Tony Cliff
Rosa Luxemburg
Lyhyt elämäkerta
Rosa Luxemburg syntyi pienessä puolalaisessa Zamoœæin kaupungissa 5. maaliskuuta
1871. Varhaisesta nuoruudestaan alkaen hän osallistui aktiivisesti
sosialistiseen liikkeeseen. Hän liittyi Proletariat-nimiseen
vallankumoukselliseen puolueeseen, joka oli perustettu 1882, noin 21 vuotta
ennen Venäjän sosialidemokraattista puoluetta (bolshevikkeja ja
menshevikkejä). Alusta lähtien Proletariat oli periaatteiltaan ja ohjelmaltaan
monta askelta Venäjän vallankumouksellista liikettä edellä. Kun Venäjän
vallankumouksellinen liike rajoittui vielä muutamien sankarillisten
intellektuellien yksilöihin kohdistuviin terroritekoihin, Proletariat järjesti
ja johti tuhansia lakkoilevia työläisiä.
Vuonna 1886 Proletariat kuitenkin käytännössä menetti päänsä sen jälkeen, kun
neljä sen johtajista teloitettiin, 23 tuomittiin pitkäksi aikaa pakkotöihin ja
200 karkotettiin. Vain pieniä kerhoja selvisi haaksirikosta, ja yhteen
tällaiseen Rosa Luxemburg liittyi 16-vuotiaana. 1889 poliisi oli pääsemässä
hänen jäljilleen ja hänen oli poistuttava Puolasta hänen tovereidensa katsoessa,
että hän pystyisi paremmin hyödylliseen toimintaan ulkomailta kuin vankilasta.
Hän matkusti Sveitsiin, Zürichiin, joka oli tärkeä puolalais- ja
venäläisemigranttien keskus. Siellä hän meni yliopistoon, missä opiskeli
luonnontieteitä, matematiikkaa ja taloustiedettä. Hän osallistui aktiivisesti
paikallisen työväenliikkeen toimintaan ja vallankumouksellisten emigranttien
kiihkeään älylliseen elämään.
Jo tuskin parin vuoden kuluttua Rosa Luxemburg tunnustettiin jo Puolan
vallankumouksellisen sosialistipuolueen teoreettiseksi johtajaksi. Hänestä tuli
puolueen lehden, Pariisissa julkaistun Sprawa Rabotniczan tärkeimpiä
avustajia. 1894 puolueen nimi, Proletariat, vaihdettiin Puolan kuningaskunnan
sosialidemokraattiseksi puolueeksi; pian nimeen liitettiin myös Liettua. Rosa
jatkoi puolueen (SDKPL) teoreettisena johtajana elämänsä loppuun asti.
Elokuussa 1893 hän edusti puoluetta Sosialistisen internationaalin
kongressissa. Siellä 22-vuotiaan naisen oli väiteltävä toisen puolalaisen
puolueen, Puolan sosialistisen puolueen (PPS) tunnettujen veteraanien
kanssa. Tuon puolueen päälähtökohtana oli Puolan itsenäisyys ja se nautti
kaikkien kansainvälisen sosialismin kokeneiden johtajien tunnustusta. Puolan
kansallisen liikkeen tukemisella oli takanaan pitkän perinteen paino: myös
Marx ja Engels olivat tehneet siitä merkittävän ohjelmakohdan
politiikassaan. Kaikkea tätä säikkymättä Rosa Luxemburg lähti PPS:ää vastaan,
syyttäen sitä selvistä nationalistisista tendensseistä ja taipumuksesta
johdattaa työläisiä pois luokkataistelun polulta; hän rohkeni ottaa eri kannan
vanhoihin oppimestareihin ja vastustaa tunnusta Puolan itsenäisyydestä. Hänen
vastustajansa solvasivat häntä, ja jotkut heistä, kuten Marxin ja Engelsin
veteraanioppilas ja ystävä Wilhelm Liebknecht, menivät niin pitkälle,
että syyttivät häntä tsaarin salaisen poliisin asiamieheksi. Mutta hän piti
kantansa.
Älyllisesti hän kasvoi harppauksin. Häntä veti vastustamattomasti
kansainvälisen työväenliikkeen keskus, Saksa, jonne hän tuli 1898. Hän alkoi
kirjoittaa uutterasti ja jonkin ajan kuluttua hänestä tuli tuon ajan tärkeimmän
marxilaisen teorialehden, Die Neue Zeitin, merkittävä avustaja. Aina
riippumattomana arvostelukyvyltään ja kriittisyydeltään edes Karl Kautskyn,
lehden päätoimittajan, "marxilaisuuden paavin", kuten häntä kutsuttiin, valtava
arvovalta ei saanut häntä luopumaan harkituista mielipiteistään, kun hän kerran
oli niistä tullut vakuuttuneeksi.
Rosa Luxemburg tuli mukaan koko sydämestään työväenliikkeeseen Saksassa. Hän
avusti säännöllisesti useita sosialistisia sanomalehtiä ja oli joissakin
tapauksissa päätoimittajana, hän puhui monissa joukkokokouksissa ja otti osaa
tarmokkaasti kaikkiin tehtäviin, joihin liike hänet lähetti. Hänen puheensa ja
artikkelinsa olivat originaaleja luovia teoksia, joissa hän vetosi pikemminkin
järkeen kuin tunteeseen, ja joissa hän avasi aina lukijoilleen laajemmat ja
avarammat horisontit, kuin mitä näillä oli siihen asti ollut.
Tuohon aikaan liike oli Saksassa jakautunut kahteen pääsuuntaukseen,
reformistiseen ja vallankumoukselliseen, ja ensin mainittu oli kasvussa.
Saksassa oltiin saatu nauttia jatkuvasta vaurastumisesta aina 1873 lamasta
lähtien. Työläisten elintaso oli noussut jatkuvasti, vaikkakin hitaasti;
ammattiliitot ja osuuskunnat voimistuivat.
Tätä taustaa vasten näiden liikkeiden byrokratia yhdessä
sosialidemokraattisen puolueen kasvaneen parlamenttiedustuksen kanssa etääntyi
vallankumouksesta ja antoi suurta tukea niille, jotka jo julistivat
asteittaisuutta tai reformismia periaatteenaan. Tuon suuntauksen tärkein
puhetorvi oli Engelsin oppilas, Eduard Bernstein. 1896 – 1898 hän kirjoitti
joukon artikkeleita Die Neue Zeitiin aiheesta Sosialismin ongelmia,
joissa hyökättiin yhä enemmän ja enemmän marxilaisuuden periaatteita vastaan.
Pitkä ja katkera väittely käynnistyi. Rosa Luxemburg, joka juuri oli tullut
mukaan Saksan työväenliikkeeseen, ryntäsi heti puolustamaan marxilaisuutta.
Nerokkaasti ja suurenmoisella tarmolla hän hyökkäsi kasvavaa reformismin syöpää
vastaan kirjasessaan Yhteiskunnallinen uudistustyö vai vallankumous.
Pian tämän jälkeen, vuonna 1899, ranskalainen "sosialisti" Millerand
lähti mukaan kokoomushallitukseen kapitalistisen puolueen kanssa. Rosa Luxemburg
seurasi tuota koetta läheltä ja eritteli sitä joukossa loistavia artikkeleita,
jotka käsittelivät tilannetta Ranskan työväenliikkeessä yleensä ja
kokoomushallitusten kysymystä erityisesti. MacDonaldin fiaskon jälkeen
Britanniassa, Weimarin tasavallan Saksassa, Ranskan kansanrintaman 1930-luvulla
ja toisen maailmansodan jälkeisten kokoomushallitusten jälkeen samassa maassa on
selvää, etteivät Rosa Luxemburgin opetukset ole vain historiallisesti
kiinnostavia.
1903-04 Rosa Luxemburg antautui polemiikkiin Leninin kanssa, jonka
kanssa hän oli eri mieltä kansalliskysymyksestä (ks. osa kansalliskysymyksestä
alla), ja puoluerakenteen käsitteestä sekä puolueen ja joukkojen aktiivisuuden
suhteesta.
Vuonna 1904 hänen tuomittiin "keisarin loukkaamisesta" kolmeksi kuukaudeksi
vankilaan, mistä tuomiosta hän kärsi kuukauden. 1905,Venäjän ensimmäisen
vallankumouksen puhjettua, hän kirjoitti joukon artikkeleita ja kirjasia Puolan
puolueelle, joissa hän kehitteli jatkuvan vallankumouksen ajatusta, jota omalla
tahollaan olivat kehittäneet Trotski ja Parvus, mutta jota harvat
marxilaiset kannattivat tuohon aikaan. Kun sekä menshevikit että bolshevikit,
huolimatta syvästä jaosta välillään, uskoivat Venäjän vallankumouksen olevan
porvarillisdemokraattisen, Rosa katsoi, että se kehittyisi yli porvarillisen
demokraattisen vaiheen ja päätyisi joko työväenvaltaan tai täydelliseen
tappioon. Hänen tunnuksensa oli "proletariaatit vallankumouksellinen,
talonpoikaistoon perustuva diktatuuri" (Turhaan ei Stalin 1931 julistanut
Luxemburgia postuumisti trotskilaiseksi.)
Ajatella vallankumousta, kirjoittaa ja puhua siitä, ei kuitenkaan ollut
riittävästi Rosa Luxemburgille. Hänen elämänsä motto oli "Alussa oli teko". Ja
vaikka hänen terveydentilansa oli tuohon aikaan huono, hän siirtyi laittomasti
Venäjän Puolaan heti kun pystyi (joulukuussa 1905). Vallankumouksen taivaanlaki
oli silloin jo ohitettu. Joukot olivat edelleen aktiivisia, mutta epäröivät jo,
ja taantumus nosti päätään. Kaikki kokoukset oli kielletty, mutta työläiset
pitivät edelleen kokouksia tukikohdissaan, tehtaissa. Kaikki työläisten
sanomalehdet oli kielletty, mutta Rosa Luxemburgin puolueen lehti ilmestyi
päivittäin, vaikka painettiinkin maan alla. 4. maaliskuuta 1906 hänet
pidätettiin ja pidettiin neljä kuukautta vankeudessa, ensin vankilassa, sitten
linnoituksessa. Sitten hänet vapautettiin hänen heikon terveydentilansa ja
Saksan kansalaisuutensa perusteella, ja karkotettiin maasta.
Venäjän vallankumous 1905 antoi verta ja lihaa ajatukselle, jonka Rosa
Luxemburg oli kehittänyt muutamia vuosia aiemmin: että joukkolakot – poliittiset
ja taloudelliset – muodostavat keskeisen osan vallankumouksellisten työläisten
taistelua vallasta, erottaen sosialistisen kaikista aiemmista vallankumouksista.
Nyt hän käsitteli yksityiskohtaisemmin tuota ajatusta tämän uuden historiallisen
kokemuksen pohjalta.
Puhuessaan tästä julkisessa kokouksessa häntä syytettiin "väkivallan
lietsomisesta" ja hän vietti kaksi kuukautta vankilassa, nyt Saksassa.
Vuonna 1907 hän osallistui Sosialistisen internationaalin Stuttgartin
kongressiin. Hän puhui Venäjän ja Puolan puolueiden nimissä, kehittäen
johdonmukaista vallankumouksellista asennetta imperialistista sotaa ja
militarismia vastaan.
Vuosina 1905 —1910 hajaannus Rosa Luxemburgin ja SPD keskustalaisen johdon,
jonka teoreettinen puhemies Kautsky oli, välillä kasvoi. Jo 1907 Rosa
Luxemburg oli tuonut esille pelon, että puoluejohtajat, huolimatta
marxilaisuuden harjoittamisestaan, peräytyisivät tilanteessa, jossa
vaadittaisiin päättäväisiä toimia. Huipentuma koitti 1910, jolloin Rosa
Luxemburg ja Karl Kautsky riitaantuivat kysymyksessä työläisten tiestä valtaan.
Tästä lähtien SPD oli jakautunut kolmeen erilliseen suuntaukseen:
reformisteihin, jotka omaksuivat yhä enemmän imperialistisen linjan; ns.
marxilaiseen keskustaan, jota johti Kautsky (jolle Luxemburg oli nyt antanut
lempinimen "rämeen johtaja") ja joka pysyi sanoissa radikaalina, mutta
omistautui yhä enemmän parlamentaristisille taistelumenetelmille; ja
vallankumoukselliseen siipeen, jonka tärkein innoittaja oli Rosa Luxemburg.
1913 Rosa Luxemburg julkaisi tärkeimmän teoreettisen teoksensa, Pääoman
kasautuminen: Imperialismin taloudellisesta selittämisestä. Se on
epäilemättä eräs omaperäisimpiä panoksia marxilaiseen talousajatteluun sitten
Pääoman. Laajan tietoaineksensa, tyylinsä loistokkuuden, purevan analyysinä ja
älyllisen riippumattomuutensa takia tuo kirja oli, kuten Mehrin, Marxin
elämäkerran kirjoittaja, totesi, lähempänä Pääomaa, kuin mikään muu
marxilainen teos. Sen käsittelemä keskeinen kysymys on teoreettisesti ja
poliittisesti valtavan tärkeä, nimittäin, mitä vaikutuksia kapitalismin
laajenemisella uusille, kehittymättömille alueille on kapitalismia riivaaviin
sisäisiin ristiriitoihin ja järjestelmän vakauteen.
20. helmikuuta 1914 Rosa Luxemburg pidätettiin sotilaiden yllyttämisestä
kapinaan. Syytteen perusteena oli puhe, jossa hän julisti: "Jos ne odottavat
meidän murhaavan ranskalaisia tai muita ulkomaalaisia veljiämme, sanotaan
niille, "Ei, ei missään oloissa"". Oikeudessa hän muuttui syytetystä
syyttäjäksi, ja hänen puheensa, joka myöhemmin julkaistiin nimellä
Militarismi, sota ja työväenluokka, on yksi innoittavimpia
vallankumouksellisen sosialismin tuomioita imperialismille. Hänet tuomittiin
vuodeksi vankeuteen, muttei vangittu välittömästi. Lähdettyään oikeussalista hän
meni suoraan joukkokokoukseen, jossa hän toisti vallankumouksellisen
sodanvastaisen propagandansa.
Kun ensimmäinen maailmansota puhkesi, käytännössä kaikki
sosialidemokraattisen puolueen [SPD] johtajat tempautuivat mukaan isänmaalliseen
aaltoon. 3 elokuuta 1914 Saksan sosialidemokraattinen parlamenttiryhmä päätti
äänestää keisarillisen hallituksen sotalainojen puolesta. 111 kansanedustajasta
vain 15 osoitti mitään pyrkimystä äänestää vastaan. Kun heidän pyyntönsä saada
lupa tehdä näin oli kuitenkin evätty, he alistuivat puoluekurille, ja 4.
elokuuta koko sosialidemokraattinen ryhmä äänesti yksimielisesti lainojen
puolesta. Muutama kuukausi myöhemmin, 2. joulukuuta, Karl Liebknecht uhmasi
puoluekuria äänestääkseen omantuntonsa mukaisesti. Hänen äänensä oli ainoa
sotalainoja vastaan.
Tuo puoluejohdon päätös oli ankara isku Rosa Luxemburgille. Hän ei silti
antautunut epätoivolle. Samana päivänä, 4. elokuuta, jolloin
sosialidemokraattiset kansanedustajat kokoontuivat keisarin lippujen alle, pieni
ryhmä sosialisteja kokoontui hänen asunnossaan ja päätti ryhtyä taisteluun sotaa
vastaan. Tuosta ryhmästä, jota johtivat Luxemburg, Karl Liebknecht,
Franz Mehring ja Clara Zetkin, tuli lopulta
Spartakus-liitto. Neljä vuotta, pääasiassa vankilasta, Rosa jatkoi
vallankumouksellisten johtamista, innoittamista ja organisoimista ja piti
korkealla kansainvälisen sosialismin lippua.
Sodan puhkeaminen katkaisi Rosa Luxemburgin yhteydet Puolan
työväenliikkeeseen, mutta hän on varmasti saanut syvää tyydytystä siitä, että
hänen oma Puolan puolueensa pysyi täysin uskollisena kansainvälisen sosialismin
aatteille. Venäjän helmikuun vallankumous vuonna 1917 toteutti Rosa Luxemburgin
linjan vastustaa sotaa ja taistella imperialististen hallitusten kaatamiseksi.
Hän seurasi tapahtumia kuumeisesti vankilasta käsin ja tutki niitä huolellisesti
ottaakseen oppia tulevaisuutta varten. Hän totesi epäröimättä, ettei helmikuun
voitto ollut taistelun loppu, vaan vasta alku, että vain työväenvalta voisi
taata rauhan. Vankilasta hän julisti kerta kerran jälkeen kehotuksen Saksan
työläisille seurata venäläisveljiensä esimerkkiä, kaataa junkkerit ja
kapitalistit ja siten, palvellen Venäjän vallankumousta, samalla estää itseään
vuotamasta kuiviin kapitalistisen raakalaismaisuuden raunioiden alla.
Kun lokakuun vallankumous puhkesi, Rosa Luxemburg otti sen innoissaan vastaan
ja ylisti sitä mitä korkeimmin. Samalla hän ei kuitenkaan uskonut, että
bolshevikkien kaikkien tekemisten kritiikitön hyväksyminen olisi palvelus
työväenliikkeelle. Hän näki selvästi ennalta, että jos Venäjän vallankumous
jäisi eristyksiin, monet vääristymät rampauttaisivat sen kehitystä, ja hän
osoitti hyvin varhain Neuvostovenäjän kehityksessä tuollaisia vääristymiä,
etenkin kysymyksessä demokratiasta.
8. marraskuuta 1918 Saksan vallankumous vapautti Rosa Luxemburgin vankilasta.
Hän heittäytyi kaikella tarmollaan ja innollaan vallankumoukseen mukaan.
Valitettavasti taantumuksen voimat olivat voimakkaita.
Oikeistososialidemokraattiset johtajat ja vanhan keisariarmeijan kenraalit
liittivät voimansa yhteen tukahduttaakseen vallankumouksellisen työväenluokan.
Tuhansia työläisiä murhattiin; 15. tammikuuta 1919 surmattiin Karl Liebknecht;
samana päivänä sotilaan kiväärinperä murskasi Rosa Luxemburgin kallon.
Hänen kuolemassaan kansainvälinen työväenliike menetti yhden jaloimmista
sieluistaan. "Hienoimpia aivoja Marxin ja Engelsin älyllisten seuraajien
joukossa", kuten Mehring sanoi, ei enää ollut. Hän antoi elämässään, niin kuin
kuolemassaankin, kaiken ihmiskunnan vapauttamisen eteen.