi vuosista tähän päivään saakka ovat valtiollinen kansanvalta, yhdistymisvapaus, »antaa mennä» -periaate, työajan ja työpalkkojen määritteleminen, tuotantoyhdistykset, vapaakauppa, suojelustullit ja monet muut erilaiset vieläpä päinvastaisetkin valtiolliset ihanteet ajasta toiseen vallanneet järjestyneiden palkkatyöläisten mieliä ja painaneet merkkinsä ammattiyhdistysliikkeeseen. Ja ainakin sitten vuoden 1867 on ammattiyhdistysliike, siten näiden ihanteiden vaikuttamana, vaikuttanut politiikkiin. Me tulemme tilaisuuteen näyttämään, että osa ministeristöjen kukistamisia, jotka ovat herättäneet mitä suurinta kummastusta keski- ja yläluokassa, ja joille he itse ja heidän sanomalehtimiehensä ja historioitsijansa ovat jälkeenpäin koettaneet antaa mitä kauimpaa etsityitä syitä, täydellisesti voi selittää ne, jotka tuntee, mitä ammattiyhdistysjäsenet ajattelivat sinä ajanjaksona. Tuollaisia esityksiä tullaan kuitenkin tekemään ainoastaan aineen ohella; me olemme nimittäin kirjoittaneet ammattiyhdistysliikkeestä kokonaan sen itsensä vuoksi, emmekä syventyäksemme niihin lukemattomiin valaistuksiin, joita se heittää puoluepolitiikkiin.
Loppuluvussamme, jonka meidän kenties pikemmin olisi pitänyt jättää liitteeksi, kuin osaksi kirjan suunniteltua sisältöä, olemme me koettaneet antaa ylimalkaisen silmäyksen ammattiyhdistysliikkeestä semmoisena kuin se nyt on, sen säännöttömine jakoineen, ankarasti ammatittain järjestettyine järjestömeen, puutteellisine poliittisine koneistoineen, sen uusine hallitsevine luottamusmiesluokkineen, — mutta ennen kaikkea siitä ylimenokohdasta, mitä työtapaan, tarkoitusperään ja politiikkiin tulee, jossa se nyt on, sen vuoksi, että sille on noussut joukko ratkaisemattomia probleemeja, jotka ovat rakenteellista, taloudellista ja poliitista luonnetta.
Jokunen sana siitä tavasta, millä olemme koonneet ainekset teokseemme, lienee kenties hyödyllistä niille, jotka meidän jälkeemme voisivat tahtoa lähteä samalle alalle. Kun ei ole minkäänlaista täydellistä esitystä ammattiyhdistysliikkeestä miltään ajalta, täytyi meidän kokonaan tukeutua omiin tutkimuksiimme. Mutta jokaisen, joka tutkii kysymyksessäolevaa ainetta, täytyy tunnustaa t:ri L. Brentanon Englannin työläisluokan historian tutkimusten arvon ja hra Georg Howellin erittäin käytännöllisen esityksen ammattiyhdistysliikkeestä hänen aikanaan ja hänen oppisuuntansa mukaan. Kenties tärkein aineisto, mitä kysymyksestä on ilmestynyt on Report on Trade Societies and Strikes (Kertomus ammattiyhdistyksistä ja lakoista) Social Science Association'in ulosantama v. 1860, joka kokonaan on täynnä huolellisesti valituita tosiasioita ja joka edukseen eroaa siitä joukosta hajanaisia ja epävarmoja tiedonantoja, joita on koottu viiteen viralliseen tutkimukseen ammattiyhdistysliikkeestä vuosina 1824–1894. Sitäpaitsi olemme me tavanneet erilaisia valaistuksia ammattiyhdistysliikkeestä siitä aikakaus- ja tilapäiskirjallisuudesta, jota on maan useissa yleisissä kirjastoissa. Helpottaaksemme seuraavia tutkimuksia liitämme me tähän teokseen täydellisen luettelon kaikesta siten julaistusta ainehistosta, mitä me olemme voineet löytää. Mitä koskee työläisliittäytymisten aikaisempaa historiaa, voimme me nojata virallisiin lähteisiin, vanhoihin sanomalehtiin ja eri lentokirjasiin siltä ajalta. Siten nojautuvat meidän kaksi ensimmäistä lukuamme pääasiassa alihuoneen päiväkirjoihin, valtakunnanneuvoston pöytäkirjoihin, valtakunnan arkiston selontekoihin ja lukemattomiin painettuihin anomuksiin parlamentille sekä vanhoihin pikkukirjasiin ammattiasioista, joita säilytetään British Museumissa ja Gildhallin kirjastossa ja vihdoin siihen suuriarvoiseen kokoelmaan taloudellista kirjallisuutta, jonka on koonnut professori H. S. Foxwell. Tärkeimpiä kaikista aikakaudelle ennen v. 1835 ovat ne monet nidokset käsinkirjoitettuja muistiin panoja, sanomalehtileikkauksia, sääntöjä, kertomuksia, lentokirjasia j. n. e., jotka Francis Pace on jälkeensä jättänyt ja jotka nyt ovat British Museumissa. Tämä kokoelma on ainoa laatuaan, jonka on koonnut aikansa toimelijain politiikko, ei ole välttämätön ainoastaan sille, joka tahtoo tutkia työväenliikettä, vaan jokaiselle Englannin valtiollisen tai yhteiskunnallisen elämän historian kirjoittajalle tämän vuosisadan ensimmäiseltä neljältäkymmeneltä vuodelta.
Mutta suurin osa ainehistostamme, erittäinkin se, joka kuuluu tähän vuosisataan, on peräisin ammattiyhdistysten jäseniltä itseltään. Vanhempien ammattiyhdistysten toimistot sisältävät mieltäkiinnittäviä arkistoja, jotka toisinaan ulottuvat aina kahdeksannelletoista vuosisadalle, pöytäkirjojen kantakirjoja, joihin kokonaiset sukupolvet ahkeria, vaikkakaan ei kirjallisesti sivistyneitä, sihtereitä, ammattiyhdistysliikkeen todelliset historian kirjoittajat, ovat ahertaneet merkitsemällä, mitä heidän komiteansa ovat toimittaneet, kokonaisia kasoja ammatillista aikakauskirjallisuutta, joita ei edes British Museum tunne, mutta joiden kautta työläisluokan innokkaat politiikot ja jäijestäjät kuukausi kuukaudelta ovat kehittäneet suunnitelmiaan ja toiveitaan järjestönsä hajallaan oleville osastoille. Tutkimuksemme alussa vakuutettiin meille, ettei kukaan ulkopuolella oleva voisi päästä tilaisuuteen tutkimaan muutamien vanhempien yhdistysten sisäistä historiaa. Mutta me huomasimme tämän vallitsevan käsityksen ammattiyhdistysten kateellisesta salaperäisyydestä perusteettomaksi. Vanhojen osastojen eli palkallisten yhdistysten sihteerit ovat meidän tähtemme tutkineet 18 vuosisadan aikuiset vanhanmalliset, kolmilukkoiset kistunsa. Vielä elävät kuolleiden ammattiyhdistysten johtajat ovat tutkineet laatikkonsa löytääkseen jo kauan sitten unohdettujen yhdistysten sääntöjä ja pöytäkirjoja. Monissa Lontoon ja Liverpoolin, Newcastlen ja Dublinin työläiskodeissa — ja ennen kaikkea Glasgowin ja Manchesterin — ovat vanhojen ammattitaiturien perilliset kaivaneet esiin »iso-isän sällikirjan» tai »isän vanhan jäsenkortin» tai jonkun kokoelman risaisia sääntöjä helpottaakseen vieraan tutkimuksia, vieraan, josta he eivät muuta tienneet kuin että hän koetti kirjoittaa heidän luokkansa historiaa. Kaikki suurien kansallisten tai kreivikunnallisten liittojen asiakirjat on mitä suurimmalla sydämellisyydellä jätetty meidän käytettäväksemme aina painetuista raporteistapa sääntökokoelmista kassakirjoihin ja toimeenpanevien valiokuntien pöytäkirjoihin saakka. Ainoastaan yhdessä tapauksessa on eräs pääsihteeri kieltänyt meiltä pääsyn yhdistyksensä vanhoihin kirjoihin ja tämänkin vain sen vuoksi, että hän itse aikoi kirjoittaa sen historian ja katsoi meitä kilpailijoikseen kirjallisella alalla.
Eikä tämä suurenmoinen luottamus ole rajoittunut mahdollisiin asiakirjoihin muinaisajalta. Pitkän oleskelumme aikana eri teollisuuskeskustoissa, joka oli välttämätöntä arkistojen tutkimisen vuoksi, on kaikella tavoin helpoitettu meille mahdollisuutta tutkia ammattiyhdistysliikkeen tapaa työskennellä nyt juuri. Me olemme olleet Trade Councils (ammattivaliokuntien) kokouksissa useimmissa suurimmissa kaupungeissa; me olemme olleet lukuisissa osasto- ja jäsenkokouksissa yli koko maan ja toinen meistä on saanut nauttia erityistä etua saaden olla läsnä kokouksissa, joita ovat pitäneet muutamien kansallisten liittojen toimeenpanemat valiokunnat, samoinkuin niissä eri edustajakokouksissa, joita ovat kutsuneet kokoon puuvillankehrääjäin, puuvillankutojain ja hiilikaivostyömiesten suuret järjestöt päättääkseen hetken sopivimmasta ammattiyhdistyspolitiikistä sekä siinä kuusiviikkoa kestäneessä kokouksessa v. 1892, jossa kuusikymmentä konetyöläisliiton edustajaa pohti tämän koko maailman käsittävän järjestön ammatillisesta politiikistä ja sisäisistä asioista.
Luonnollisesti emme ole nojautuneet pelkästään työläisten lausuntoihin asiasta. Melkein kaikissa teollisuuskeskuksissa olemme me etsineet työnantajain merkkimiehet eri teollisuuksissa. Heiltä olemme saaneet monta hyödyllistä viittausta ja arvostelua. Mutta kuten sopii odottaakin, ovat teollisuuden johtavat miehet enimmäkseen niin liikkeensä kaupallisen puolen valtaamia, että he harvoin ollenkaan tuntevat työläistensä mennyttä tai olevaa järjestöä. Enemmän apua on meillä ollut tehtävässämme eri työnantajajärjestöjen sihteereistä. Erittäinkin laivanveistämöissä ovat nämä herrat antaneet käytettäväksemme kokemuksensa, jotka koskevat yhteisiä sopimuksia eri ammattiyhdistysten kanssa sekä sen yksityisen tilaston, minkä heidän omat yhdistyksensä ovat koonneet. Mutta koko työnantajaluokasta olemme me havainneet työnjohtajien ja esimiesten, jotka usein ovat itse olleet työmiehiä, olevan paremmin selvillä ja enimmän arvostelukykyisiä siitä, mikä koskee ammattiyhdistysten järjestöä ja työtapaa. Me olemme usein valittaneet sitä seikkaa, että juuri tämän luokan jäsenet ovat vaikeimmin teollisten probleemien tutkijan käytettävissä ja sangen harvoin kutsutaan heitä asiantuntijoina todistajiksi kuninkaallisiin tutkimuskomiteoihin.
Vaikeus sulattaa kertomusmuotoon lukemattomat yksityiskohdat tuhansista eri järjestöistä ja voida saada niiden erilaisista kronikoista jotakin historiantapaista liikkeestä kokonaisuutena, on — me tarvitsemme tuskin sitä lisätä — erittäin suuri. Mutta meitä on tukenut tehtävässämme se vakaumus, että ammattiyhdistysten vanhat asiakirjat sisältävät erittäin arvokkaan aineiston teollisen ja valtiollisen järjestön tulevalle historiankirjoittajalle, ja että nämä asiakirjat ovat nopeasti häviämässä. Ja tämä vakaumus tuki meitä aina sen mukaan kuin tutkimuksemme edistyivät. Monet vanhimmista arkistoista ovat nyt jo yksityisten työläisten omina, jotka eivät ymmärrä niiden historiallista arvoa. Suurempienkin yhdistysten keskuudessa ei ole tavatonta tavata vain yksi kappale sääntöjä, ilmoituksia, kiertokirjeitä y. m. Tulipalosta tai vanhan sihteerin kuolemasta on usein seurauksena, että kaikki se häviää, mikä ei suorastaan ole päivän tarvista. Innokas tutkija tai kokooja voi ymmärtää harmimme suuruuden, kun me tullessamme erääseen vanhaan ammattiyhdistyskeskustaan saimme siellä kuulla, että toimisto oli puhdistettu kaikesta »vanhasta roskasta». Yleiset kirjastot eri paikoilla, vieläpä British Museumkin, sisältävät harvoin mitään uusia tai vanhoja asiakirjoja, koskevia ammattiyhdistysten sisäisiä asioita. Me emme siis ainoastaan ole ottaneet säilöön jokaista ammattiyhdistysasiakirjaa, minkä olemme saaneet, vaan me olemme sitäpaitsi kopioineet ja ottaneet otteita joukosta pöytäkirjoja, ilmoituksia, sääntöjä, kiertokirjeitä, kehoituksia, ammattilehtiä y. m., joita meillä on ollut lainana.
Koota ainehistoa, ja erittäinkin suorittaa itse laaja tutkimus, olisi ollut mahdoton, jollei meillä olisi ollut onni saada avuksemme apulainen, joka oli erittäin sopiva tähän työhön. Hra F. W. Galtonissa olemme tavanneet innokkaan auttajan ja hänen väsymätöntä työtään on meidän kiittäminen ainehistomme ja tilastomme suuruudesta. Ollen itse taitava taidekäsityöläinen ja ajan sihteerinä ammattiosastossaan, ei hänellä tehtävässään ole ollut ainoastaan selvä ymmärrys ja uupumaton ahkeruus, vaan myöskin persoonallinen ammattiyhdistyselämän ja järjestön tuntemus, joka on antanut hänen apulaisena olemiselleen arvaamattoman arvon. Viimeiseen lukuumme olemme ottaneet hänen kynästään lähteneen valaisevan kuvauksen ammattiyhdistyksen sisäisestä elämästä.
Sitäpaitsi olemme me saaneet mitä sydämellisintä apua kaikilta tahoin. Jos me nimeltään luettelisimme kaikki ne, joille olemme kiitoksen velkaa, pitäisi meidän tehdä luettelo melkein kaikista Englannin ammattiyhdistysten luottomiehistä. Tunnustuksen antaminen jokaiselle heille erikseen on tässä sitäkin tarpeettomampaa, koska monet heistä ovat arvossapidettyjä persoonallisia ystäviämme. Melkein yhtä suuri on kiitollisuusvelkamme suurille »teollisuuden päämiehille», erittäinkin hra Hugh Bell'ille Middlesboroughista, översti Dyer'ille Elswickistä ja työnantajien yhdistysten sihteereille, jotka ovat aikansa suuressa määrin asettaneet meidän käytettäväksemme. Professori H. S. Foxwellille, hra Fredric Harrisonille, professori E. S. Beessylle, hra Rob. Applegarthille ja parlamentinjäsenelle hra John Burnsille olemme erittäin kiitollisuusvelassa monien harvinaisten lentolehden ja työläissanomalehtien lainaamisesta, samalla kun hrat John Burnett ja Henry Crompton hyväntahtoisesti ovat käyneet läpi korehtuurin useihin lukuihimme ja parantaneet niitä lukuisilla huomautuksilla. Ja sitäpaitsi on kaksi kunnioitettua toveriamme ja ystäväämme katsoneet läpi jokaisen rivin käsikirjoituksestamme ja siten antaneet tälle kirjalle mitä sillä kirjallista arvoa voi olla.
Kirjallisuusluettelon on tehnyt hra R. A. Peddie meidän ainehistomme perustalla ja hänelle olemme kiitoksen velkaa samoin kuin neiti Applegardille siitä vaivaloisesta työstä että on tarkastanut melkein kaikki meidän lainauksemme.
41 Grosvenor Road, Westminster huhtikuulla 1894.
Sidney Webb. Beatrice Webb.