Vapauttaessaan itsensä proletariaatti tulee vapauttamaan kaikki sorretut luokat. Siirtomaiden yhä laajemmat ja voimakkaammat kansannousut tekevät tänään, Venäjän vallankumouksen historiallisen kokemuksen pohjalla, mahdolliseksi arvioida selkeästi tuon marxilaisen väitteen merkityksen ja kantavuuden.
Siirtomaiden kansojen orjuuttaminen oli se kehityksen edellytys, jonka kapitalismin järjestelmä oli ennen sotaa luonut. Porvarillisten valtioiden voimanponnistus, pyrkimys viedä tuo alistushanke loppuun, pyrkimys imperialistiseen ekspansioon painoi leimansa kapitalismin historian koko siihen kehitysvaiheeseen, joka päättyi maailmanlaajuiseen selkkaukseen ja jonka kuluessa luokkataistelun olot muuttuivat siten, että kapitalismin esiin nostamat voimat tulivat pystyviksi kukistamaan sortajansa ja vapauttamaan itsensä.
Teollisuuskapitalismin kehittyessä porvariston täytyi löytää yhä uusia ja uusia ratkaisuja uusiin ongelmiin: piti oppia ostamaan tehtaillensa raaka-aineita halvalla, vähentämään työväenluokan elinkustannuksia, jotta palkat voitiin pitää alhaisina, oli järjestettävä elintarvikehuolto siten, että yhä laajempia joukkoja voitiin siirtää maaseudulta tehtaisiin. Teollisuuskapitalistit ovat valtiovallan avulla löytäneet näihin ongelmiin ratkaisuja, joiden toistumattomien muotojen perusrunkona on yhä uusien maapallon kansojen alistaminen entistä säälimättömämpään sortoon liittämällä siirtomaita, protektoraatteja ja muita vaikutusalueita kansallisten valtioiden herruuteen.
Vuosien 1870 ja 1914 välisenä aikana muuttuivat kaupunki- ja maaseutuväestön lukusuhteet Euroopassa perin pohjin. Vielä vuonna 1871 Ranska oli lähinnä maatalousvaltio. Maan sodassa kärsimä tappio johti nimenomaan siihen, että taantumuksellinen ja kirkollinen maa-aatelisto astui hallitukseen keskisuuren teollisuusporvariston tilalle. Vuonna 1913 maalaisasukkaat muodostivat enää vain 40 % Ranskan väkiluvusta, ja sodan aikana tämä määrä pieneni jatkuvasti. Koko Länsi-Eurooppa pyrki ennen sotaa kasvamaan suureksi teollisuuslaitokseksi. Taistelu siirtomaiden raaka-aine- ja elintarvikemarkkinoista oli jähmettynyt paikoilleen ja johti väistämättä selkkaukseen.
Orjan työhön pakotettujen luokkien riistämisen kapitalistinen järjestelmä vakiintui tällaiseksi: työläinen jalosti tehtaassa siirtomaista ryöstettyjä raaka-aineita, kulutti elintarvikkeita, jotka oli tuottanut kaupungin tarpeisiin alistettu talonpoika, ja kasvatti näin pääoman voittoa ja talonpojan oli pakko nähdä jatkuvasti nälkää, sillä hänen oli tuotettava halpoja elintarvikkeita kaupungeille ja maankorkoa maanomistajalle. Siirtomaiden kansat alistettiin palvelemaan emämaitaan, niiden oli tuotettava halpoja raaka-aineita teollisuudelle, annettava eurooppalaisen sivilisaation köyhdyttää maa ja maaperä, niiden piti tuottamalla halpoja ruoka-aineita täyttää emämaiden maataloustuotannon vajaus, jonka laajojen joukkojen muutto maaseudulta pääoman välittömään palvelukseen oli saanut aikaan. Näin siirtomaiden kansojen osaksi jäi olla jalustana, jolla koko kapitalistinen riistokoneisto seisoo. Niiden oli korvauksetta uhrattava elämänsä teollisen sivilisaation kehitykselle, seurattava sivusta, kuinka niiden asuma-alueen maaperästä imettiin järjestelmällisesti luonnonrikkaudet, kuinka niiltä riistettiin kaikki edellytykset kehittyä itsenäisiksi.
Taistelu, jota kapitalismi käy huonontaakseen maailman kaikkien työtätekevien joukkojen elinehtoja, saavutti huippunsa sodan aikana. Siirtomaiden talonpojat ryöstettiin putipuhtaiksi, heidät jätettiin nääntymään nälkään, sillä Euroopan valtiot tarvitsivat elintarvikkeita voidakseen käydä sotansa loppuun saakka. Venäjällä siirtomaariistoa harjoitettiin valtion rajojen sisäpuolella. Kun proletariaatti valloittaa valtiovallan ja vapauttaa itsensä, se vapauttaa myös talonpoikaisluokan. Vihdoinkin venäläisestä talonpojasta, joka on aina nähnyt nälkää, joutunut nälkäpalkasta tuottamaan Länsi-Euroopalle suuria määriä elintarvikkeita, tulee oman kohtalonsa herra, lopultakin hän voi ravita itsensä. Jo tämä tosiseikka merkitsee kuoliniskua länsieurooppalaiselle kapitalismille, jonka olemassaolo ja kehitys pakottaa miljoonat venäläiset talonpojat kärsimään nälkää. Kukistaen tsarismin Venäjän proletariaatti katkaisi yhden vahvimmista ketjuista, jotka kahlitsevat Vähän-Aasian ja Persian kansoja. Se järkytti brittiläistä siirtomaajärjestelmää sen perustuksia myöten ja saattoi koko kapitalistisen maailmanjärjestelmän olemassaolon kyseenalaiseksi. Siirtomaariistoa kokevat kansat osoittavat kapinoillaan yhä selkeämmin, kuinka merkittävä ja totuudenmukainen on historiallisesta tehtävästään tietoisen ja vapautensa puolesta taistelevan kansainvälisen proletariaatin kaukonäköinen arvio siitä, että Venäjän vallankumous on pannut alulle maailmankapitalismin taloudellisen ja parlamentaarisen poliittisen järjestelmän luhistumisen, että Venäjän työkansan vapautusliike on sen yleisen ja kaikinpuolisen vallankumouksen alku, joka kaikkialla maailmassa muuttaa täydellisesti yhteiskuntajärjestyksen.
Islamilaisten kansojen kapinaliikkeet eurooppalaisia valtioita vastaan ovat jo saavuttaneet tuloksia: senegalilaiset kieltäytyvät tukahduttamasta Ranskaa vastaan nousseita uskonveljiään, intialaiset joukot kieltäytyvät taistelemasta Englannin puolella Mesopotamiassa ja Persiassa kapinoivia islamilaisia kansoja vastaan. Maailmanlaajuinen liikehdintä, jonka Venäjän vallankumous on pannut alulle kaikkien sorrettujen ja riistettyjen keskuudessa, on levinnyt Italiaan Albanian islamilaisväestön kapinan myötä. Englannissa on jo ehdotettu sotaväenotto, jotta brittiläisiä sotilaita lähetettäisiin suojaamaan siirtomaita ja yksin tuo tosiasia on järkyttänyt Englannin hallitusmiehiä. Albanian tapahtumat herättivät heti levottomuuksia ja avoimia yhteenottoja Italiassa.
On tullut ajankohtaiseksi kysyä, voivatko porvarilliset valtiot jatkuvasti riistää siirtomaiden kansoja yhtä voimakkaasti kuin nyt. Porvarilliset valtiot eivät kykene ratkaisemaan tätä ongelmaa. Länsi-Eurooppa on sulkenut Venäjän saartoon ja vaurioittanut siten Venäjän teollisuutta, jonka yhteydet Englantiin ja Saksaan ovat olleet läheisempiä kuin omiin sisäisiin markkinoihinsa. Pietari on menettänyt asemansa suurena teollisuuskaupunkina, Venäjän taloudellinen tuotanto rakentuu hitaasti uudelleen, syntyy sinne, missä kaikki teollisuus on noussut - raaka-ainelähteiden yhteyteen. Siirtomaiden kansannousuista voi ja on määrä tulla todellinen Länsi-Euroopan kapitalististen valtioiden saarto. Vapauttaessaan itseänsä vierasmaisten kapitalistien ikeestä siirtomaiden kansat ottavat haltuunsa Euroopan teollisuusporvareiden raaka-aineet ja elintarvikkeet, millä saattavat Rooman valtakunnan tuhon ja meidän päiviemme välisenä aikana syntyneet sivilisaation keskukset lamatilaan. Kapitalismi, jonka ominaispiirteet vain selkenivät sen imperialistisessa vaiheessa, on tuonut mukanaan kaksi perustavanlaatuista tehtävää: on laajalti teollistettava maataloustuotanto ja ulotettava teollinen sivilisaatio maailman kaikkiin kolkkiin; eikä näitä ongelmia ratkaista ikuistamalla Euroopan siirtomaihinsa kohdistamaa sortoa, vaan antamalla kaikkien kansojen kehittyä itsenäisesti, Nämä ongelmat kykenee ratkaisemaan vain vallankumouksellinen proletariaatti, luokka, jolla ei ole yksityisen eikä kansallisen omistuksen sanelemia tavoitteita; sen etujen mukaista on edistää kaikkien tuotantovoimien maailmanlaajuista kehitystä, mikä takaa sille lopullisen ja pysyvän vapauden.
26.6.1920 "L'Ordine Nuovo"
Antonio Gramsci
Kopioitu sosialismi.netistä. Lähde: Antonio Gramsci: Työväenluokan yhtenäisyys, "L'Ordine Nuovossa" julkaistuja artikkeleita 1919-1920. Edistys, 1976. Suomentaneet Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen, Raija-Liisa Pöllä (esipuhe).